Oireet rv 13-27

Jospa mää aloittelen vaikka täällä muita mua pidemmällä :wacky:

Aamupahoinvointi on ollut poissa viimeiset 3 aamua, murot pysyneet sisällä. Jos tulee huono olo niin juon vettä, se tuntuu auttavan.

Vatsa on aamuisin litteä ja iltaisin potkupallo. Vatsassa tapahtuu kokoajan jotakin, kuplii yms. Kohtu tuntuu kovana alavatsassa, odottelen kovasti että alkaa näkymään :)

Väsymys on vielä tosi kova, mielellään 11h unta yössä. Öisin herään kerran vessaan, se sen jälkeen onkin jano. Sormet puutuvat öisin, ei koko ajan mutta enemmän kuin ennen. Jalkoja kans palelee usein sänkyyn mentäessä. Välillä keskellä yötä lentää yöpaita pois kun öisin tulee kuuma. Kuumetta en ole enää mittaillut.

Ruoka maistuu, muttei vielä kaikki ruoat. Syödä ei tarvitse enää koko aikaa, mikä helpottaa päivää.

Kaula on kiva pitää pitkänä ja edelleen kaulahuivit yms pannassa. Tulee huokailtua enemmän kuin ennen.

Ja nyt nt-ultraa odotellessa on ihan järjetön masennus ja saamattomuuden tunne. Alkaako ultran jälkeen viimein se ihana keskiraskaus, kun uskaltaa jo iloita ja sunnitella ja valmistaa itseään ja kotia pikkuisen tuloon? Voih, toivottavasti :rolleyes:
 
Mäkin nyt virallisesti rv13. Oireita on ajoittainen pahoinvointi. Päivittäin tulee huonon olon aaltoja, jolloin pakko käydä pitkäkseen ja juoda vaikka vettä. Muuten olo alkanut jo helpottua.
Tissit on ajoittain kipeät ja kasvaneet. Mahan kanssa sama kuin Eloisella, iltaa kohti pallo.
 
Uskallan ehkä ihan varovasti sanoa että pahoinvointi ja oksentelu olisi väistymässä (muistaakseni sanoin samaa joskus uuden vuoden seutuun mutta se tulikin kahta kauheampana takaisin). Närästys kyllä pitää pintansa. Nyt tuntuu siltä että jatkuvasti on maha ihan täynnä ja puoliksi sisällöltään ruokatorvessa. Korventaa ja tosi helposti nousee mahansisältöä kurkkuun. Toisaapäivänä join äkkiseltään niin paljon kivennäisvettä että refluksi-oksensin sitä nenän ja suun kautta ihan suvereenisti heti pois. Ei siis ollut pahaa oloa, mutta tuntui että maha ei vaan kyennyt sitä pitämään kaikkine kuplineen alhaalla. Kiitos isä ja luontaisesti löysä mahanporttisi - loppuraskautta innolla odotellen.

Muuten alkaa olla ihan hyvä olo siis! Väsymys ei ole enää niin ääretöntä, vaikka uni maistuukin. Joka yö pitää herätä 3-5 maissa vessaan, mutta pystyn elämään asian kanssa. Olen pystynyt jopa käymään (tänään) ekaa kertaa humppajumpassa pomppimassa ja yllätyin siitä miten hyvin jaksoin! [emoji123]

13+1
 
Alaselkää jomottaa. Toivon että johtuu siitä, että seisoin eilen suurimman osan päivästä niin että jalkojakin särki illasta..
 
Olin ajatellut kun nyt 5 aamua oksutta että repäsen ja lähden aamiaisen jälkeen kävelylle. Yleensä aamupalan jälkeen syön reilun tunnin kuluttua vielä toisen aamupalan, tyyliin ruislepää ja mehua. Noh tänään ison frosted flakes kulhollisen jälkeen lähdin 4km kävelylle ja kotiin tullessa sitten kuumaan suihkuun jossa ajon sääret ja vietin aikaa musiikkia kuunnellessa.

Suihkun jälkeen tuntui kova nälkä joten aloin valmistamaan katkarapu currya joka kestää n. 10 min valmistaa. Mun piti keskeyttää ruoanlaitto kahdesti! Ekalla kerralla tuli huippaava olo ja huomasin ettei oikea käsivarsi toiminut niin kuin halusin. Otin pannun pois liedeltä ja menin sohvalle pitkäkseni ämpäri vieressä, kamala olo! Siinä sitten hetken oltuani päätin että nyt prkl pakko saada ruokaa. Uudelleen pannu liedelle ja otin tuolin johon istua. Tuli hirveä kuuma aalto ja oli pakko ottaa kylpytakki pois päältä. Leikkasin katkarapuja kun huomasin että päässä alkaa sumenemaan ja kaikki muuttui pikkuhiljaa mustaksi :eek:

Heitin pyyhkeen keittiön lattialle tyynyksi, nappasin hätäpäissäni kännykän pöydältä ja menin nopeasti makaamaan ennen kun ehdin pyörtyä!! Soitin itkuisena miehelleni missä hän on.. Maattuani 10 min nappasin välipalaa jääkaapista ja sain lounaani valmiiksi ja pääsin syömään.

Mutta tästä opin että aamiaismuroilla saadun sokerpiikin lasku on vaarallinen. Lenkin jälkeen olisi ehdottomasti pitänyt syödä jotakin joka olisi auttanut tasaamaan verensokerin. Ja kuuma suihku kaikessa rauhassa ilman kunnon ruokaa oli kamala ajatus. Käyttäydyin tyhmästi ja sain pelätä pyörtyväni ja ruoka sai kärsiä. Viisammin ens kerralla! :dead: Ostin tänään pari suklaapatukkaa jos tilanne sattuu toistumaan (toivottavast ei!)
 
Huii vähän pelottavaa varmasti!
Mulla on joka kerta pitkät suihkun jälkeen nyt raskaudessa heikko olo (ilmenee just etenkin kun menee sitte keittiöön seisoskeleen ja ruokaa tekeen). Ja nyt yhden kerran tullu tuollainen aika voimakas pahoinvoinnin ja pyörrytyksen tunne että täytyi pariin otteeseen käydä lattialla voileipien teon välillä! Mutta ei noin pahaa sentään kuin sulla!
Mä yhdistän tuon myös verenpaineisiin, koska tuommoisia oireita mutta pahempina kuin nyt mulle tuli viime raskaudessa joinain aamuina jos piti pidempään seistä oottamassa kyytiä töihin. Piti ihan oksennuspussin kanssa olla vaikkei mulla ollut pahoinvointeja. Ja kerran kun pääsin sitte mittaamaan paineet tuollaisen kohtauksen jälkeen niin ensin mittari näytti erroria ja sitten jotain alle 90/60, oisko ollu 84/57?

Mutta juu jotain kannattaa kyllä syödä jo ennen sitä suihkua... tein tänään saman virheen että treenin jälkeen ilman ruokaa suihkuun niin ehti kyllä tulla vähän heikko olo.
 
Jos jakaa 280 raskauspäivää kolmella niin saa 93,3333. Eli näin laskettuna raskautta on minulla tänään takana tänään 1/3 :)

Ja nyt on oltu viikko oksentamatta, jeee! Ja väsymys tuntuu helpottavan, jeee! Valoisat päivät toki tekevät myös tehtävänsä.

Vatsa on aamuisin yhä litteähkö, mutta kohtu tuntuu siirtyneen jo reippaasti ylöspäin, ja alavatsa on jatkuvasti pyöreähkömpi kuin aikaisemmin.

Hiukset pysyvät jo pidempään puhtaana eikä naamaan ole tullut enempää akneeta. Kynnet ovat vahvemmat.

Tästäkö alkaa tää ihana pirteä keskiraskaus? :rolleyes: Otan mielellään vastan!
 
Voi järkytys millainen finni oli poskessa ja on edelleen sellainen ihana paise siinä. Kyllä oli kipeä! Naama on kyllä kukkinut iloisesti..
 
Olen toki aiemminkin nähnyt eloisia unia, mutta nyt niitä vasta riittääkin. Harvemmin suoraan mitään vauvaan liittyvää, mutta tosi voimakkaita tunteita sisältäviä unia. Viime yönä piti puoleksi tunniksi tulla istumaan sohvalle ja selaamaan youtubea, että sain ahdistuksen irti ja uskalsin mennä takaisin nukkumaan ilman että sama uni jatkuisi. Huh. :rolleyes:
 
Mä näin edellisellä viikolla todella öö.. kröhöm... kiihkeitä unia, josko se selittäisi sen... ja monena yönä peräkkäin. Heräsin ihan hämmentyneenä mutta hymyssä suin :grin
 
En ole yleensä ollut makean perään, rasva ja suola enemmänkin olleet mun paheet. Mutta nyt karkkia ja pullaa tekisi mieli enemmän ja enemmän, kun alkuraskaudesta teki mieli taas ruokaa, ruokaa ja lisää ruokaa. Syömisen jälkeen on kumartuessa ja istuessa tunne että palleaa painaa niin ettei hengitys suju. Nyt huimaillut myös ekaa kertaa useampana päivänä. Rv 13+2
 
Muokattu viimeksi:
Mä alan nyt kyllä vähän miettii ett missä helevetissä se keskiraskauden hehku on!?!?

Kauhee turvotus läski olo ja kaiken lisäks tullu kauheeta etomista ja päänsärkyä.. alkaraskaus meno semi oireettomana joten onko tää nyt joku payback time.. :hungover:
nyt rv 14+2
 
Jooh ei hehkeyttä täälläkään. :grin Ja outoa kyllä huonoa/etovaa oloa myös välillä vaikka oon saanu alkuraskauden olla aikalailla pahonvoinneitta. Ja nyt kun lueskelin viimeraskaudessa kirjoittamiani oireita niin tätä ilmaa mahassa/ummetus ja välillä taas päinvastoin ihan sekaisin vatsa oli silloin vielä ainaki jossain rv16+:shifty: Eli ei varmaan nytkään odotettavissa helpotusta vaivaan ihan heti...
 
:shifty:Joo se hehku homma on kyllä ihan täyttä soopaa:joyful:

Mulla kans pakki ihan sekasin, välistä lentää varpus parvee ja sit taas 5pvä ei mittään. Ja pissalla saa ravata _ihan_ koko ajan. Maha on kasvanu niin että ahdistaa sitoa kengän nauhoja. Suurin osa varmasti vielä turvotusta ja ihan puhdasta paskaa jona kerääntyy ennen ulostuloa :wtf::joyful:
Näin täällä :hilarious:
 
Jep en kans ymmärrä mihin perustuu! Joo ne masut on ihan nättejä mutta muutoin kaikki raskaana olevat lähinnä näyttää turvonneilta.... Ja kaikilla omat vähemmän hehkeät vaivat. Itse tajusin jumpassa että apua kun en uskalla kumartua nopeasti ilmavaivojen pelossa:oops:
Ja selässä iho taas huono... ja ihan väsyneen näköisenä jatkuvasti... kun nyt esikoisen heräilyjen lisäksi ravaan pissalla tai täyttämässä vesilasia.
 
Hmph... voihan teitä :shifty: Itsellä henkisesti parempi olo joka tuntuu auttavan fyysisesti. Luottoämpärini kulkee vielä mukanani mutta ei ole tullut käytettyä kohta kahteen viikkoon. Eilen nousi illalla pikkukuume 37,2 astetta ja palelin reilun tunnin, se oli vähän outoa.

Onko muilla tunteita siitä että ylävatsa alkaa jo venymään? Mulla nyt jo aamusta lähtien, aikaisemmin tuntui vain iltaisin. Semmonen olo että tältä se sit kuuluu tuntuu koko loppu raskaudenkin.. :)

Ja yöllä kun ravaa vessassa niin silloin tuntuu jomotusta nivusissa yms mutta päiväsaikaan on saanut olla tosi rauhasaa.

14+0
 
Oon saanut nukuttua monta yötä jo niin ettei tarvi käydä vessassa, jei Mutta pissaa lirahtelee jos on yli tunti wc:ssä käynnistä ja kävellessä aivastaa. Siis siitä huolimatta että ratsastuksen, joogan ja salsan harrastamisesta on lantionpohja kunnossa. Yli tunnin lenkillä pitää siis käydä puskassa välillä kun allergian takia aivasteluttaa. Rv 13+5
 
Mä olen varovaisesti iloinnut siitä, että pahoinvointi näyttäisi vihdoin hävinneen :)

Pyrstötiainen: mulle ilmaantunut vähän samanlaista vaivaa. Mulla on kamala yskä toista viikkoa ja nyt yskiessä saa olla tosi varovainen, ettei mitään lirahda housuun. Ihan raivostuttavaa :mad:
 
Nonnih, ny mäkin voin tulla tänne olemattomien oireitteni kanssa, kun rv 13+0 :cool05

pahoinvointia ei oo ollu viikkoon, paitsi jo syömisväli menee yli 4h. Tissit nyt on edelleen kipeet ja arat. Kohtu on jo aikast iso. ylimmänkohdan tunnen inan navan alapuolella ja se painaa ikävästi joteski tuonne rakkoon niin, että vessassa saa rampata jatkuvasti. Liitos ja venymiskipuja jonkun verran, selkä sökö ja iskias kipuja oikealla..mutta muuten menee ihan kivasti :happy090

:binkybaby:binkybaby
 
Takaisin
Top