Oireet ennen plussaa

Mammamia19

Silmät suurina ihmettelijä
Oletteko tienneet olevanne raskaana ennen plussaamista? Millaisia oireita teillä on ollut?

Minulla ehti olla oireita jo yli viikon ajan ennen plussaamista. Tosin raskaus oli toivottu, niin saatoin myös tarkkailla kehoani normaalia enemmän. Oireet alkoivat hyvin pian vatsan turvotuksella, katkonaisilla yöunilla sekä pissalla ravaamisella. Olenkin jo viikon verran sanonut miehelle, että olen varmasti raskaana, vaikka testit (yli 25hcg arvon mittaavat, en käytä herkkiä testejä) olivat negatiivisia ennen tätä päivää. Samalla jännittynyt ja iloinen fiilis, kun tämä lokakuinen on meidän kolmas, niin mitenhän kädet riittää kaikille murusille 🥰
 
Siinä kohtaa kun mulle tuli elämäni ensimmäinen peräpukama ja flunssa dpo 9-10 niin olin aika varma asiasta🙈
 
Mulla ei ole ollut oireita, tosin edellinenkin alkuraskaus oli niin oireeton että olin vähintään kerran viikossa sitä mieltä että en ole enää raskaana. Ja kun ensimmäisen kohdalla yritys kesto kauan niin en todellakaan edes ajatellut tärppäävän nyt ekasta kerrasta. Kuukautiset piti alkaa eilen sunnuntaina ja on ollut alaselkäkramppia eilen ja tänään. Olin aika varma että alkaa kuukautiset mutta kun ei tänäänkään alkanut niin jotenkin tuli mieleen että taisi olla samanlaista kuukautiskramppia edellisen raskauden alussa. Tein sitten testin tänään töiden jälkeen ja heti tuli ruutuun plussa.
 
Mäkin ajattelin, että en voi olla raskaana kun oli hirvee pms-kiukku ja suklaahimot päällä 😄 sit turvotusta, ilmavaivaa ja väsymystä.
 
Mäkin ajattelin, että en voi olla raskaana kun oli hirvee pms-kiukku ja suklaahimot päällä 😄 sit turvotusta, ilmavaivaa ja väsymystä.
Mulla oli kans ihan kamala kiukku ennen plussaa! Se oli kyl semmonen raivo minkä luulin ihan liittyvän vaan normaaliin kiertoon😂
 
Itellä taaperon imetys alkoi sattumaan tai oikeastaan tuntumaan vastenmieliseltä ja hiukan myös kipeeltä. Kauhee vessahätä jatkuvasti. Mulla on vaan ollut jotenkin aina sellainen olo, että täytyy tehdä testi. En osaa sitä oikein selittää, on vaan sellainen olo.
 
Mulla oli kans ihan kamala kiukku ennen plussaa! Se oli kyl semmonen raivo minkä luulin ihan liittyvän vaan normaaliin kiertoon😂
Itellä kans aina viikko ennen menkkoja ihan kauhee raivo ja kaikki ärsyttää. 🤣 nyt en kyl osaa sanoa, oliko sellaista nytten.. 🤔
 
Mulla oli viikonlopusta alkaen sellaista outoa mahakipua. Juuri kohdun tuntuvilla. Nyt plussan jälkeen sitten sellaista menkkajomotusta. Mutta kun plussa tuli testiin, niin se ei ollut oikein edes yllätys. Jotenkin kuitenkin sen tiesi, että näin on.
Normit pms oireet oli poissa. Ei finnejä eikä kiukkua. Nyt tosi ärsyttää kaikki ja kaikki tekee typerästi. 😂
 
Oletetun kiinnittymisen aikaan voimakas kramppi alavatsalla, finni huulessa, isompi ärsytys kaikesta mitä normaalisti, huuliherpeksen puhkeaminen ja todella voimakas väsymys.
 
Sellainen autuas olo, rintojen turpominen, nippailu kohdussa ja bikinirajassa, nippailut molemmissa munasarjoissa, etova ja huono olo etenkin aamuisin, kova nälkä ja himotus, tihentyneet vessakäynnit, lievä huimaus, aivastettaessa lamauttavan kova ja repivä kipu liitoksissa, sähköiskumaiset tuntemukset kohdussa, yöllä kuuma, huono nukkuminen, heräily vielä normaalia aiemmin, ei pms-oireita, itkuherkkyys, tuohtuminen ja nopeasti leppyminen 🤭

Olen jo pitkään nukkunut huonosti. Katsotaan saanko kohta enää ollenkaan nukuttua.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top