Meillä ovat yöt viime aikoina olleet todella levottomia. Ymmärrän toki, että neiti on alkanut liikkua, joten siksi yölläkin heräilee ja siinä mielessä uskon, että tilanne jossain vaiheessa helpottuu. Olen muutaman viikon ajan pitänyt päivisin jokseenkin tarkkaa aikataulua, joka pitääkin mainiosti ja neitikin osaa jo elää sen mukaan. Ainoa, mikä edelleen mättää on nukahtaminen illalla sekä tietenkin nuo yöt. Toivoisin kovasti, että miehenikin osallistuisi neidin nukuttamiseen, mutta tässä on kaksi ongelmaa. Mies on nimittäin jokainen arki-ilta töissä niin, että tulee kotiin klo 21-21.30 ja usein on viikonloppunakin vastaava aikataulu. Tietenkin mies voisi heti kotiintultuaan ruveta neitiä nukuttamaan - eihän se maata kaada, jos nyt tästä minun valitsemastani nukuttamisaikataulusta ollaan tunti myöhässä, jos se tapahtuu aina. MUTTA, mies ei kestä vauvan itkua ja siksi nukuttamisesta ei tule mitään! Hän ei siis ilmeisesti kertakaikkiaan voi reagoimiselleen mitään, sillä olen monet kerrat hänelle asiasta puhunut oikein rauhallisesti ja hän kyllä periaatteessa ymmärtää, ettei itku ole vauvalle vaarallista. Hän ei siis hermostu sinänsä negatiivisessa mielessä vaan lähinnä turhautuu, kun vauva itkee, eikä hän pysty auttamaan. Hänen kärsivällisyytenstä ei riitä kuuntelemaan itkua pitkään ja hän yrittää järkipuheella rauhoitella vauvaa, mikä ei tietenkään onnistu, josta mies turhautuu enemmän. Viimeksi eilen pyysin miestä nukuttamaan, mutta se ei vain toimi, koska hän ei hallitse tuota omaa tunnetilaansa! Tämä on sinänsä myös minulle raskasta, koska ensinnäkin toivoisin, että isä olisi enemmän mukana vauvanhoidossa ja toiseksi haluaisin, että joku muukin pystyisi vauvaa nukuttamaan. Lisäksi olisi joskus mukava olla ilman vauvaa ja velvollisuuksia, kun tietäisi, että se toinenkin perheenjäsen pystyy hoitamaan asioita. Ja tosiaan, olen miehelle puhunut, mutta hän ei sitten "tositilanteessa" kertakaikkiaan hallitse tunteitaan - hänen mielessään vauvalla on itkiessään kova hätä ja sen jälkeen hänen toimintansa on täysin keskusteluidemme vastaisia (ts. nostaa vauvan heti pois sängystä, juttelee, hyppyyttää, yrittää nukuttaa meidän sänkyymme...) Nyt siis fakta on se, että minä nukutan neidin imettämällä joskus klo 23-00, nostan omaan sänkyyn, jossa neiti sitten ähertää ja heräilee, kunnes lopulta nostan hänet meidän sänkyymme, jossa neiti heräilee jatkuvasti ja imee rintaa. Se on ainoa tapa pitää hänet suht hiljaisena ja vastaavasti minä en nuku lähes ollenkaan. Neuvolan ohjeen mukaan pitäisi vähän huudattaa vauvaa, jos herää yöllä tai sitten olen ajatellut tuota "tassuhoitoa" - tämähän ei sitten onnistu, kun mies ei itkua kestä eli koko unikoulutus jää mun harteille ja vauva on tottunut, että multa saa maitoa ja jos huutaa niin mies hermostuu. Pitääkö meidän muuttaa unikoulun ajaksi pois, kun mies on niin herkkä?! Muuten menee hyvin, mutta tämän asian kanssa olen ihan umpikujassa
Nukuttamisen vaikeudet
- Ketjun aloittaja squiik
- Aloituspäivämäärä
Kuulostaapa hankalalta... Onko miehesi ollut mukana neuvolassa keskustelemassa itkemisestä ja nukuttamisesta? Itse olen huomannut, että joskus on hyvä kun mies kuulee kolmannelta taholta suoria ohjeita ja faktoja, ettei luule vaan äidin omiksi höpötyksiksi. Tai sitten tietty jos jaksaa kirjoista lukea asioista.
Meilläkin nukkuminen on ollut 10-viikkoisella vaikeaa viime aikoina, joskus herää vain 15min jälkeen, mutta syynä ilmeisesti ilmavaivat ja herkkä suolisto tms. Iltaisin varsinkin saan nukkumaan minäkin vain rinnalle makuuasennossa, useasti peräkkäin syöttäen. Olen ollutkin tosi huolestunut unen määrän vähyydestä. Vauva saattaa nyt 2-kuukautisena olla peräkkäin hereillä joskus viisikin tuntia ja laskin juuri, että viime päivinä vuorokaudessa unta on kertynyt nyt ripulinkin vaivatessa vain jotain 11-14 tuntia. Tuntuu tosi vähältä niin pienelle... Täytyy kysellä neuvolasta.
Meilläkin nukkuminen on ollut 10-viikkoisella vaikeaa viime aikoina, joskus herää vain 15min jälkeen, mutta syynä ilmeisesti ilmavaivat ja herkkä suolisto tms. Iltaisin varsinkin saan nukkumaan minäkin vain rinnalle makuuasennossa, useasti peräkkäin syöttäen. Olen ollutkin tosi huolestunut unen määrän vähyydestä. Vauva saattaa nyt 2-kuukautisena olla peräkkäin hereillä joskus viisikin tuntia ja laskin juuri, että viime päivinä vuorokaudessa unta on kertynyt nyt ripulinkin vaivatessa vain jotain 11-14 tuntia. Tuntuu tosi vähältä niin pienelle... Täytyy kysellä neuvolasta.
Ihan ajatuksena, että oisko ideaa miehen nukkumisesta muualla unikoulun aikana? Ainakin mie harjottelin/harjottelen mieluummin kotona unirytmin muutoksia.
Meillä tällä hetkellä kokeiltu omaan sänkyyn nukahtamista. Aiemmin jo vierotin rinnalle nukahtamisesta ja poika siirty nukahtamaan syliin. Poika nyt vähän reilu 5kk. Ja kaikkien muutosten alkuvaiheen aikaan mies ollu pois kotoa, ettei ole häiriintyny pikku kärtyistä/ vahingossakaan häirinny lasta strategisilla hetkillä. Meillä nuo on tosin ajottunu luonnostaan miehen työpoissaoloihin.
Meillä tällä hetkellä kokeiltu omaan sänkyyn nukahtamista. Aiemmin jo vierotin rinnalle nukahtamisesta ja poika siirty nukahtamaan syliin. Poika nyt vähän reilu 5kk. Ja kaikkien muutosten alkuvaiheen aikaan mies ollu pois kotoa, ettei ole häiriintyny pikku kärtyistä/ vahingossakaan häirinny lasta strategisilla hetkillä. Meillä nuo on tosin ajottunu luonnostaan miehen työpoissaoloihin.
Kiitos vastauksista!
Mies ei ole ollut neuvolassa mukana, mutta on tosiaan itse lueskellut nukuttamisesta ja on periaatteessa kanssani samaa mieltä toimintatavasta. Käytännössä sitten homma hajoaa siihen, kun mies ei pysty kuulemaan itkua.
Eri huoneessa nukkumiseen mies suhtautui hyvin kielteisesti. Hänellä on jokin periaatekysymys se, että kun ollaan parisuhteessa, nukutaan samassa sängyssä, jos siihen on mahdollisuus - arvatkaa vain, miten monta kertaa ollaan kärvistelty jossain 90senttisessä vierassängyssä, koska on PAKKO nukkua vierekkäin
( no joo, kyllä se joskus suostuu nukkumaan erikseenkin)
Mutta joo, ollaan nyt nukuttu kaikki samassa sängyssä ja toimiihan se jotenkuten. Kohta pitäisi kyllä saada neiti omaan sänkyyn, mutta jotenkin ei nyt voimat riitä "eroamiseen"...
Mies ei ole ollut neuvolassa mukana, mutta on tosiaan itse lueskellut nukuttamisesta ja on periaatteessa kanssani samaa mieltä toimintatavasta. Käytännössä sitten homma hajoaa siihen, kun mies ei pysty kuulemaan itkua.
Eri huoneessa nukkumiseen mies suhtautui hyvin kielteisesti. Hänellä on jokin periaatekysymys se, että kun ollaan parisuhteessa, nukutaan samassa sängyssä, jos siihen on mahdollisuus - arvatkaa vain, miten monta kertaa ollaan kärvistelty jossain 90senttisessä vierassängyssä, koska on PAKKO nukkua vierekkäin
( no joo, kyllä se joskus suostuu nukkumaan erikseenkin)Mutta joo, ollaan nyt nukuttu kaikki samassa sängyssä ja toimiihan se jotenkuten. Kohta pitäisi kyllä saada neiti omaan sänkyyn, mutta jotenkin ei nyt voimat riitä "eroamiseen"...
maarinen
Sukkela juttelija
Hei!
Kuulostaapas tuo kovin tutulta!!!! Meillä tyttö jo vuoden, mutta kylläpä tuo nukahtamisen ja nukuttamisen muistaa. Ei ole vieleä kerenny aika vetää pitsiharsoja muistojen päälle :)
Meillä tyttö nukahti kanssa vain ja ainoasta TISSILLE. Niimpä se nukuttaminen olikin sitten siinä! Sitte kun tyttö heräsi noin... tunnin tai puolen päästä alkoikin se joopas eipäs. Minä olin VAHVASTI sitämieltä, että valot pysyy hämärällä ja lapelle ei mennä PUHUMAAN. VAAN, että sinne voi hiljaa hiippiä tassuttelemaan.... NO arvatte varmaan, että ku isin vuoro oli tassutella, niin johan läjähti täydet 60vattia kattolamppuun ja kaikki päivän asiat piti puhua "rauhoitellakseen" kolmekuista! Lopulta kelpasi enää taas äiti tisseineen ja sekin ilta oli jo piiiiiitkällä. ( =pilalla)
NYT: Tyttö nukkuu omassa sängyssä ilman pulloja ja tissejä. Nukahtaa hiljaiseen vieressä istumiseen. En edelleenkään PUHU hänelle vaan ainoastaan nökötän siinä! Ja koska mun kärsivällisyys sen kestää, niin nukutus on JÄÄNYT autuaasti mun hommaksi. (sillä aikaa mies tiskaa päivän tiskit ja siivoaa keittiön!) (mikä on ihan kiva juttu minulle)
ELI:
JOs vaan pinnaa riittä, niin hoida vauvan iltatoimet itse omalla tavallasi ja anna miehen hoitaa ne mitkä hän parhaiten taitaa. Näin säästyy TURHALTA napinalta ja kummallakin on suhteellisen hyvä mieli. JA näin se pienokainenkin joka nyt vasta opettelee elämisen juttuja, saa koko ajan samlaista "palvelua". Kyllä ne rutiinit sitten ajanmyötä vielä muuttuu moneen kertaan. Ja lopulta saattaa olla että enää nukuttajaksi kelpaakin vain isi! Isit kun niin mielellään lukee niitä iltasatujan yms. yms.
JA PS.
Yllätys/pakko/tosi tilanteessa se "oppimaton" mies kyllä hoitaa lasta JUURI niinkuin äiti on "käskenyt". Nim.kok. on. Jouduin viettämään itse yllättäen yön sairaalssa ja mies oli kovasti pohtinut ja muistellut, että "mitenkäs se vaimo nämä hommat oikeen on junaillu?" Ja hyvin olivat pärjänneet.
Kuulostaapas tuo kovin tutulta!!!! Meillä tyttö jo vuoden, mutta kylläpä tuo nukahtamisen ja nukuttamisen muistaa. Ei ole vieleä kerenny aika vetää pitsiharsoja muistojen päälle :)
Meillä tyttö nukahti kanssa vain ja ainoasta TISSILLE. Niimpä se nukuttaminen olikin sitten siinä! Sitte kun tyttö heräsi noin... tunnin tai puolen päästä alkoikin se joopas eipäs. Minä olin VAHVASTI sitämieltä, että valot pysyy hämärällä ja lapelle ei mennä PUHUMAAN. VAAN, että sinne voi hiljaa hiippiä tassuttelemaan.... NO arvatte varmaan, että ku isin vuoro oli tassutella, niin johan läjähti täydet 60vattia kattolamppuun ja kaikki päivän asiat piti puhua "rauhoitellakseen" kolmekuista! Lopulta kelpasi enää taas äiti tisseineen ja sekin ilta oli jo piiiiiitkällä. ( =pilalla)
NYT: Tyttö nukkuu omassa sängyssä ilman pulloja ja tissejä. Nukahtaa hiljaiseen vieressä istumiseen. En edelleenkään PUHU hänelle vaan ainoastaan nökötän siinä! Ja koska mun kärsivällisyys sen kestää, niin nukutus on JÄÄNYT autuaasti mun hommaksi. (sillä aikaa mies tiskaa päivän tiskit ja siivoaa keittiön!) (mikä on ihan kiva juttu minulle)
ELI:
JOs vaan pinnaa riittä, niin hoida vauvan iltatoimet itse omalla tavallasi ja anna miehen hoitaa ne mitkä hän parhaiten taitaa. Näin säästyy TURHALTA napinalta ja kummallakin on suhteellisen hyvä mieli. JA näin se pienokainenkin joka nyt vasta opettelee elämisen juttuja, saa koko ajan samlaista "palvelua". Kyllä ne rutiinit sitten ajanmyötä vielä muuttuu moneen kertaan. Ja lopulta saattaa olla että enää nukuttajaksi kelpaakin vain isi! Isit kun niin mielellään lukee niitä iltasatujan yms. yms.
JA PS.
Yllätys/pakko/tosi tilanteessa se "oppimaton" mies kyllä hoitaa lasta JUURI niinkuin äiti on "käskenyt". Nim.kok. on. Jouduin viettämään itse yllättäen yön sairaalssa ja mies oli kovasti pohtinut ja muistellut, että "mitenkäs se vaimo nämä hommat oikeen on junaillu?" Ja hyvin olivat pärjänneet.
Meillä päiväunet nukutaan pääsääntöisesti ulkona nyt, kun neiti on taas alkanut viihtyä vaunuissa. Neiti nukkuu joko parvekkeella tai sitten olen itse samalla koirien kanssa ulkona, kauppareissulla tms. Päivällä ei mitään ongelmaa nukkua yksin.
Nyt tosiaan ollaan nukuttu samassa sängyssä kaikki, mikä sinänsä on ihan ok, JOS ei halua miehen kanssa mitään sen kummempaa kanssakäymistä...heh heh.
Nyt tosiaan ollaan nukuttu samassa sängyssä kaikki, mikä sinänsä on ihan ok, JOS ei halua miehen kanssa mitään sen kummempaa kanssakäymistä...heh heh.
Yppy
Näppärä viestien naputtelija
Meilläkin on ollut ongelmia nukuttamisessa. Hän kyllä nukahtaa hyvin, mutta vain tissille tai syliin keinuttaen (tai päiväunilla vaunuihin heilutellen). Hän myös herää helposti alkuillasta eikä osaa nukahtaa uudelleen ilman apua. Mutta tyttö on vasta 5 kk, joten olen ollut armollinen sekä häntä että itseäni kohtaan ja vasta nyt ollaan lempeästi opettelemassa itsenäisempää nukkumista.
Tuli mieleen ehdottaa aloittajalle, että mitä jos yhdessä miehenne kanssa teette alussa nukutusjuttuja. Olet siinä vieressä ja näytät, miten itse nukutat lasta. Isä saa sitten hiljalleen ottaa enemmän vastuuta ja kehitellä omat keinonsa nukuttaa lapsen. Sinä voit vähitellen siirtyä kauemmaksi ja lopulta olkkarin puolelle. Mutta tämä tietenkin edellyyttää, että saat itsekin lapsen nukkumaan muuten kuin tissille - miestä kun ei voi opettaa imettämään! Ja tietenkin nukuttamisen opettelu vaatii mieheltä vaivannäköä ja sitoutumista. On niin helppo lykätä vastuu äidille, jos itseä vähän ahdistaa tai laiskotuttaa.
Meilläkin nyt kokeillaan sitä, että nukuttamista harjoitellaan aktiivisemmin päiväuniaikaan. En tiedä, onko sillä mitään vaikutusta iltaunille menoon, mutta ajattelen, että on helpompi nähdä vaivaa ja olla kärsivällinen lapsen kanssa virkeänä päivällä kuin väsyneenä illalla, kun vain haluaisi lösähtää sohvalle leffaa katsomaan.
Iltaunille mennessä rutiinit ja rytmi ovat tärkeitä. Nukkumaan olisi hyvä mennä joka päivä suurinpiirtein samaan aikaan. Kuulemma nukkumaanmenoa olisi hyvä alkaa valmistella esim. puoli tuntia aiemmin. Himmennetään valoja ja hiljennetään taloa, tehdään iltapesut rauhallisesti jne. Eri vanhemmilla voi olla omat jutut (esim. toisella unilaulu ja toisella loru), mutta nukkumaanmenoaika tulee tehdä selväksi, että lapsi pääsee rauhoittumaan ja valmistautumaan unille.
Yksi asia, mikä on kamalan tärkeä näissä unijutuissa, on oma kärsivällisyys. Ei taida olla mitään taikatemppua, jolla lapset saadaan yhdessä illassa nukahtamaan helposti ja nukkumaan läpi yön. Uusia rutiineja ja keinoja pitää kokeilla pitkään, ennen kuin näkee, tehoavatko ne. Jossain sanottiin, että vähintään pari viikkoa pitäisi kokeilla yhtä tapaa. Oma maalaisjärki sanoo myös, että uusiin juttuihin pitäis lähteä asteittain. Jos yhtäkkiä lapselta viedään ne tutut keinot nukahtaa ja tehdään hänen näkökulmastaan jotain aivan uutta ja outoa, ei ihme, jos vauva hämmentyy ja nukahtaminen muuttuu entistä vaikeammaksi.
Oma vahva mielipiteeni on kaikenlaista huudattamista vastaan. Itku on pienen vauvan ainoa viestintäkeino ja hänen viesteihinsä tulee vastata. Kyse on jo lapsen kunnioittamisesta: jos aikuinen pyytää ja vaatii sinulta jotain, jättäisitkö häntäkään täysin huomiotta? Pieni vauva ei osaa odottaa eikä ymmärrä, miksei häntä auteta, kun hän sitä pyytää. Huudattaminen hämmentää lasta ja voi pelottaa. Itkiessä myös stressihormonien taso nousee, eikä toistuva stressi ole hyväksi. Esim. aivojen kehitys voi häiriintyä. Sinänsä itku ei ole vaarallista, kunhan siihen vain vastataan.
Tuli mieleen ehdottaa aloittajalle, että mitä jos yhdessä miehenne kanssa teette alussa nukutusjuttuja. Olet siinä vieressä ja näytät, miten itse nukutat lasta. Isä saa sitten hiljalleen ottaa enemmän vastuuta ja kehitellä omat keinonsa nukuttaa lapsen. Sinä voit vähitellen siirtyä kauemmaksi ja lopulta olkkarin puolelle. Mutta tämä tietenkin edellyyttää, että saat itsekin lapsen nukkumaan muuten kuin tissille - miestä kun ei voi opettaa imettämään! Ja tietenkin nukuttamisen opettelu vaatii mieheltä vaivannäköä ja sitoutumista. On niin helppo lykätä vastuu äidille, jos itseä vähän ahdistaa tai laiskotuttaa.
Meilläkin nyt kokeillaan sitä, että nukuttamista harjoitellaan aktiivisemmin päiväuniaikaan. En tiedä, onko sillä mitään vaikutusta iltaunille menoon, mutta ajattelen, että on helpompi nähdä vaivaa ja olla kärsivällinen lapsen kanssa virkeänä päivällä kuin väsyneenä illalla, kun vain haluaisi lösähtää sohvalle leffaa katsomaan.
Iltaunille mennessä rutiinit ja rytmi ovat tärkeitä. Nukkumaan olisi hyvä mennä joka päivä suurinpiirtein samaan aikaan. Kuulemma nukkumaanmenoa olisi hyvä alkaa valmistella esim. puoli tuntia aiemmin. Himmennetään valoja ja hiljennetään taloa, tehdään iltapesut rauhallisesti jne. Eri vanhemmilla voi olla omat jutut (esim. toisella unilaulu ja toisella loru), mutta nukkumaanmenoaika tulee tehdä selväksi, että lapsi pääsee rauhoittumaan ja valmistautumaan unille.
Yksi asia, mikä on kamalan tärkeä näissä unijutuissa, on oma kärsivällisyys. Ei taida olla mitään taikatemppua, jolla lapset saadaan yhdessä illassa nukahtamaan helposti ja nukkumaan läpi yön. Uusia rutiineja ja keinoja pitää kokeilla pitkään, ennen kuin näkee, tehoavatko ne. Jossain sanottiin, että vähintään pari viikkoa pitäisi kokeilla yhtä tapaa. Oma maalaisjärki sanoo myös, että uusiin juttuihin pitäis lähteä asteittain. Jos yhtäkkiä lapselta viedään ne tutut keinot nukahtaa ja tehdään hänen näkökulmastaan jotain aivan uutta ja outoa, ei ihme, jos vauva hämmentyy ja nukahtaminen muuttuu entistä vaikeammaksi.
Oma vahva mielipiteeni on kaikenlaista huudattamista vastaan. Itku on pienen vauvan ainoa viestintäkeino ja hänen viesteihinsä tulee vastata. Kyse on jo lapsen kunnioittamisesta: jos aikuinen pyytää ja vaatii sinulta jotain, jättäisitkö häntäkään täysin huomiotta? Pieni vauva ei osaa odottaa eikä ymmärrä, miksei häntä auteta, kun hän sitä pyytää. Huudattaminen hämmentää lasta ja voi pelottaa. Itkiessä myös stressihormonien taso nousee, eikä toistuva stressi ole hyväksi. Esim. aivojen kehitys voi häiriintyä. Sinänsä itku ei ole vaarallista, kunhan siihen vain vastataan.