T
Tiikerinviiksi
Vieras
Mulla on ollut melkein koko alkuraskauden jonkinlaisia verenvuotoja. Heti ekoilla viikoilla oli ruskeaa tuhrua ja ehkä ruokalusikallinen punaista verta.
Sitten rv 8+2 alkoi yöllä vuotaa ihan kirkasta verta ja paljon! Loppui kuitenkin yhtä nopeasti kun oli alkanutkin. Kävin ultrassa => kaikki ok, ei hematoomia, mutta istukka tulee kohdunsuulle. Ultraaja epäili vuodon tulleen istukan reunasta.
Sain olla vuodoilta rauhassa vähän aikaa, kunnes rv 11+2 tuli taas kirkasta verta ihan yhtäkkiä. Tällä kertaa ei ihan kovin paljoa kuitenkaan. Kävin taas ultrassa ja kaikki ok. Tuon jälkeen ruskeaa tuhrua tuli vielä muutama päivä.
Sitten viikoilla 12+1 olin kävelylenkillä, kun tunsin miten verta alkoi taas tulla reippaasti. Kotiin päästyäni kirkasta verta oli tullut side täyteen ja vuoto jatkui vielä illan ja vähän aamulla. Olin jo aika varma keskenmenosta... Taas ultraan => kaikki ok. Ultraaja sanoi, että istukassa näkyy jokin laguuni/laguuna ja että sille on tyypillistä, että hulahtaa kerralla paljon verta.
Tuosta lähtien nyt rv 12+5:een asti on tullut ruskeaa, vanhaa verta aika paljonkin.
Missään vaiheessa ei ole ollut kipuja ja lääkäri sanoi, että ei ole vaarallista ja vuotelun pitäisi helpottua kun kohtu kasvaa ja istukka nousee ylemmäs. Olen kuitenkin todella huolissani ja pelkään aina wc-käynnillä, että alkaako verta tulla. Onko muilla ollut tällaista? Ja jos on, niin milloin vuodot ovat helpottaneet?