Oletteko käyneet lasten kanssa huvipuistoissa?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Kuten otsikossa kysytään, oletteko käyneet huvipuistoissa? Missä olette käyneet, minkä ikäisen kanssa ja millainen kokemus oli?

Ollaan käyty vain tivolissa kahtena vuotena. Ekana vuonna lapsi halusi äidin melkein joka paikkaan mukaan (joku laite jäi käymättä, kun äiti ei saanut tulla sinne). Tänä vuonna sitten meni rohkeammin joka paikkaan. Molemmilla kerroilla oli hauskaa. :) Ollaan mietitty kesälomareissua johonkin sellaiseen isompaan, mutta epäilyttää onko esim Särkänniemi ja Linnanmäki enemmän vain isommille.
 
Särkänniemessä taapero oli jo 1-vuotiaana kolmessa laitteessa, mutta Koiramäki oli silti kiinnostavampi. Mutta samalla reissulla molemmat. Tänä vuonna uudelleen.
 
Ikää on vasta 1,5 vuotta, joten hurvittelukokemukset ovat vähäiset. Kesällä mennään kyllä ainakin kerran Särkänniemeen, kun kerran siihen viereen muutetaan. On siellä muutama laite ihan pienillekin ja lisäksi tosiaan Koiramäki, akvaario ja Näsinneula. Varmasti jokaiselle jotakin. :)
 
Meillä vielä 1,5-vuotiaana lapsi oli liian pieni laitteisiin, eli halusi niistä heti pois eikä istunut paikoillaan. Vähän yli 2-vuotiaana osasi jo istua laitteessa kunnolla, joten siitä lähtien olemme käyneet vaikka missä. Tosin nuo kiertävät huvipuistot sisältävät paremmin pienten lasten laitteita, Linnanmäki oli silkka pettymys.
 
Linnanmäellä ja särkänniemessä ollaan käyty vajaa 2v alkaen, ilmaislaitteet hyvin riittäneet, nautittu lisäksi tunnelmasta ja käyty syömässä/herkuttelemassa niin päivä kulunut mukavasti!
 
Särkässä on käyty. Reilu 2v riitti ilmaislaitteet, reilu 3v oli jo ranneke ja kävi noin kymmenessä laitteessa isin kanssa. Tänä kesänä suuntana mahdollisesti Tykkimäki ja Puuhamaa, Särkkään/Lintsille sitten vuoden päästä kun pikkusiskokin ymmärtää jotain laitteiden päälle.
 
Ei olla vielä käyty pojan kanssa missään huvipuistoissa tms. paikoissa. Tänä kesänä voisi kyllä Särkänniemessä käydä, ja ehkä Ähtärin eläinpuistossa, tai Korkeasaaressa, katsotaan nyt, miten talous kestää reissuja. Voi olla, että poika on laitteisiin vielä liian pieni, tai ei uskalla niihin mennä, mutta onhan Särkänniemessä muutakin :)
 
Ollaan käyty Linnanmäellä, Särkänniemessä ja Muumimaailmassa! Ja hauskaa on ollut :wink 2v etiä päin ovat saaneet jotain näistä irtikin, sitä pienemmät ovat tykänneet enemmän (koti)eläinpuistoista tms kosketeltavista huvituksista :)
 
Ollaan käyty Tykkimäellä useampana vuonna, samoin Muumimaailmassa (lasketaanko huvipuistoksi?). Tykkimäellä on kivasti pienille laitteita. Tänä vuonna rannekkeet oli 4v:llä, 5v:llä, 7v:llä, 9v:llä ja iskällä. Pienin, 2 vuotias, pääsi joko yli 120cm kanssa tai isin kanssa moneen laitteeseen ilman omaa ranneketta. Isojen kanssa käytiin joskus Lintsillä, mutta se oli liian iso ja ruuhkainen pienten kanssa meidän mielestä. Wasalandia oli kuulemma myös kiva, mies kävi joskus isojen (silloin olivat pieniä :grin) kanssa, harmi kun sitä ei enää ole.
 
Tykkimäellä ollaan käyty jo 2 kertaa tänä kesänä 3v tytön kanssa. Tykkimäellä on enemmän pienille laitteita sekä kotieläin piha osan kesää. On myös riittävästi laitteita joihin mua ei saa eli isommille pääalaspäin kiljuntaa. Vierestä löytyy myös Aqua park, joten voi käydä sekä polskuttelemassa että pyörimässä laitteissa. Ja jos suuntaatte Kouvolaan niin suosittelen samalle reissulle myös Repoveden kansallispuistoa.
 
Ei olla kauheasti käyty. Pari kertaa ollaan oltu Linnanmäellä, mutta rannekkeita ei taidettu kummallakaan kerralla ottaa. Nyt, kun lapsia on neljä, joista kaksi on vielä melko pieniä, ajatus huvipuistoreissusta tuntuu vähän rankalta - ja kalliilta. :D Kahden vanhimman kanssa olisi varmasti ihan kiva käydä, mutta koko lauman kanssa olisi ehkä liian stressaavaa.
 
Tänään käytiin Särkänniemessä ja pidän reissua onnistuneena. :) Oli lapselle paljon kaikkea (eläimiä ei oikein kyllä malttanut katsella) ja aikuisetkin ehti käydä laitteissa.
 
Me on käyty aika paljon Linnanmäellä koska asutaan parin kilometrin päässä. Siellä on ihan mukava pyörähtää lasten kanssa vaan niissä ilmaislaitteissakin, mutta siitä lähtien kun esikoinen on ollut neljävuotias, niin on otettu vuosittain myös rannekkeet minulle ja hänelle yhtenä päivänä. Se on ollut kovasti odotettu tapahtuma ja yli 100 cm pitkä lapsi pääsee jo moneen laitteeseen yhdessä aikuisen kanssa. Tämä vuosi tulee olemaan jännä kun hän on nyt juuri ja juuri yli 120 cm pitkä ja rohkea kuusivuotias.
 
Takaisin
Top