Pakko kirjoittaa hieman vuodatusta tänne, kun en ole kirjoittanut aikaisemmin mitään..lukenut vaan toisten vuodatuksia =) Eli olen 29.vuotta ja mieheni on 29.vuotta. Hieman yli vuoden ollaan nytten yritetty lasta..periaatteella tulee sitten kun tulee...eli ehkäisyt jätettiin pois (aikaisemmin söin pillereitä 8.vuotta putkeen). Joka kuukausi sama pettymys..kun kuvittelee itsellään jo vaikka mitä raskaus-oireita ja testi näyttäkin negaa =( varmaan tuttu tilanne monelle.
On ollut huono-olo, oksettanut, hajuaistin herkistymistä, päänsärkyä, huimausta, vatsan nippailua ja rintojen arkuutta (taitavat olla myös normaaleja kuukautis-oireita). Monta kuukautta ollaan elelty ihan normaalia elämää...syöty terveellisesti jne. Viime kuukausina tullut mukaan vitaaminilisä, ovulaatiotikut jne. Ovulaatiolaskuri ollut mukana alusta asti. Täytyisi varmaan kokeilla sitä viimeistä keinoa..eli lopettaa vaan stressaamasta ja heittää kalenterit roskiin. Tai sitten täytyy lähteä hakemaan apua lääkäristä (siitäkin tulee sellainen epäonnistuneen olo).
Asiaa ei helpota yhtään se että lähipiirissä syntyy uusia lapsia...tuntuu että toiset tulevat raskaaksi heti kun vaan näkevät miehen.
Nytkin mulla on ollut oksettava olo pari päivää ja eilen mun mielestä maito maistui metallilta? Tiedä sitten...varmaan flunssa tulossa kun nenäkin tuhisee ja kurkku on kipeä...
Tässähän sitä vuodatusta onkin jo kerrakseen..