Kuinka monta lasta on toiveissa? Onko toive ollut sama niin kauan, kun olet lapsia toivonut? Vai onko luku muuttunut?
Itse olen pitkään ajatellut haluavani kaksi tai kolme lasta. Nyt on kaksi ja tällä hetkellä tuntuu että meidän lapset on tehty. Ei kuitenkaan ole lyöty lukkoon vaan katsotaan kaivataanko myöhemmin sitä kolmatta. Eli kun ajatus on ollut se kaksi tai kolme, ei sen voi sanoa muuttuneen.