onko tullut käytyä jo synnytys-sairaalassa?

piukeli

Oman äänensä löytänyt
itse kävin lapsivesi epäilyn takia rv 36+3. Housut kastuivat läpi märäksi ja päätettiin sitten miehen kanssa lähtee tayssiin. Siellä 5 tuntia lääkärille pääsyä odotellessa ei tullut enään mitään ja lääkärikin totesi että runsas valkovuoto se vain oli. Tämä lääkäri oli niin mukava kun sanoin hänelle että neuvolassa on epäilty että lapsi on kauheen iso ja että minulla on sokeritauti vaikka kahden sokerirasituksen tulokset ok ja kuuden päivän koti suranta ok. Hän otesi tomerasti ei sinulla ole raskausajan sokeritautia. mutta tutkitaan samalla onko lapsi iso. Hän ultras ja totesi tän hetkinen paino 3150g ja laskettuna aikana 3800g joten täysin normaali lapsi. Ihanaa kun saatiin siihenkin samalla selvyys. Ja nyt on reenattu tota sairaala elämääkin ;)
Olettko te monesti jo käyneet?
 
Hei.

Minä kävin tuossa pääsiäisen tienoilla kymmenisen päivää makailemassa lapsivuodeosastolla. Raskausviikkoja oli tuolloin 30.

Poliklinikalle menin pari tuntia jatkuneen mahakivun vuoksi. Kipu ei kuitenkaan ollut supistuksia, vaan ilmeisesti liittyi johonkin ihan muuhun kuin raskauteen. Lääkäri kuitekin ultarasi ja tarkasti paikat varmuuden vuoksi, jolloin selvisi, että minulla oli liian lyhyt ja pehmeä kohdunkaula noille viikoille. Tuloksena oli sitten lepohoito osastolla kymmenen päivää, jonka jälkeen pääsin lepohoitoon kotiin. 

Noh, tällä hetkellä näyttää ettei Knakki ole tulossa maailmaan ihan tällä sekunnilla ainakaan. Parempihan se oli kuitenkin katsoa, kuin katua. :)


 
Mä käväisin ä.polilla koska piti olla vauvan kääntöyritys. Eka kerran tän raskauden aikana olin KTG-käyrällä. Ultrassa selvis et poju olikikn kääntynyt oikein päin, onneksi, ei tarvinnut kääntää :)

Muutoin syn.salit ja osasto on tuttuja, olin töissä siellä varahenkilöstössä ja mun alueeseen kuului syn.osasto, vauvateho ja lastenosasto. Ihana paikka ja ihana henkilökunta. Odotan innolla että pääsen sinne itse potilaaksi :D
 
Takaisin
Top