Omekehu ja itsetunto

[Metsätähti5]

// Aiheesta itsetunto ja itsensä kehuminen syntyi niin hyvin kiinnostavaa keskustelua Jutteluketjussa, että eriytin sen tänne omaksi aiheekseen. Alla viesti, josta keskustelu lähti liikkeelle täysin muokkaamattomana. Tässä ketjussa voi siis jatkaa keskustelua omakehusta ja itsetunnosta.

-Vargynja, admin

---------------

Kyselen ihan aidosta mielenkiinnosta @Emp tuosta omakehusta. Kuulun niihin ihmisiin, joiden itsetunto ja -luottamus on ollut melkein koko iän lähes pyöreä nolla. Nyt näin neljänkymmenen molemmin puolin olen onnistunut vähän saamaan päähäni iskostettua tiedon siitä, että esim. osaan oman työni ja olen saanut siinä pieniä onnistumisia. Sitä kautta löysin tervettä itseluottamusta. Mieleenikään ei tulisi kehua itseäni silti siitä. Mistä tulee ekana ajatus omakehusta, kun puhutaan itseluottamuksesta?

 

[Emp]

Jep mietin itekkin kun tohon vastasin että mikskähän se tuli ekana mieleen. Suomalainen vaatimattomuus ja kateus jos jollain menee paremmin jne.

 

[Emp]

Itelläkin nimenomaan huono itsetunto on ja kauhean vaikea ottaa kehuja vastaan. Tätä pitää työstää

 

[Vargynja]

Aloin vähän pohtia tätä omakehua ja hyvää itsetuntoa. Varmaan osittain Suomalaista kulttuuria, kun itsensä kehumista pidetään pahana. Niinhän sitä on opetettu. Ei saa olla ylpeä, onni laitettava vakan alle jne. Mutta varmaan hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen voisi luontevasti kertoa missä oikeasti on hyvä tai esim. iloita onnistumisista muiden kanssa. Mutta sitten sellainen itsensä jalustalle nostaminen on mielestäni vähän eri asia. Ja se voi jopa kieliä huonosta itsetunnosta = on tarve pönkittää sitä.

// Lisäyksenä vielä totean omankin itsetunnon olevan kehno. Mutta hiljalleen se on parantunut ja onnistumiset harrastuksessa on yksi asia, mikä sitä on auttanut. Mutta kyllä koen hankalaksi sekä itseni kehumisen (sitä saanut tässä töitä hakiessa harjoitella. ) että kehujen vastaanottamisen.

 

[Pilkki24]

@Vargynja hyvää pohdintaa. Mietin asiaa aika samalla tavalla. Se omakehuksi tulkitsemisen raja onkin sitten varmaan aika kulttuurillinen.

Mie välillä unohdan, ettei itseään saisi kehua. Vastaavasti kyllä sitten samalla suoruudella kerron omista heikkouksista ja epäonnistumisistakin. Se puolestaan tulkitaan tosi heikkona itsetuntona, vaikka itse näen, että se nimenomaan on osa hyvää itsetuntoa, että hyväksyy omat heikkoutensa.

 

[Metsätähti5]

Mie välillä unohdan, ettei itseään saisi kehua. Vastaavasti kyllä sitten samalla suoruudella kerron omista heikkouksista ja epäonnistumisistakin. Se puolestaan tulkitaan tosi heikkona itsetuntona, vaikka itse näen, että se nimenomaan on osa hyvää itsetuntoa, että hyväksyy omat heikkoutensa.

Itse ajattelen, että riippuu äänenpainosta ja eleistä, miten omat virheet ja heikkoudet tuo esiin, vetääkö vitsiksi ym. Jos tavallaan vain toteaa asian tyyliin "tämän asian osaan, mutta tuo ei multa onnistu millään tavalla", niin se on rehellinen lausahdus, eikä liity ainakaan huonoon itsetuntoon.

Mulle joskus sanottiin, että kun naurahdin silloin tällöin oman lauseeni jälkeen (oli tilanne mikä hyvänsä), niin se kertoi huonosta itsetunnosta. En tiedä.

 

[Pilkki24]

Itse ajattelen, että riippuu äänenpainosta ja eleistä, miten omat virheet ja heikkoudet tuo esiin, vetääkö vitsiksi ym. Jos tavallaan vain toteaa asian tyyliin "tämän asian osaan, mutta tuo ei multa onnistu millään tavalla", niin se on rehellinen lausahdus, eikä liity ainakaan huonoon itsetuntoon.

Mulle joskus sanottiin, että kun naurahdin silloin tällöin oman lauseeni jälkeen (oli tilanne mikä hyvänsä), niin se kertoi huonosta itsetunnosta. En tiedä.

Mie aattelen sen enemmän sillä tavalla, että mikä on se taustasyy sille käytökselle kuin se itse käytös. Sitten on erikseen se miten tulkitsemme toisia. Sitä ehkä hain tuolla kulttuurisella tulkinnalla. Toki myös oma kokemuspohja vaikuttaa toisten tulkitsemiseen.
Mutta ehkä ei kenenkään kannattaisi vetää yksittäisistä naurahduksista johtopäätöksiä toisen itsetunnosta. Miulla on yllättävänkin hyvä itsetunto ja ylikierroksilla ollessani naureskelen todella herkästi niin omille kuin muidenkin jutuille. Ja omilleni vaan sen takia, että minähän olen niin vietävän hulvaton (ainakin omasta mielestäni).

Mutta ihmiset tekevät välillä outoja tulkintoja. Itse purin yhtä itseäni jännittänyttä tilannetta ja nauroin omalle jännitykselleni, niin siinä keskustelussa yksi henkilö totesi tuon saman, että miulla lienee huono itsetunto. Minusta hyväitsetuntoinen ihminen on sellainen, joka pystyy olemaan sinut omien mokiensa ja heikkouksiensa kanssa. Hyväitsetuntoisella ihmisellä on mielestäni terve omanarvontunto ilman, että tarvitsee lytätä muita. Hän pitää itsestään, vaikka ei olisi täydellinen.

 

[Metsätähti5]

Suomalaiset kyllä ovat sen verran kateellista porukkaa, että helposti omista vahvuuksista puhuminen otetaan omakehuna. Miksi se onkin niin vahvana suomalaisessa ajatusmaailmassa ja kulttuurissa? Vaatimattomuus kaunistaa?

 

[Pilkki24]

Suomalaiset kyllä ovat sen verran kateellista porukkaa, että helposti omista vahvuuksista puhuminen otetaan omakehuna. Miksi se onkin niin vahvana suomalaisessa ajatusmaailmassa ja kulttuurissa? Vaatimattomuus kaunistaa?

Johan meidän sanonnoistakin iso osa liittyy hyvien asioiden pitämiseen piilossa, sekä siihen, ettei saa ylpistyä.

 

[Emp]

Isänmaallista ylpeyttä sentään saa tuntea ja kehuskella "meidän" urheilusaavutuksilla

 

[Pilkki24]

Isänmaallista ylpeyttä sentään saa tuntea ja kehuskella "meidän" urheilusaavutuksilla

Ja tarpeeksi monen oluen jälkeen sopii kehua "mitä kaikkea minusta olisi voinut tulla".

 

[Selah]

Onpa kyllä jännä aihe. Olen aina ajatellut että mulla on tosi hyvä itsetunto. En ollut moksiskaan kun minua yritettiin kiusata koulussa enkä ole koskaan välittänyt mitä muut ajattelevat minusta, voin mennä ulos minkä näköisenä vaan. Osaan nauraa omille mokilleni. En kuitenkaan tunne olevani mitenkään itserakas, en ajattele olevani erityisen hyvä, kaunis tai hauska, mutta se ei häiritse minua.

Masennus tosin sekoittaa tuota kuviota tosi paljon ja kuva itsestä on välillä tosi vääristynyt ja näenkin itseni surkeana ja häpeän kaikkea tekemistä. Siis miten voikaan olla näin ristiriidassa mielikuva itsestä

Suomella on syvät kristilliset juuret ja luulen että se nöyryys tulee paljon sieltä. Kristinuskoon kuuluu toisen ihmisen edun laittaminen oman edelle sekä turvaaminen Jumalaan, eikä omaan hyvyyteen. Vaikka omasta mielestä se johtaa paljon "väärään" tulkintaan nöyryydestä, luetaan kohta ilman kontekstia ja otetaan vain puolet lauseesta. Esim tähän nöyryyteen vedoten käytetään "älkää ajatelko itsestänne enempää kuin sopii" ja jäädään siihen, vaikka lause jatkuu "vaan ajatelkaa kohtuullisesti" (Room. 12:3)

 

[Pilkki24]

@Selah sitähän se hyvä itsetunto juuri on (ainakin minusta), että pitää itsestään sellaisena kuin on! Ja kyllä minunkin "teräksinen" itsetuntoni kokee välillä kolauksia, mutta sitten niitä lommoja oiotaan ja jatketaan matkaa. Jostain kumman syystä tulen aina siihen lopputulokseen, ettei auta jäädä surkuttelemaan, vaan on hyväksyttävä sen hetkinen tilanne ja mentävä eteenpäin.

Mie luulen, että se pohjaa kristinuskoa kauempaa. Aikanaanhan täällä uskottiin, että onnea oli rajattu määrä. Jos jollain meni hyvin, niin hän oli taatusti varastanut onnen muilta, vaikka sitten taikakeinoin.

 

[Metsätähti5]

Johan meidän sanonnoistakin iso osa liittyy hyvien asioiden pitämiseen piilossa, sekä siihen, ettei saa ylpistyä.

"Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan."

Jostain syystä Eino Leino tuli ekana mieleen.

 

[Pilkki24]

"Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
Kell’ onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan."

Jostain syystä Eino Leino tuli ekana mieleen.

Samaa ajattelin ensimmäisenö itsekin

 

[Vargynja]

Tuossa naurahdusasiassa varmasti useampi puoli. Itse tunnistan naurahtavani välillä harrastuksessa, jos en onnistu siinä mitä yritän. Uskon sen omalla kohdallani johtuvan huonosta itsetunnosta. En ole ihan varma nauranko itselleni ennen kun joku muu nauraa vai yritänkö vain keventää tilannetta. Ei siis sillä, että harrastuksessa olisi ikinä kenenkään epäonnistumisille naurettu. Enemmänkin luulen sen olevan koulukiusaamisesta jäänyt suojareaktio.

Mutta ei se silti kaikilla varmastikaan ole sama ja riippuu varmasti myös tilanteesta. Joskus kyse on myös aidosta itselle nauramista, mikä taas kertoo enemmän hyvästä itsetunnosta.