Onko teillä jo kausivaloja?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Otsikon mukaan: onko teillä jo kausivalot käytössä? Milloin on mielestäsi hyvä aika laittaa ensimmäiset?

Itse odotan jo malttamattomasti (tai vähän tympääntyneenä) remontin loppumista tässäkin mielessä. Ei niitä oikein voi laittaa tähän hullunmyllyyn ja ne kun toisivat niin paljon iloa tähän loppusyksyn harmauteen. Eli meillä olisi - jos voisi. Ennen remontin alkua käytettiin jo välillä päällä yhtä pientä valosarjaa, jota ei oltu kerätty kesän ajaksi pois ollenkaan. Oli portaissa (= aina vähän hämärässä paikassa) taulun ympärillä. Nyt sekin otettu pois, ettei remppaajat pudota portaissa ravatessa tikkailla tms.
 
Ne on jouluvalot, ei kausivalot. 😁 Vielä en ole saanut aikaiseksi laittaa niitä, mutta jahka on vähän vapaa-aikaa, niin saatanpa alkaa jouluttamaan. 🎅
 
On jo useammat 😅 täällä on niin pimeää muuten (asutaan kaukana katuvaloista), että ne tuo vähän tunnelmaa ja valaisee. Laitoin vessaankin yhdet valot, niin sinne lasten helppo pimeässä talossa yöllä mennä.
 
Voi olla vaikka vuoden ympäri, jos ei ole kovin jouluisat. Sit vaan päälle pimeällä. Me laitettiin lasten kaa heti 1.11. kaikki mitkä löydettiin joulukoristeiden seasta.
 
Takaisin
Top