Odottaja, onko turvotusta?

9+4 menossa ja noin 5 viikolta asti ollu turvotusta lähes joka päivä. Ja ne kaameet ilmavaivat. Vatsa toimii kuitenkin normaalisti. Onneksi!
 
Rv 34 menossa ja alaraajat ovat aivan mahdottoman turvoksissa! Jalkoihin mahtuvat enää vain miesten klohmut sandaalit ja ennen niin kapoiset nilkat muistuttavat lähinnä hakkuupölkkyjä :dead:
 
Voih kyllä, kaikki paikat ihan turvoksissa olleet jo kauan. Kaikki kengät menneet vaihtoon (kokoa isompiin kangastossuihin tai crocseihin, muut mallit ei mene jalkaan) sekä kaikki sormukset+rannekorut olen joutunut jättämään pois. Nilkkasukatkin vaihdoin varrettomiin. :woot:
 
Rv37 ja vasta nyt havaitsen pientä turvotusta nilkoissa. Vihkisormus myös tuntuu naftilta ja jälki jää, tää on kyllä ollu jo kuukausia.
 
Rv 35, eikä ole minkäänlaisia turvotuksia. Sormus mahtuu ja itseasiassa tuntuu jopa löysemmältä, kun ennen raskautta.
 
Itselläni alkoivat nilkat turvota pari viikkoa sitten ( nyt rv 31) Mikään ei oikein auta. Aamulla kaikki on hyvin, mutta työpäivän aikana pahenee aina.
 
Mulla oli alussa aika paljon turvotusta, maha tuntui ihan valtavalta ja lisäksi kihlasormus jämähti aika tiukasti paikalleen (oli lievästi nolo tilanne töissä, kun en ollut kertonut vielä raskaudesta ja oltiin menossa tehdasvierailulle, jossa korut piti poistaa. Sormus ei meinannut lähteä millään, mutta onneksi sentään lopulta sain pois). Nyt rv 29 ja vielä en ole pahemmin havainnut turvotusta, kengät menee vielä jalkaan hyvin yms. Mutta ehkä sitä loppua kohden alkaa vielä tulla.
 
Nyt on alkanut kunnon turvotus. Raskausviikkoja tänään 37+1. Sormus ei enää mahdu, nilkat myös paksut ja kipeät.
 
Turvottaa vaihdellen päivästä riippuen, nyt 30+0. Pahiten näkyy käsissä, joka toinen päivä sormukset menee ja sitten toisina päivinä puoleen väliin sormea:wacky:
 
Ei ole ollut. Välillä tuntuu pidemmän seisomisen ja kävelyn jälkeen, että onkohan nilkat jotenkin raskaammat, mutta eipä niissä erityisemmin silti näy mitään. Esikoista odottaessa kävi paremminkin niin, että kutistuin vain, sormuksiakin ongin vähän väliä mm. pyykkikorista, minne ne olivat tipahtaneet kun olivat niin löysät :rolleyes: Niin mentiin koko raskauden ajan. Nyt viikot 28+0 ja aika samanlaiselta meno vaikuttaa, ellen nyt sitten ala turvottelemaan vielä loppuraskauden aikana.
 
Nyt viikolla 5+3 ja mieskin kauhisteli mun sormien ja nilkkojen turvotusta :rolleyes: Itsestä tuntuu, että suurin osa nesteestä on alavatsalla...
 
Tänään viikkoja 39+3 ja tuntuu et oon paria päivää turvonnu kun pulla tikina. Olisin ihan valmis jo synnyttämään :oops:
 
Takaisin
Top