Onnistuminen jatkoviljellyillä alkioilla?

Aamutuulia

Satasella mukana keskusteluissa
Onko täällä kukaan saanut elävää vauvaa syliin siirrosta, jossa olisi käytetty hitaasti blastokystivaiheen saavuttanutta alkiota (eli vasta 6. tai 7. päivänä jatkoviljelyn kautta blastoksi)? Itsellä näistä vain huonoja kokemuksia, mutta mietin onko joku muu hitaammilla alkioilla onnistunut.
 
Mulla nyt on pitkä lista epäonnistuneita 5-6 päiväisiä takana ja ainoa onnistunut on ollut 5. päivän tuoresiirto. Tietääkseni kuitenkin 6. päivän alkioilla on samat onnistumisprosentit kuin 5. päivän alkioilla. 7. päivän alkiolla sit taitaa olla jo huonommat, mutta ei niitä siirrettäisi, jos ne todennäköisyysprosentit eivät olisi merkityksellisiä kuitenkin. Tiedän myös 7. päivän alkiosta syntyneen nyt jo taaperon, joten ei ne täysin toivottomia todistettavasti ole.
 
6. päiväisten ajatellaan käsittääkseni olevan yhtä hyviä kuin 5. päivän blastot, kunhan siirretään pakkasen kautta (tuoresiirrossa kohdun ajoitus menee väärin). 7. päiväisillä tulokset ovat huonompia, mutta niitäkin siirretään koska onnistuminen on mahdollista.

Meillä on tullut neljällä ICSI-kierroksella vain 6-7pv blastoja, ei koskaan 5pv. Meidän taaperoiässä oleva esikoinen oli 7.päivän 5CB. Sen jälkeen 6.päivän 5BB blastolla raskaus joka oli valitettavasti tuulimuna. Nyt olen 6. päiväisen blaston siirron jälkeen jälleen raskaana ja jännäillään miten menee 🤞
 
Toi pidempään viljeltyjen ennuste onkin mielenkiintoinen asia. Felicitaksessa meillä on viljely päättynyt automaattisesti päivänä 6, siis seitsemänteen ei seurata. Nyt jäin miettimään, että olisko niistä meidän hitaista solukasoista joku voinutkin vielä pv 7 ponnistaa blastoksi, jos olisi jatkettu viljelyä. 🤔 Meillähän oli pv 6 kohdalla neljä morulaa jotka sitten tuomittiin epäonnistuneiksi. Vai ovatko sitten arvioineet ettei niillä potentiaalia ole, että siksi eivät viljele kauempaa.
 
Omaa kokemusta ei ole, mutta hiljattain eräs tuttava raskautui tällaisesta hitaasta 7.pv alkiosta, jolla luokituskin oli vähän niin ja näin, ja toistaiseksi raskaus on edennyt ihan normaalisti.
 
Takaisin
Top