Oliko toinen synnytys ensimmäistä helpompi?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Koitko sinä toisen synnytys ensimmäistä helpommaksi? Entä kolmannen toista helpommaksi? Tai aina seuraavan edellisiä helpommaksi, jos lapsia on enemmän.

Omat synnytykseni ei ehkä ole ihan vertailukelpoisia keskenään. Olihan toisen kyllä paljon helpompi, mutta toinen oli raivotarjonnassa. Esikoisen kanssa päädyttiin perätilan takia sektioon.
 
Toinen synnytys oli todellakin helpompi kuin ensimmäinen. Eka käynnistettiin lapsiveden tihkumisen takia ja oli todella kivulias. Toinen käynnistyi itsestään ja osasin rentouttaa itseäni paremmin supistusten aikana. Osasin myös kuuunnella kehoani paremmin ja ponnistusvaihe oli jotenkin rauhallisempi.
 
Toka oli ehdottomasti helpompi ku eka. Kivuiltaan siedettävämpi ja kaikin puolin nopeampi ja kivuttomampi. Kolmas oli kaikista pisin, haastavin ja kivuliain, mutta tavallaan oli kuin uudelleen "eka kerta", kun synnytysten välissä yli 10vuotta.
 
Toinen ja kolmas oli huomattavasti helpompia nopeuden takia, kauaa ei tarvinnut kivuissa olla ja nopeat ponnistukset.
Neljäs oli ponnistusvaiheeseen saakka kaikista helpoin, mutta lopuksi vaikein synnytys, johtui todennäköisesti kilon sisaruksiaan isommasta koosta ja virhe asennosta.
 
Toinen on ollut kaikista helpoin synnytys. Ekassa synnytyksen kesto 16h, ponnistus aika 1h 30min toisessa 10h ja ponnistus 7min. Kolmas olikin sitten ihan erilainen 21h ja ponnistus 30min.
 
Eka ja toka molemmat olivat helppoja, kolmas oli kaikista nopein, mutta kivuliampi kun kaksi eka.
Eka synnytys 9h, toka 6h, kolmas ensimmäiset kivuliat supistukset alkoivat 1,5h enneen ponnistusta, olivat yli minuuttia pitkiä ja tulivat päällekäin.
Eka ponnistusvaihe 1 minuuttia (iso lapsi 4kg poika ja iso pää), toka ja kolmas ponnistusvaihe 1-2sekuntia 😁
 
Kyllä toinen oli helpompi. Kestoltaankin puolet ensimmäisestä (eka noin 18h ja toinen noin 9h) ja kivunlievityksenä ekassa epiduraali (josta koin lähinnä haittaa), toisessa ilokaasu ja pudendaali jotka sopivat hyvin. Toisessa ei tarvittu myöskään episiotomiaa. Ponnistukset sujuivat molemmissa melko helposti ja lyhyesti, kivuliaat supistukset oli ikävimmät asiat synnytyksissä.
 
Ehdottomasti toinen synnytys oli helpompi. Synnytyksen kesto yli puolittui ja ponnistusvaihe oli 3min, kun ekassa oli 2.5 tuntia.
 
Oli toinen synnytys helpompi, todellakin! Ensimmäinen käynnistetty, toinen lähti itsekseen. Paperilla olivat kestoltaan yhtä pitkät, mutta ekassa oli monen päivän latenssivaihe, jota ei lasketa, vaikka kipeetä tekikin. Ponnistusvaihe ekassa 27 min, toisessa 4 min, suht helppoja molemmat, tai no niin helppoa kun nyt on nelikiloista vauvaa puskea maailmaan. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Kyllä! Toinen oli helpompi kuin eka, kolmaskin oli helpompi kuin eka ja toka. Mutta neljäs mokoma olikin isopäinen poika yrittämässä ulos avotarjonnassa. Se sattui! Mutta lopulta hänetkin saatiin kunnialla ulos pukattua kun taitava kätilö hänet käänsi spinaalin avulla. Viides on tähän mennessä helpoin, vaikka poika oli isoin tähän mennessä ja syntymässä nyrkki poskella, nopsa synnytys johon ei juuri ilokaasua kummempaa ehtinyt saamaankaan. :smiling-eyes: Minulla on nyt takana viisi alatiesynnytystä.
 
Eka ja toka olivat molemmat yhtä haastavan pitkäpiimäisiä eivätkä edenneet neljästä sentistä mihinkään. Vasta epiduraali vei hommat siitä eteenpäin. Kumpikin synnytys kesti kaikkinensa yli 1,5 vuorokautta, mutta molemmissa ponnistukset kestivät vain minuutteja (kun lopulta sinne asti päästiin). Repeämiä ja tikkejä tuli molemmista.

Kolmas oli helpoin, vaikka kesti sekin latenssivaiheineen vuorokauden. Homma eteni kuitenkin koko ajan ja vasta 8cm kohdalla tarvitsin ilokaasua tehokkaampaa kivunlievitystä. Ponnistus kesti vain minuutteja tässäkin, eikä juuri mitään vaurioita.
 
Itselläni oli toka synnytys helpompi, vaikka esikoinenkaan ei ollut kauhua.

Esikoinen oli käynnistetty ja kivunlievityksenä ilokaasu ja pudendaali. Ponnistaessa leikattiin myös väliliha ja vähän pientä repeämää tuli. Ponnistusvaihe 21min ja kipeitä supistuksia kesti n. 8h.

Toka syntyi nopeasti. Kipeitä supistuksia n. 3h ja ponnistusvaihe 2min. Kivunlievityksenä ilokaasu. Hyvin pientä repeämää/nirhaumaa vain ja 2 tikkiä ommeltiin vauvan synnyttyä.

Molemmat olivat syntyessään raivotarjonnassa.
 
Takaisin
Top