Odotukset vanhemmuudesta

Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Yle kertoo uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan muiden odotukset varsinkin äitiydestä on suurin syy äidin uupumukseen. Varmaan tämä koskee jossain määrin isyyttäkin. (Uutinen luettavissa täällä)

Koetteko te että äitiyttä kohtaan on liian isoja odotuksia? Mistä nämä odotukset tulee? Tuleeko ne ystäviltä, perheeltä, tuntemattomilta, mediasta vai itseltäsi?

Mielestäni ainakin "äitimyytti" on yhä liian vahva. Äidin pitäisi aina ja sen sadannenkin kerran päivän aikana olla rakentava lapsen kiukun edessä, jaksaa, olla iloinen, tavata ystäviä, käydä töissä, olla pitkään kotona ja olla samaan aikaan pullantuoksuinen Muumimamma ja lapset hoploppiin ja harrastuksiin vievä ilopilleri. Vain hieman kärjistäen.

Omalla kohdalla varmaan oletus siitä että jaksan perheen sairaudesta huolimatta on tainnut olla liian iso. En enää edes tiedä tuliko se alunperin ulkopuoleltani vai itsestäni. Vaikka toisaalta jos se tulee itsestäni on se sinne joskus istutettu ulkopuolelta. Äidin pitää jaksaa. Paitsi että ei pidä.
 
Odotukset tulevat omasta päästä.

Artikkelissa mainittiin, että nuoret äidit uupuvat todennäköisemmin. Minähän olen vanha. Toki minäkin väsyn, mutta aina kun väsyttää, minä lepään. Erään toisen iäkkäämmän äidin kanssa keskustelin ja naurettiin, että vanhemmiten sitä oppii olemaan huomaamatta esimerkiksi kodin sekaisuutta, jos väsyttää. Ensin levätään ja jos jaksaa, niin sitten siivotaan.

Lapset hoidetaan, mutta joskus voi ottaa löysin rantein. Ostetaan maksalaatikkoa valmiina kaupasta, isketään muumikeksi jälkiruuaksi ja sen jälkeen ruutuaikaa kaikille.

Kaikenlainen lempeys itseään, puolisoa ja lapsia kohtaan on hyväksi. Eikä siitä kannata välittää, mitä muut ajattelevat. Eikö se ole mukavaa, että ihmisillä riittää puhuttavaa? "Näittekö miten ne Virtasen lapset uivat lätäkössä eilen?"
 
Kulttuurista ja asenteista. Äidin pitäisi jaksaa, äiti ei saisi valittaa ja hui kauhistus jos äiti purkaa mieltään jossain ja sanoo vaikka että tekisi mieli lyödä lastaan. Sitä heti taivastellaan, vaikka parempihan se on että kertoo että lapsi suututtaa niin paljon, kuin että oikeasti löisi sitä.
 
Vanhemmuuden myötä tulevista negatiivisista tunteista ei ehkä puhuta tarpeeksi. Somessa kukoistaa sisustetut kodit, hymyilevät äidit ja lapset. Yleensä minulla tässä kohtaa herää kysymys, "mitä kulissien takana tapahtuu". Kuten aikaisemminkin mainittiin että se suorittamisen paine tulee usein ihan omasta päästä. Some maailma ehkä sitä ruokkii. Vanhemmiten onnistunut päästämään siitä irti ja luomaan ihan oman näköistä arkea. Tärkeintä vanhemmuudessa mielestäni on läsnäolo.
 
Mä en välitä että meillä on sekasta ja meen missä aita on matalin monesti ei kai hirveesti paineita oo muilta paitsi anopilta. Sitä mä hirvitin et mitä anoppi sanoo kun laitoin lapset hoitoon ja menin töihin kun keskimmäinen oli 10 kk. Onneks se ymmärsi sen et rahan takia vaikka suurin syy on et mun pää ei kestäny olla enää kotona. Kolmosen äippiksen jälkeen pitää vähitellen valmistautua työhön paluuseen tällä kertaa rahankin takia. anoppi kyseli ennen neidin syntymää et koska me tyttö hommataan, ihan niin kun se ois itsestään selvyys et lapsia vaan tehdään ja et se on tyttö. Ja anoppi on tullu sanoon et mitä me molemmat puhutaan niin rumasti lapsille kun oon 15 kertaa sanonu nätisti niin kyllä sitä itse kukin ärähtää. Aika paha oli kyllä kun esikoinen synty niin ois pullosta pitäny ruokkia kun anopilta ei oo aikoinaan iteltä tullu maitoo. Imetän kolmattakin lasta ja anoppi on oppinut hyväksymään sen kakkosen kohdalla.

Ja kyllä meilläkin ryhmä hau laitetaan areenasta kun on pakko jotain välttämätöntä tehä että 2 muuta saa pois jaloista pyörimästä esimerkiks vauvan nukutus. Kotitöitä yritän tehä paljon kun isommat päikyssä niin jää yhteistä aikaa lasten kanssa (vaikka sit sitä ulkoilua tai legoilla rakentelua yms. vaan kun ei jaksa/ keksi muuta ja kyllä meillä syyään eineksiä ja vauva purkkiruokaa mut yritetään välillä leipoo ees sämpylöitä ja joulun lähestyessä pipareita yhessä.
 
Muokattu viimeksi:
Mietin että onko iseillä paineita vanhemmuudesta? Jotkut äidit saattaa olla hyvin tarkkoja kuinka lapsi puetaan, ruokitaan ja nukutetaan? Tämäkin saattaa uuvuttaa äitejä. Itsekkin tähän joskus syyllistynyt. Isien hyvä opetella tuntemaan lapsi ja kasvattamaan omalla tavallaan. Jos se poikkee äidin tavoista tehdä, se on ihan ok, jos lapsi tyytyväinen ja onnellinen.
 
Kyllä se paine tulee monenlaisista yhteiskunnan koloista, kuten lähipiirin luomat odotukset ja kyselyt, sosiaalinen media ja yleinen yhteiskunnan keskusteluilmapiiri. Tällä hetkellähän eletään jonkinlaista suorittamisen aikakautta?
Itse en ole ottanut paineita omasta tyylistäni kasvattaa, mutta toki ajoittain on ahdistavaa miten paljon syyllistävää keskustelua tulee esiin kun aiheena on äitiys. Luulisin että se on osittain persoonakysymys ja osittain äidin lapsuuden kasvatukseen liittyvä asia, miten herkästi alkaa toteuttamaan toisten tavalla ja uupuu. Toivon kaikille äideille omien vaistojen kuuntelemista ja keskusteluiden kehittämistä positiiviseen kannustavaan suuntaan. Jokainen on hyvä tavallaan ja maailmasta ei tule mielenkiintoista ja toimivaa, jos siellä ei ole erilaisia tyyppejä tekemässä erilaisia asioita :happy:
 
Mulla ei mitään suuria odotuksia varsinaisesti ollut, mutta olin ajatellut olevani aivan erilainen vanhempi kuin oma äitini.
En ollut esikoisen saadessani käsitellyt omaa lapsuuttani enkä tajunnut, että elin traumaperäisen stressin kanssa johtuen henkisestä väkivallasta, jolla mut kasvatettiin. Ne asiat alkoi vyöryä pian päälle. Silloin tuntui, että tää ei oo nyt yhtään sitä mitä halusin ja miksi mä en osaa olla sellainen äiti kuin haluaisin.

Vuosia taistelin ja nyt on menneisyys selätetty eikä se enää määritä mua tai mun äitiyttä. Samalla opettelin Itsemyötätuntoa ja irrottauduin itsekritiikistä - nyt ei oo enää kummoisia paineita olla jotain mitä muut odottaa.
Nyt vanhemmuus on sitä mitä olin ajatellutkin sen olevan.
Mua ei kiinnosta muiden mielipiteet, elän omaa elämääni perheen kanssa ja yritän tehdä siitä mahdollisimman onnellista ja tasapainoista.
Oon irroittautunut sosiaalisesta mediasta suurimmaksi osaksi ja se on HELPOTUS. Ei tuu seurattua muiden kiiltokuvia elämästä.

Uskon, että Suomessa on paljon tämän sukupolven vanhempia, joiden oma kasvatus on jättänyt tiedostamattomat jäljet sisimpään ja tajuamattaankin tulee noudatettua niitä lapsuudessa opittuja/nähtyjä asioita. Silloin on kovat paineet siitä "miten pitää toimia", koska sisimmässä se pieni lapsi kokee olevansa arvoton ja vääränlainen, kelvoton. Pitää yrittää olla täydellinen ja hakea loputtomiin sitä hyväksyntää, jota ei lapsena saanut.
Sota-aika jätti jälkensä iso/isoisovanhempiin ja heijastuu polveutuvasti vielä nykypäivänäkin lastenkasvatukseen.
 
Minut on kasvattaneet nuoreksi asti sota-ajan nähneet. Tiukkaa oli, mutta ei liian tiukkaa. Oma äitini oli sitten jatkossa paljon tiukempi kasvattaja, mutta ei traumoja siitäkään ajasta. Silti itse pyrin enemmän sellaiseen selittävään ja keskustelevaan vanhemmuuteen, vaikka kyllä sellaisia jyrkkiä ja ehdottomiakin asioita on pakko joskus olla. Ne kai ovat niitä rajoja, joita lapset(kin) tarvitsevat.

Rosalina, viestisi oli kyllä koskettavaa luettavaa. On mahtavaa, että olet päässyt yli lapsuutesi asioista!
 
Kiitos :Heartred
Toki harmittaa kaikista eniten, että pikkulapsiajasta suurin osa meni ns "hukkaan". Saispa ne ajat takaisin, että vois tehdä asioita toisin. Olla enemmän läsnä ja opettaa lapsille hyvät tunnetaidot.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja onneksi neljästä kaksi nuorinta on saaneet musta alusta asti tasapainoisemman äidin.

Kaikille toivoisi, että oman lapsuuden kipukohdat pystyisi aukomaan ennen lasten saantia. Se tekisi monen elämästä nautittavampaa ja vähentäisi ahdistusta. :Heartred
 
KatMa sanoi:
Mietin että onko iseillä paineita vanhemmuudesta? Jotkut äidit saattaa olla hyvin tarkkoja kuinka lapsi puetaan, ruokitaan ja nukutetaan? Tämäkin saattaa uuvuttaa äitejä. Itsekkin tähän joskus syyllistynyt. Isien hyvä opetella tuntemaan lapsi ja kasvattamaan omalla tavallaan. Jos se poikkee äidin tavoista tehdä, se on ihan ok, jos lapsi tyytyväinen ja onnellinen.
Click to expand...

Varmasti on isilläkin paineita, ja usein ne paineet näyttäis tulevan nimenomaan äidin käytöksestä. Mun mielestä on ihan kamalaa, kun jotkut (useat) äidit ei luota isän kykyihin. Isä on muka jotenkin automaattisesti huonompi tekemään kaiken, kylvetyksestä ja vaipan vaihdosta lähtien. Lasta ei uskalleta jättää isän kanssa kotiin, isää neuvotaan ja syytetään että tekee väärin (eli usein vaan erilailla tms). Ja sitten nämä, jotka ei edes anna isän tehdä mitään lastenhoitoasioita heti vauva-aikana. Mutta toki kukin tavallaan..
 
On paineista, osittain itsestäni kumpuavia tavoitteita ja sitte syyllisyyttä, kun ei mee aina nappiin (hermostuu, kiihtyy, säksättää...). Osin on kyllä sitäkin, että vaikka mieheni on ihan tolkun tyyppi, niin kyllähän se minun hommiksi menee lapsen asioista viime kädessä vastaaminen. Silmät on selässä joka sekunti, mieli prosessoi mitä tarpeita vois olla jne, huomaan huomauttavani miehelle että ”hei, avaa silmät - huomaa, mitä on tekeillä”... että niinku telkkarissa oli eilen, että isä kulkee siinä mukana :) hmm, jaettu vanhemmuus?
 
Katjusha sanoi:
On paineista, osittain itsestäni kumpuavia tavoitteita ja sitte syyllisyyttä, kun ei mee aina nappiin (hermostuu, kiihtyy, säksättää...). Osin on kyllä sitäkin, että vaikka mieheni on ihan tolkun tyyppi, niin kyllähän se minun hommiksi menee lapsen asioista viime kädessä vastaaminen. Silmät on selässä joka sekunti, mieli prosessoi mitä tarpeita vois olla jne, huomaan huomauttavani miehelle että ”hei, avaa silmät - huomaa, mitä on tekeillä”... että niinku telkkarissa oli eilen, että isä kulkee siinä mukana :) hmm, jaettu vanhemmuus?
Click to expand...
Sekin on puoli voittoa, jos huomaa kaappaavansa isän osuutta lapsen hoitamisesta!

Minä olen kaikin keinoin yrittänyt tukea, että en syrjäytä miestä missään kohdin. Silti mies osaa tosi hyvin irrottautua hoitamisesta, jos minä olen kotona. Minulle se on aika mahdoton tehtävä.
 
Yölento sanoi:
Sekin on puoli voittoa, jos huomaa kaappaavansa isän osuutta lapsen hoitamisesta!

Minä olen kaikin keinoin yrittänyt tukea, että en syrjäytä miestä missään kohdin. Silti mies osaa tosi hyvin irrottautua hoitamisesta, jos minä olen kotona. Minulle se on aika mahdoton tehtävä.
Click to expand...
Meillä on isän ”hoitovuoro” kun olen matkoilla. Hyvin se menee, omat juttunsa on heillä. Mulle työmatkat on ”lomaa”, kun on vain itsestään vastuussa. En korjaa enkä muutoin ojenna, kun näen että on messissä.
En tiedä vain, miten saan olemaan edes osin mukana, kun olen kotona :wink Asiaa ei helpota, että kausittain ei isä kelpaa - se tulee just siitä osallistumattomuudesta. Siinä kohtaa itse vaan kertaan ääneen ”ole paikalla”, ”ole läsnä”, että riippuvaisuus minusta vähän tasoittuisi.
 
Katjusha sanoi:
Meillä on isän ”hoitovuoro” kun olen matkoilla. Hyvin se menee, omat juttunsa on heillä. Mulle työmatkat on ”lomaa”, kun on vain itsestään vastuussa. En korjaa enkä muutoin ojenna, kun näen että on messissä.
En tiedä vain, miten saan olemaan edes osin mukana, kun olen kotona :wink Asiaa ei helpota, että kausittain ei isä kelpaa - se tulee just siitä osallistumattomuudesta. Siinä kohtaa itse vaan kertaan ääneen ”ole paikalla”, ”ole läsnä”, että riippuvaisuus minusta vähän tasoittuisi.
Click to expand...
Meillä isä kelpaa aina, isä on ykkönen, mutta jos en sano mitään, mies ei huomaa, että on ruoka-aika eikä muista mitään ulkoilua,vaikka on kanssani samaa mieltä, että ulkoilu auttaa parempaan päivärytmiin. Mies kyllä unohtaa itsekin syödä, jos on yksin kotona, joten ei tämä vain lapsenhoitoa koske.
 
Katjusha sanoi:
Meillä on isän ”hoitovuoro” kun olen matkoilla. Hyvin se menee, omat juttunsa on heillä. Mulle työmatkat on ”lomaa”, kun on vain itsestään vastuussa. En korjaa enkä muutoin ojenna, kun näen että on messissä.
En tiedä vain, miten saan olemaan edes osin mukana, kun olen kotona :wink Asiaa ei helpota, että kausittain ei isä kelpaa - se tulee just siitä osallistumattomuudesta. Siinä kohtaa itse vaan kertaan ääneen ”ole paikalla”, ”ole läsnä”, että riippuvaisuus minusta vähän tasoittuisi.
Click to expand...
Meillä isä kelpaa aina, isä on ykkönen, mutta jos en sano mitään, mies ei huomaa, että on ruoka-aika eikä muista mitään ulkoilua,vaikka on kanssani samaa mieltä, että ulkoilu auttaa parempaan päivärytmiin. Mies kyllä unohtaa itsekin syödä, jos on yksin kotona, joten ei tämä vain lapsenhoitoa koske.
 
Takaisin
Top