Onko diagnoosista hyötyä?

Nepeta Cataria

Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinämammat 2016
Elomammat 2018
Eloäidit 2020
Helmikuiset 2022
Toukokuiset 2024
Tässä vähän pohdiskelen et 8-veelläni saattaisi olla jonkinmoista ongelmaa keskittymisen kanssa, oma näppituntuma on että hänellä saattaisi olla jotain (tyttö)autismin tai/ja adhd -piirteitä. Mitä iloa on saada diagnoosi tämän tyyppisistä jutuista? Lääkehoitoihin en usko, niitä en lapselleni halua. Onko terapiat tai tuet tällaisessa tapauksessa hyödyllisiä?
 
Tässä vähän pohdiskelen et 8-veelläni saattaisi olla jonkinmoista ongelmaa keskittymisen kanssa, oma näppituntuma on että hänellä saattaisi olla jotain (tyttö)autismin tai/ja adhd -piirteitä. Mitä iloa on saada diagnoosi tämän tyyppisistä jutuista? Lääkehoitoihin en usko, niitä en lapselleni halua. Onko terapiat tai tuet tällaisessa tapauksessa hyödyllisiä?
Vammaistuki ja tilanteesta riippuen omaishoidon tuki. Oikea diagnoosi on ainakin meidän kohdalla ollut helpotus ja mahdollisuus neidille saada hänen tarvitsemansa tuki, kuten avustaja ja puheterapia. Sen lisäksi läheiset ja muutkin ymmärtävät nyt tytön erikoista käytöstä paremmin. ❤️
 
Vammaistuki ja tilanteesta riippuen omaishoidon tuki. Oikea diagnoosi on ainakin meidän kohdalla ollut helpotus ja mahdollisuus neidille saada hänen tarvitsemansa tuki, kuten avustaja ja puheterapia. Sen lisäksi läheiset ja muutkin ymmärtävät nyt tytön erikoista käytöstä paremmin. ❤️
Kiitoksia vastauksesta! Hyviä pointteja asiaan. :Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Meidän autismin kirjolla oleva poika on hyötynyt todella paljon diagnoosin myötä tulleista terapioista, puheterapiasta ja toimintaterapiasta. Alkuun miettivät, että oppiiko poika edes puhumaan ja nyt kolme vuotta myöhemmin hän kertoo jo puujalkavitsejä. Vielä on töitä edessä puheen selkeyttämisen kanssa, mutta yksi V-kirjain kerrallaan mennään.
 
Niin, ja voi saada EU:n vammaiskortin. Nimi on vähän hassu, mutta ei se menoa haittaa, koska en koe että meidänkään poika mitenkään vammainen olisi. Kortilla poika saa mm. avustajan ilmaiseksi elokuviin, museoihin, huvipuistoon ja Lintsillä kortilla pääsi joissakin laitteissa jonon ohi. Ei kylläkään hyödynnetty kyseistä etuiluetua, kun meidän poitsu harjoittelee myös odotusta ja kärsivällisyyttä.
 
Mitä iloa on saada diagnoosi tämän tyyppisistä jutuista? Lääkehoitoihin en usko, niitä en lapselleni halua. Onko terapiat tai tuet tällaisessa tapauksessa hyödyllisiä?
Esikoinen (nyt jo 20-v nuori nainen) sai diagnoosinsa (autismin kirjo + ad(h)d + vakava ahdistuneisuushäiriö) vasta teini-iässä vuosien oireilun jälkeen. Hänelle se oli pelkästään helpotus. Oli mm. joutunut kouluissa kiusatuksi vuosien varrella eri tahoilta. Diagnoosista kuultuaan sen oikein näki, että tuli sellainen ahaa-elämys. "En mä olekaan tyhmä tai huono, mun aivot vain toimivat ja reagoivat eri tavalla kuin useimmilla, ja se on ollut mulla syntymästä lähtien." Äidin sydän särkyi vähän, kun hän sen sanoi ääneen, mutta toisaalta myös helpotti itseänikin. Hän pääsi sinuiksi tämän asian kanssa.
Kelan rahoittamat (yksilö)terapiat ovat hänelle olleet iso juttu, on tykännyt ja saanut niistä paljon irti. Osassa jutuissa oli koko perhe mukana, ne tekivät hyvää kaikille. :red-heart:

Itse kirjolla oloon tai adhd:n hoitoon ei koskaan ole halunnut lääkkeitä kokeilla. Masennuslääkkeitä on yritetty jos vaikka mitä, mutta eivät toimi hänen aivoissaan toivotulla tavalla.
 
Meillä esikoisella selkeitä nepsyoireita, mutta emme ole aikeissa hakea diagnoosia, ellei lapsi itse koe sille jotain tarvetta teini-iässä, tai ellemme yhtäkkiä koe tarvetta lääkitykselle. Lapsi tietää jo mikä on ADHD, ja mitä se tarkoittaa hänelle, eli mitään ahaa-elämyksiä ei ole luvassa, vaikka diagnoosin kävisikin myöhemmin hakemassa. Päiväkodista asti, ja edelleen nyt koulusta, olisi ojattu tutkimuksiin innokkaastikin, mutta olemme todenneet, että asia on tiedossa ja saatte kohdella häntä kuin hänellä olisi jo diagnoosi, mutta tässä vaiheessa emme halua rajata häntä minkään asian ulkopuolelle. Hän saa lähempänä aikuisuutta päättää, haluaako hän otsaansa leiman. Koulu tämän ymmärsi oikein hyvin, ja sieltä todettiinkin, että koulussa tosiaan tukea annetaan oireiden ja tarpeiden perusteella, ei diagnoosin, joten sama tuki tulee ilman diagnoosiakin. Koulusta sanottiin myös, että erityistä tukea lapsi ei tule koskaan saamaan, koska hän on akateemisesti lahjakas, ja ainakin meidän alueella erityisen tuen ehtona on oppimisvaikeudet. Tällä hetkellä lapsi on koulussa ikätasoaan edellä kaikissa aineissa, vaikka nepsyoireilua on runsaasti.
 
Riippuu tosi paljon tapauksesta! Me ollaan saatu lapsen autismidiagnoosin myötä asiantuntevaa apua kasvatukseen ja vinkkejä kouluunkin. Ennen diagnoosia ei tarjolla ollut kuin perheneuvolaa ja perhetyötä, joilla ei ollut osaamista autismin suhteen eikä neuvoista siis mitään hyötyä. Päästiin myös sopeutumisvalmennukseen, josta hyötyi koko perhe! Lapsi itsekin sai ymmärrystä itselleen. Lisäksi voi saada ihan taloudellista apua vammaistuen muodossa ja vammaiskortillakin saa alennuksia. Jos koulussa on enemmän haastetta, diagnoosilla saa selvästi helpommin tukitoimia. Diagnoosi myös vähentää "johtuu vanhemmuudesta" syytöksiä.

Lisäksi tietenkin diagnosoitu itse saa (jos ei nyt niin vanhempana) ymmärrystä itselleen. Omalla kohdallani se on tuonut tosi ison helpotuksen - en olekaan outo ja vääränlainen vaan ihan normaali autisti.
 
Pitääkö tai kannattaako vanhemman dignoosista kertoa neuvolassa/päiväkodissa/koulussa? Seurataanko lasta jotenkin eri silmällä sitten? Esim kun periytyy ADHD hanakasti... Muistelen että ainakin raskausaikana neuvolassa kyseltiin lomakkeella kaikkia perinnöllisiä sairauksia ja mielenterveysongelmia
 
Pitääkö tai kannattaako vanhemman dignoosista kertoa neuvolassa/päiväkodissa/koulussa? Seurataanko lasta jotenkin eri silmällä sitten? Esim kun periytyy ADHD hanakasti... Muistelen että ainakin raskausaikana neuvolassa kyseltiin lomakkeella kaikkia perinnöllisiä sairauksia ja mielenterveysongelmia
Minun mielestäni vanhempien diagnoosit eivät kuulu päiväkodille tai koululle ollenkaan. Lapsi on erillinen ihminen, ja hän saattaa olla nepsy vaikka kumpikaan vanhempi ei olisi, ja toisaalta vaikka vanhemmilla diagnoosi olisi, lapsi voi olla neurotyypillinenkin. Päiväkoti tai koulu ei kumpikaan ole terveydenhuoltoa, heillä ei ole oikeuksia tuollaiseen tietoon, eikä toisaalta kykyä pitää tuollaista tietoa salassakaan. Lapsen sisarustenkaan terveystiedot eivät kuulu lapsen koululle tai päiväkodille millään tavalla. Koulussa Wilman poissaolotietoihinkaan ei saa kirjata terveystietoja syyksi, koska terveystietoja koskevat tiukemmat tietosuojamääräykset kuin muita tietoja.

Saatat huomata myös sen, että lapsen omatkaan kirjaukset eivät välttämättä kulje koululle lapsen siirtyessä päiväkodista kouluun. Omalla lapsellani ensimmäisen luokan loppusyksystä opettaja halusi kokouksen ja aloitti kysymällä, olenko ikinä kuullut tuen tasoista, vastasin, että toki, koska eskarissa hänellä oli tehostettu tuki, miten niin? Kävi ilmi, että vaikka eskari oli lähettänyt ajallaan kouluun paperit tuen tarpeesta, pedagogisen arvion ja keskustellut vielä apulaisrehtorin kanssa lapsestani ja lapsen tuen tarpeesta tunnin ajan puhelimessa, niin koulupa oli hukannut paperit, eikä tieto ollut siirtynyt lapsen ekan luokan opettajille lainkaan.
 
Takaisin
Top