Onko tai oliko sinulla raskauspahoinvointia? Kuinka voimakasta pahoinvointi oli? Voidaan jakaa myös vinkkejä kuinka helpottaa oloa. 
Itselläni oli kummassakin raskaudessa onneksi vain lievää pahoinvointia. Oksensin ehkä muutaman kerran koko esikoisen raskauden aikana, kuopusta odottaessa muistan oksentaneeni kerran. Kuvottava olo oli kuitenkin kokoaikaista. Ainakin kuopuksesta se alkoi helpottaa puolivälin tienoilla. Parhaiten siihen auttoi tiheä syöminen. Kahden tunnin ruokaväli oli (hereillä) ehdoton maksimi, pahimpaan aikaan sekin oli liikaa. Söinkin paljon pieniä välipaloja (esim. hedelmiä).

koko ajan huono olo ja oksennus tuli ihan kaikkialla, sillon harvoin ku oli liikuttava suuvesi, xylitol pastilleja, salmiakkia (kyllä, pikkuiset kovat pastillit autto kestämään pieniä matkoja hetkellisesti) sekä nenäliinoja ja vesipulloja laukussa.
Esikoista odottaessa nousin pois bussista ja oksensin, niitä ainoita kertoja kun näin kävi. Tietenkin sieltä tulee jotain lapsiperheitä just sillä hetkellä vastaan, kun olet itse menossa maanantai-aamuna töihin klo 07. Teki mieli sanoa että juu raskaana ollaan, putki ei ole jäänyt päälle