Käynnistely kesti monta päivää ja mies oli seurana aina muutaman tunnin päivällä. Aluksi käytiin kävelemässä ulkona ja käytävillä ja sitten kun vedet meni niin oltiin vaan mun huoneessa (vedet meni pe iltapäivänä ja vauva syntyi su iltapäivänä. Lauantai oltiin vielä osastolla ja vasta la-su yönä pääsin saliin johon mies tuli sitten aamulla). Salissa mies istui sohvalla ja keinutuolissa kun fyysinen lähellä olo ei tuntunut mun mielestä hyvältä. En halunnut häntä edes ihan viereenkään. Henkinen tuki enemmänkin ja mies osasi olla just niinkun toivoin. Oli hiljaa eikä höpöttänyt turhia jos en puhunut hänelle 
Ponnistusvaiheessakaan en halunnut häntä viereen enkä silloinkaan kun päätös imukupista tehtiin ja kätilöt (joita oli monta imukupin takia) kysyi, että haluaako mies tulla viereeni ja mies vastasi, että riippuu mitä mieltä mää oon. En halunnut häntä siihen vaan riitti, että ne miljoona kätilöö oli ympärillä :)
