Onko lapsilukutoiveesi ollut aina selkeä?

[Kaaho]

Onko sinulle aina ollut selkeää kuinka monta lasta haluat? Onko ajatus lapsiluvusta muuttunut elämäsi aikana? Kerro miten päädyit nykyiseen lapsilukuusi? Oliko kumppanin kanssa eri toiveita? Liittyykö asiaan kipua?

Itsellä se tilanne, että 30 vuotiaaksi saakka ajattelin, etten ikinä halua yhtään lasta. 30v tienoilla ajatus muuttui siihen suuntaan, että "ehkä joskus, mutta ei vielä". 32vuotiaana ajatus muuttui, että "ei se lapsi mahdoton ajatus olisi vaikka heti". Siitä noin 9kk päästä raskauduin ja nyt minulla on 10kk ikäinen poika. Kun minulla oli vastasyntynyt sylissä niin olin yhtäkkiä varma että haluan toisen lapsen vielä joskus. Nyt kuitenkin mitä vanhemmaksi vauva tullut, niin tuntuu että arki tullut koko ajan raskaammaksi. Nyt ihan parin päivän sisään on alkanut hiipiä ajatus, että ehken toista lasta toivokaan, vaan tää saisi jäädä ainokaiseksi. Ihan omat voimavarat ja toiveet, mitä haluan elämältä, aiheuttavat nyt häilyvyyttä haluanko toista lasta.

Ja tätä soppaahan sekoittaa se, että mieheni on aina toivonut lapsia ja hänen "ihanne" olisi 3 lasta. Saamme kuitenkin neuvoteltua nämä asiat, vaikka eri toiveita meillä ollutkin.

 

[Nepeta Cataria]

Lapsitoive on elänyt koko ajan. Olen aina tiennyt haluavani lapsen. Nykyisen kun tapasin niin aloin haluta toista, ja kun tämä täytti vuoden, annoimme kolmannelle tilaisuuden tulla. Kun hän ehti vuoden ikään, annettiin seuraavalle lupa tulla... Nyt on kuudes tulossa. Jokainen päätös on tehty erikseen fiiliksiä ja voimavaroja tunnustellen, ja joskus on päätös saanut kypsyä useamman kuukaudenkin. Kaitpa tuossa vauvavuoden päättymisessä on jotain niin haikeaa mikä helposti laukaisee vauvakuumeen uudelleen, ja vauvelit tuolloin ovat minulla jo niin hyvin nukkuvia et paukkuja on taas miettiä seuraavaa. Nuorimmaisillani kun on keskimäärin se 2v ikäerot niin olen todennut ettei työmääräni varsinaisesti enää tällä tahdilla kasva, sillä lapset kasvavat koko ajan ja ovat entistä omatoimisempia.

Kannattaa antaa toiveille aikaa kehittyä. Kesken vauvavuoden paukut ovat helposti lopussa, eikä elämä ole aina helppoa uhmiksenkaan kanssa painiessa. Mutta lapset kasvavat ja mieli voi muuttua. Jos ei ole iän puolesta kiire niin voihan antaa aikaa lapsilukupäätökselle kypsyä suuntaan tai toiseen.

 

[O.O]

Nuorena ajattelin että haluan ison perheen, monta lasta. Ensimmäisen lapsen vauva aika oli hyvin raskas niin ajattelin että toinen lapsi pitää tehdä heti perään koska sitten kun alkaa helpottaa niin en enään pystyisi alkamaan vauva aikaa alusta ja aina ajattelin että lapset olisi mukava saada pienellä ikäerolla. Sitten kun toinen lapsi täytti neljä havahduin että se oli siinä meille ei tule enempää lapsia koska ikäero kasvaa kauhean isoksi. Asiaa sitten siinä surkuttelin ja koitin hyväksyä. Vähän kateellisena katselin isoja perheitä Kunnes koin ahaa elämyksen ja ajattelin että hitot koko ikäero ajatuksesta ja sitten vielä pohdittiin onko meistä enään aloittamaan vauva arkea jos sattuukin että vauva on samanlainen kuin ensimmäinen lapsi vauvana. Niin onni vielä potkaisi ja saimme kolmannen lapsen ja ikäeroa toisen ja kolmannen väliin tuli melkein 10v. Mutta nyt on ihana katsoa kun isosisarrukset leikkii ja huolehtii pienemmästä hieman erillaila kuin ensimmäinen ja toinen pienellä ikäerolla. Sitähän ei tiedä miten tarina jatkuu jääkö kolmas viimeiseksi vai uskaltaako vielä katsoa minkälainen vauva voisi seuraava olla

 

[Bella Swan]

Olen aina tiennyt, että lapsia haluan. Mitään lapsilukua ei ollut mielessä, ennenkuin alettiin yrittää ensimmäistä. Tiesin, että vähintään kaksi. Toista yrittäessä totesin, että vähintään kolme. Yhä on se kolmas haaveissa, mutta uskallusta ei ole. Myöskään puoliso ei halua, vedoten jaksamiseen ja rahaan.

 

[Foreverfever]

Joskus kauan ennen lapsien yrittämistä oli ajatus että 3-4 lasta voisi olla kiva. Myöhemmin mies toivoi ainakin 3, minä 2 (molempien lapsuuden perheiden lapsiluku).
Ekaa yritettiin pari vuotta, heti syntymän jälkeen päätettiin että toinen on tervetullut heti perään, vauvakuume vaan kasvoi mitä enemmän aikaa kului yrittäessä.
Tokan jälkeen alkuun oli ajatus ei missään nimessä koskaan enää yhtään lasta (vauvalla ehkä koliikki tms). Mieli muuttui vauvan ollessa n.6kk ja vauvan 8kk iässä kävin poistamassa kierukan ja tärppi tuli melko pian.
Kolmosen jälkeen molemmat olisi halunnut vielä lisää, kuitenkin ajatus isommasta perheestä ei tuntunut ollenkaan järkevältä. Lasten vähän kasvaessa heitettiin järki romukoppaan ja päädyttiin että kyllä se neljäs olisi myös tervetullut.
Nelosen syntymän jälkeen melko pian tuli selväksi että viides myös sopisi meidän porukkaan. Yritetään edelleen.

 

[Däumeline]

Ei, eikä ole oikein vieläkään Nuorempana ajatus oli "ehkä jokupäivä lapsia".
Kun vihdoin tapasin mieheni ja päätettiin yrittää lapsia niin ajatus oli kaks-kolme. Nyt on yksi lapsi ja toista yritetään, mut vuosi tässä on jo kulunut kun aloitettiin yritys. Joskus on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja nauttia elämästä vain esikoisen kanssa.. Mutta kyllä se ajatus on aina siellä mielessä, et kumpa hänellä olisi sisarus. Jos nyt onnistaa ja toinen lapsi saadaan niin ehkä tähän jäädään.
Kolmas ehkä, se riippuu kehon kunnosta, jaksamisesta ja silloisesta iästä.

 

[litranmitta]

Myöhäisteininä (16-18 v) ajattelin että joo joskus lapsia, ehkä kaks. Opiskeluaikoina se oli että en mä tiedä haluanko ainuttakaan Sit kun olin päässyt työelämän makuun kiinni, niin 24-v iski "no miksei, tehään yksi" ajatus. Varmaan raskaana ollessa sitä jo haaveili että toinen tottakai. Vauvavuosi oli niin kamalaa alkuun, että vannoin jo ettei todellakaan toista, mutta ongelmien korjaannuttua tulikin se ajatus toisesta ja tuolla se pikkusisarus nyt toivottavasti masussa kasvaa! Tällä hetkellä tuntuu että kaks olis just hyvä.

 

[Miyn]

Tiesin aina, että haluan lapsia. Ainakin se yksi jos siunaantuisi. Esikoisen syntymän jälkeen arki koettiin aika raskaaksi, vaikka vauva oli helppo. Tämä nyt menee siihen, että olisi pitänyt tehdä se toinenkin ja heti perään mahdollisimman pian. Nyt kun on katsellut esikoisen kasvavan ja kehittyvän, niin hän jos kuka olisi ansainnut sisaruksen. Mutta tällä mennään, ehkä esikoinen sitten hankkii aikanaan ison perheen ja korjaa sillä sitten sisaruksen kaipuutaan ja laastaroi äitinsä murheen, kun tuli tehtyä vain yksi lapsi.

 

[Aaltokukka]

Lapsi/ lapset ovat minulle ajatustasolla olleet aina tervetulleita. Lupatulla vaiheessa meillä oli yhteisenä haaveena mahd.pienellä ikäerolla pikkusisarus... joka itsellenäni on yhä pohdinnassa. Ennen kevättä on minun ensin ratkaisuni tehtävä, jonka jälkeen, mikäli raskauteen olen valmis, voin vasta kysyä nykyisen vauvan isän kantaa asiaan. Käytännössä olisin kuitenkin kahden pienen yh ellen ala uutta miestä etsimään tai itsellisenä pikkusisarusta touhuamaan.
Fakta näköjään on, että pikkusisarus haaveen haluan toteuttaa. Minulla talous kantaa ja työkuvioiden puolesta kaikki on suht helposti järjestettävissä, joten niitä asioita ei onneksi tarvitse miettiä.
Varasin ajat verikokeisiin ja luottogynelleni tammikuulle kuullakseni kantansa mahd. raskauteen tai siis sen yrittämiseen. Saas nähdä onko kroppa palautunut ed.riskiraskaudesta ja mitä sille muutenkin pitkän imettämisen jälkeen kuuluu. Avoimin mielin "annankin" gynen päättää tahdonko asiassa nyt keväällä enempää edetä...

 

[MinnaM]

Mä oon aina halunnut äidiksi ja ajatellut, että kaksi lasta pienellä ikäerolla on riittävä (oman lapsuuden perheen lapsiluku). Esikoisen jälkeen joutui vähän miestä houkuttelemaan toisen lapsen osalta, mutta toisen yrittäminen aloitettiin esikoisen ollessa noin pari vuotias. Yhden keskenmenon jälkeen pikkusisarus oli vihdoin sylissä 3,5vuoden ikäerolla. Olin pitkään todella tyytyväinen kahteen lapseen ja se oli meille riittävä lapsiluku. Sitten tuli avioero ja uusi mies kuvioihin, jolla ei ollut omia lapsia niin pikkuhiljaa ajatus yhteisestä lapsesta alkoi kytemään. Mies kyllä oli alussa sitä mieltä, että hän ei välttämättä ikinä halua omia lapsia ja se oli mulle ihan fine, koska minulla kuitenkin oli jo lapsia. Ehdittiin olla useampi vuosi yhdessä ja pikkuhiljaa miehelle alkoi tulla ajatus siitä, että haluaisi sittenkin isäksi ja tässä sitä ollaan kolmannen lapsen kanssa vanhempainvapaalla. Välillä ajatus on vielä kytenyt neljännestä, kun haluaisi kuopuksellekin sisaruksen mahdollisimman pienellä ikäerolla, kun ikäero isoveljiin on kuitenkin yli 10vuotta. Toisaalta ois ihan täyttä hulluutta (tuntuu, että kaikki vaikeituis.. tarvittais isompi asunto, isompi auto yms.). Mies juuri itse eilen otti puheeksi asian, ollaan asiasta puhuttu aika ajoin.. hän on edelleen sitä mieltä, että ei itse välttämättä haluaisi toista, mutta on valmis kompromisseihin, jos minä sen neljännen vielä haluaisin. Olin jo itse päässyt sinuiksi asian kanssa, että kolme on riittävä, mutta toi eilinen keskustelu alkoi taas pohdituttamaan, että mitä jos sittenkin...

 

[Nepeta Cataria]

Ikäerokysymys on hyvä ja siihen on monta oikeaa vastausta. Pienestä ikäerosta on iloa kun lapset ehtivät isommiksi ja alkavat leikkimään keskenään ja viihdyttämään toisiaan. Toistaalta teini-ikään ehtinyt esikoinen on melkoinen voimavara perheessä ja antaa minulle vapaammat kädet järjestää perheen juttuja, kun hän voi ottaa hetkittäin vaikkapa enemmän hoitovastuuta. Eli kaikki ikäerot ovat mielestäni hyviä, kaikissa on puolensa.

Miesten osuutta tässä ei ole vielä käsitelty kuin raapaisten, mutta minusta sillä on todella iso merkitys varsinkin kun mennään isompaa perhettä kohti. Reipas äitihän hoitaa yhden tai ehkä jopa kaksikin lasta vaikka ihan itse pyöritellen, mutta kun perhekoko alkaa mennä isommaksi niin isän panosta hoitoon tarvitaan yhtä enemmän. Se mitä äiti ei jaksa tai pysty, jää isän hoidettavaksi. Me ollaan super, mutta ei mekään aina jakseta. Perheelleen omistautunut mies pystyy tulemaan tässä vastaan ja ottamaan osan vastuusta. Varsinkin kun perheessä alkaa olla pieniä lapsia paljon ja väkisinkin sairastellaan, vanhempien pitää ratkaista et kuka jää töistä kotiin hoitamaan sairaita lapsia. Ajan tässä nyt takaa sitä että usein tämä on pois äidin työstä, mikä sitten korostaa miehen roolia perheessä elättäjä. Rahaa ei sovi aliarvioida - se ei tee ketään onnelliseksi mutta helpottaa kovasti asioita!

 

[Vargynja]

Lapsena/teininä ajattelin, etten halua koskaan lapsia. Siinä jossain kohtaa sitten kypsyi ajatus "joskus lapsia". Esikoista kun yritettiin tuntui 2 tai 3 hyvältä määrältä. Siinä 2-3:ssa se on oikeastaan sitten pysynyt. Esikoisen synnyttyä tuntui oikeastaan heti siltä, että toinen ainakin on vielä saatava. Nyt kun on kaksi, perhe tuntuu kokonaiselta. Kolmeen lapseen ei olisi voimavaroja, mutta silti mielessä välillä käy ajatus: entä jos joskus vielä.

Mitä ikäeroihin tulee, luulen kaikissa olevan ne hyvät ja huonot puolensa. Mielestäni ei kannata hylätä haavetta pikkusisaruksesta ikäeron takia. Me toivottiin alunperin suht. pientä ikäeroa, mutta elämä meni toisin ja esikoinen oli 6 kuopuksen syntyessä. Ihan hyvä tämäkin on.

 

[Yennefer]

Ajattelin ennen, että haluaisin 2-3 lasta. Nyt meillä on reilun vuoden ikäinen tyttö ja tuntuu siltä, että tämä on se meidän täydellinen perhe. Vaikka meidän tyttö on ollut pääsääntöisesti tosi helppo ja tyytyväinen, niin ei silti ole yhtään ikävä vauva-aikaa. Raskausaikaa ja sitä kutkuttavaa jännitystä ja odotusta jotenkin kaipaa, mutta kuitenkin keskenmenon jälkeen se koko raskausaika oli ihan hirveää pelkäämistä. Mielenterveys ei varmaan kestäisi uutta raskautta, vaikka aika tuntuukin kullanneen muistot. Ei ole kuitenkaan mitään vauvakuumetta ja ollaan tyytyväisiä kolmehenkisenä perheenä.

 

[Ginger]

Halusin nuorempana 4 lasta. Toive oli oikein, että 2 poikaa ja 2 tyttöä. No, minulla on kaksi poikaa. Haluaisin vielä yhden lapsen, mutta tuskin enää kahta lisää. Voi silti olla, että lapsilukuni on jo nytkin täysi.

 

[AnnMarii]

Olen aina tiennyt haluavani lapsia ja haaveenani oli jostain syystä olla äiti ennen kuin täytän 26. En tiedä miksi. Tämä oli siis jo ennen kuin tapasin puolisoni eli en oikein uskonut tämän tapahtuvan. No tapahtuihan se sitten.
Mutta haaveilen 3-4 lapsesta. Meillä on tällä hetkellä yksi. 3 on se järkevä vaihtoehto, koska autoa ei tarvitse vaihtaa ja 4 on enemmän oma tunneperäinen halu. En tosin halua olla tässä ehdoton. Haluan jokaisen jälkeen arvioida tilanteen uudelleen. Olenko mm. valmis uuten raskauteen ja synnytykseen, saatikka vauvavuoteen. Vielä olen toiseen valmis ja toivottavasti myöhemmin seuraaviinkin. Sen näkee sitten. Mutta olen aina halunnut ison perheen.

 

[Adiela]

Itse olen halunnut aina 3 lasta. Miehen tavattuani hän ei halunnut yhtään. No keskusteltiin aikamme ja sovittiin että katsotaan mihin elämä kuljettaa. Mies sitten jossain vaiheessa totesi sittenkin haluavansa isäksi. Esikoisen erityisyys sai kuitenkin jonkunverran meitä kumpaakin miettimään, että mihin omat voimat riittää toisen lapsen suhteen. Vauvavuosi oli vielä helppo, mutta sen jälkeen oli kyllä raskasta. Kuitenkin tuntui että se kaipuu ainakin kahdesta kyti koko ajan, ja päätettiin sitten yrittää. Oltiin kumpikin kakkosen syntymän jälkeen sitä mieltä että näin on hyvä.
Aina välillä vitsailtiin että miten jos meillä olisi kolme. Sanoin että eikö oo kiva, kun lapset on jo isompia. Kahden kanssa on helpompo lähteä reissuun, saada hoitoon yms.

Mut se tunne. Se tunne että jotain puuttuu. Ja niin sitten lopulta annettiin kolmannelle lupa tulla. Kolmannen syntymän jälkeen mies sanoi että kai vielä neljäskin. Sanoin että ei koskaan. Hauskaa että mies joka ei halunnut koskaan lapsia, halusi yhtäkkiä neljä. Mut tämän kolmannen syntymän jälkeen tuli kyllä niin vahva tunne siitä että näin on hyvä. En jaksaisi enää yhtään raskautta, yhtään synnytystä, ja odotan että yöheräämisistä päästään. Huomaan etten oo ihan nuori enää. Eikä meillä juuri ole tukiverkkoja.
Viimeisestä kuudesta vuodesta oon ollut valtaosan raskaana, tai imettänyt. Niin nyt tuntuu kyllä jo siltä että olisi aika muille unelmille, ja itsestä huolehtimisille kunhan lapset vielä kasvaa.

 

[Wellllu]

Itse en nuorempana koskaan halunnut lapsia. Syynä sekä omat lähtökohdat että ei ikinä ollut pieniä lähipiirissä, niin en ole oikein oppinut olemaan lasten kanssa.
Parikymppisenä asia oli vielä aika selvä, että ei mitään tarvetta naperolle, mutta jos nyt sattuu vahinko, niin en kuitenkaan keskeytä. Kolmikymppisenä alkoi sitten enempi tulla olo, että olisihan sellainen pieni nyytti ihan kiva. Parisuhde ei ihan ollut paras mahdollinen silloin. Nyt lähes nelikymppisenä olisi se ensimmäinen tulossa tässä +/- parin viikon päästä, eikä ainakaan vielä ole sitä toistakaan suljettu pois laskuista. Katsellaan ensin tuota vauva-arkea.
Tässä vaiheessa elämää toki mietityttää enää oma ikä ja jaksaminen sekä se, ettei kykene omalle jälkikasvulle tarjoamaan yhtä pitkäaikaista tukea elämässä kuin nuoremmilla vanhemmilla yleensä on tarjota.

 

[Puar]

Minulla on sama kuin sinulla, että kauan olin varma, etten halua yhtään lasta. Sitten 30+ iässä tulikin olo, että jos sitttenkin… vauvakuumetta ei varsinaisesti ikinä ollut. Miehenkin kanssa puhuttiin, että kokeillaan nyt saada yksi ja mietitään sitten, tuntuuko, että halutaan isompi perhe. Esikoinen nyt 7 kk ja vauvakuume on nyt herännyt sekä itsellä että puolisolla, ja ollaan jo mietitty nimiä Yrityksen alkaminen kyllä saa vielä odottaa, halutaan vähän isompi ikäero ja esim. yöunet kuntoon.

 

[Eve87]

Minä en myöskään halunnut lapsia, kunnes tuli 30 mittariin ja ystävillä alkoi olla omat perheet. Mies oli aina halunnut lapsia ja siitä aloitettiinkin heti yrittäminen. Esikoinen syntyi siitä 9kk päästä Joissain vaiheessa esikoisen vauvavuoden aikana puhuttiin, että halutaan vielä toinen lapsi, mutta ajatus jäi hautumaan pitkäksi aikaa. Lapsille tuli sitten melkein viiden vuoden ikäero, mikä on meillä osoittautunut oikein hyväksi mutta kyllä meidän lapsiluku on nyt tässä. Raskaudet ovat olleet niin kamalia, etten enää halua moista kokea.

 

[Lya M.]

No jaa, joskus ennen 20v ajattelin, että katsotaan nyt, miten suhde mieheen kehittyy, eikä ajateltu lapsia. Kun sitten lapsen annettiin tulla, niin tulihan se melkein heti. ( no, yksi varhainen keskenmeno oli).
Lapsi ei ollut mikään helppo tapaus, vaikka pullolapsena nukkuikin hyvin.

Pitkään mietin, että yksi lapsi riittää, mutta sitten aloin miettiä sisarusta. Kun mies lähti ajatukseen mukaan, niin kuopus tuli sitten taas lähes heti.

Koskaan en ole lisää lapsia kaivannut, ja ikäkin alkaa tulla jo vastaan.