Onko ikänne ollut ihmettelyn kohteena?

Olen nelikymppinen odottaja, ehdin täyttää 41 ennen LA:a. Kukaan ei ole päin naamaa kommentoinut, vaikka muistan kuulleeni tuttavilta/sukulaisilta vinoilua muista "mummoäideistä" ennen kuin kerroin raskaudestani. Päinvastoin, kaikki ovat tuntuneet olevan onnesta soikeina. Raskautumiseen meni 6 kiertoa, ja odotusaika on sujunut uskomattoman hyvin, ei mitään kummempaa vaivaa tähän asti. Toki mulla ei ole vertailukohtia, kun kyse on ensimmäisestä. Jonkun verran ihmiset ovat alkaneet nyt jo jopa kommentoida ja kysellä mahdollisesta kakkosesta, mikä on aivan käsittämättömätöntä. Kyllä mä keskityn nyt tähän ainokaisen syntymään, ja yksi lapsi kuulostaa täydelliseltä määrältä. Puhumattakaan siitä, että mun ikäni vaan on sellainen realiteetti, että toisen lapsen siunaantuminen olisi jo melkoinen ihme, vaikka sellaisen haluaisinkin. Etenkään, kun hoitoihin lähtö ei tunnu itselle sopivalta vaihtoehdolta.
Onnittelut hyvin sujuneesta raskaudesta sinne!
Se että ihmiset alkaa samantien kysellä seuraavasta on kyllä yleismaailmallinen reaktio :p. On ikäänkuin kaappi olisi vihdoin avattu ja aihe kaikkien käsiteltävissä kun nainen on raskaana :grin.
Hyvää loppuodotusta teille :)
 
Takaisin
Top