Niskaturvotusultra vai yleinen ultraäänitutkimus?

Siis se ultra on tismalleen sama yleinen ultra kaikille. Yhdistelmäseulonnassa on vain yleisen ultran lisänä verikokeet, ja arvot syötetään ohjelmaan, joka laskee trisomiariskiluvut.
Joku voi valita myös sen, ettei käy ollenkaan ultrassa.

Minä otan kaikki tutkimukset, joita tarjotaan.

Duodecim kertoo tarjotuista ultrista näin:
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaan kunta on velvollinen järjestämään sikiöiden kromosomiseulonnat ja vaikeiden rakennepoikkeavuuksien selvittämistä koskevat seulonnat kaikille raskaana oleville naisille. Perheet itse päättävät, osallistuvatko he näihin tutkimuksiin (kaikkiin tai osaan niistä). Tähän seulontaan kuuluvat varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus raskausviikolla 10–14, kromosomipoikkeavuuksien selvittäminen ensisijaisesti varhaisraskauden yhdistelmäseulonnan avulla (veriseula raskausviikolla 9–12 ja niskaturvotuksen mittaus yleisen ultraäänitutkimuksen yhteydessä raskausviikolla 11–14) tai vaihtoehtoisesti keskiraskauden seerumiseulonta raskausviikolla 15–17 sekä ultraäänitutkimus vaikeiden rakennepoikkeavuuksien selvittämiseksi raskausviikolla 18–21 tai raskausviikon 24 jälkeen.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00175

Vaun artikkeli ei vastaa tiedoiltaan Duodecimin artikkelia.

Myös Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta löytyy tietoa:
https://stm.fi/seulonnat/sikioseulonnat
 
Muokattu viimeksi:
Itseasiassa ei ihan niinkään. Meiltä kysyttiin neuvolassa halutaanko tuo yleinen ultra vai nt-ultra. Erona juurikin se, että toisessa mitataan niskaturvotus, toisessa jätetään se tekemättä mutta muuten tutkitaan. Toki sitten on myös näitä verikoeseulontoja, jotka yleensä otetaan jos vanhemmat haluaa nt-ultran.
 
Juurikin näin, eli ultran "perusosa" on molemmissa sama, kuten Suski sanoikin. Mutta muut tutkimukset määrittävät sitten sitä, onko kyseessä yleinen ultra vai nt-ultra. Ja esimerkiksi sen turvotuksen pystyy mittaamaan vain tietyillä viikoilla, siksi nt-ultrassa on rajatumpi aikaikkuna tutkimuksen tekemiselle :)
 
Minulle ei tarjottukaan muuta, kuin nt-ultraa. En siis ole kuullutkaan, että on olemassa jokin toinenkin vaihtoehto.

Tavallaanhan se tarjotaan siinä kohtaa, kun kysytään, haluaako osallistua sikiöseulontoihin. :) Ei meillekään mitenkään erikseen tarjottu kahta erilaista ultraa, vaan kysyttiin, osallistummeko yhdistelmäseulontaan. Sehän pitää sisällään veriseulan ja NT-ultran. Jos emme olisi osallistuneet, sitten olisi varmaan kysytty, haluamme silti tuon yleisen ultran.
 
Mäkin otin kaikki tutkimukset mitä tarjottiin. Muuten olisin ollut loppuun asti varma, että jotain on pielessä, enkä kestä sellaista epätietoisuutta.
 
Nt-ultran valitsin. Halusin todellakin tietää kaiken mahdollisen sikiön voinnista, ja jos jotain epänormaalia olisi ollut, olisin halunnut tietää asiasta ajoissa - ihan jo siksikin, että olisi sitten osannut valmistautua asiaan eikä se olisi tullut yllätyksenä.
 
Kaksosista ei saatu yhdistelmätutkimusta, kun verikokeet eivät olleet silloin vielä sellaiset, että monikkoraskaudessa arvot olisivat olleet toimivat. Mitattiin siis vain turvotukset. Kolmannesta oli yhdistelmä verikokeet + nt.
 
Halusimme osallistua seulontoihin ja aiomme osallistua seuraavallakin kerralla. Minusta on helpottavaa jos saa tietää mahdollisista poikkeamista ennen kuin vauva on syntynyt.
 
Meiltä ei edes kysytty halutaanko osallistua seulontoihin. Ohjattiin vaan käymään verikokeissa. Olisimme kyllä muutenkin ne varmasti halunneet mutta koska odotan esikoista en tiennyt, että kaikkien kohdalla ei toimita näin.
 
Me ei olla haluttu osallistua tuohon seulaan missään kolmesta raskaudessa. Ultra on tehty ja joka kerta kätilö on silti sanonut että mittaa kuitenkin niskaturvotuksen, koska vaikkei me kehitysvamman takia raskautta keskeytettäisikään niin tuo turvotus voi kertoa myös sydänviasta yms jota sitten voidaan syntymän jälkeen hoitaa. Tää on siis toki ollut ok että mittauksen on tehnyt vaikkei riski lukua downiin ollakaan haluttu. Ja täällä tuo ultra kulkee nimellä Nt-ultra aina.
 
Minä itseasiassa mietin tätä kovasti koska ajattelin että en kuitenkaan keskeyttäisi raskautta. Juttelin asiasta neuvolan terveydenhoitajan kanssa ja hän sanoi kyllä hyvän pointin; jos kyseessä olisikin down-lapsi, niin osataan varautua synnytyksessä ja sen jälkeen paremmin vauvan auttamiseksi. Ja tietenkin mikä tahansa poikkeama jos olisi, niin voisi valmistautua henkisesti ja lapsen hyvinvointi voitaisiin turvata paremmin. Eihän nämä seulatkaan 100% terveyttä takaa, mutta to itsekin turvallisen tunteen, kun kaikki oli kunnossa, ainakin tähän asti :) ensiviikolla rakenneultra.
 
Ikäni vuoksi (nyt 37 ja syksyllä täytän 38) olen valinnut nt- ultran ja otan kaiken infon ja kaikki mahdolliset kontrollit avosylin vastaan. Sähköisessä ajanvarauksessa raskauspolulla minulla näkyi tuo nt- ultra, mutta kun pääsin itse ultran suorittavan klinikan sivuille/ ajanvarauskalenteriin, niin nimi muuttui yleiseksi ultraäänitutkimukseksi.

Verikokeet minulla on erikseen ennen tuota ultraa. Tuosta sitten ilmeisesti yhteensä tulee se toivomani nt- ultra..? :confused005
 
Ikäni vuoksi (nyt 37 ja syksyllä täytän 38) olen valinnut nt- ultran ja otan kaiken infon ja kaikki mahdolliset kontrollit avosylin vastaan. Sähköisessä ajanvarauksessa raskauspolulla minulla näkyi tuo nt- ultra, mutta kun pääsin itse ultran suorittavan klinikan sivuille/ ajanvarauskalenteriin, niin nimi muuttui yleiseksi ultraäänitutkimukseksi.

Verikokeet minulla on erikseen ennen tuota ultraa. Tuosta sitten ilmeisesti yhteensä tulee se toivomani nt- ultra..? :confused005

Kyllä se näin on. Ultrassa mitataan niskapoimu ja sen lisäksi koneelle syötetään ikäsi sekä verikokeiden tulokset (ainakin itselläni kysyttiin vielä lisäksi että tupakoinko) ja niistä sitten lasketaan riskilukemat. :)
 
Molemmissa raskauksissa ensin verikoe+nt-ultra. Ihan jo iänkin puolesta.
Sitten kun kummassakin kärähdin, niin jatkona lapsivesikoe ja kuopuksesta nipt.
Jälkikäteen totesin, että mun veriarvot olivat omaa luokkaansa, koska nt molemmilla vauvoilla oli ok.
Ja siis terveet lapset syntyivät.
 
Niskaturvotusultra kaikissa kuudessa raskaudessani. Vaikka en mitään lopullisia ratkaisuja tekisi pelkän ultran ja seulontaverikokeen perusteella, niin haluan silti tietää ja olla valmistautunut mahdolliseen erityislapseen.
 
En itse asiasta kovinkaan paljon tiedä, mutta mieheni pelotteli että tuo sikiöseula vai nt ultra vai rakenneultra vai mikä lie, olisi vaarallinen vauvalle, kun ne pistää jonkun neulan vatsan läpi?! Joten.... miten se käytännössä hoitui ja kiva kuulla että täällä on muitakin jotka eivät osallistuneet kyseiseen. Suurinosa on varmasti sitä mieltä että se kannattaa tsekata niin tietää jos vauva tarvii jotain akuuttia kun syntyy..
 
En itse asiasta kovinkaan paljon tiedä, mutta mieheni pelotteli että tuo sikiöseula vai nt ultra vai rakenneultra vai mikä lie, olisi vaarallinen vauvalle, kun ne pistää jonkun neulan vatsan läpi?! Joten.... miten se käytännössä hoitui ja kiva kuulla että täällä on muitakin jotka eivät osallistuneet kyseiseen. Suurinosa on varmasti sitä mieltä että se kannattaa tsekata niin tietää jos vauva tarvii jotain akuuttia kun syntyy..

Miehesi on varmaan tarkoittanut lapsivesipunktiota, johon voidaan ohjata, jos sikiöseulonnoissa eli nt-ultrassa + verikokeissa on todettu kohonnut riski kromosomimuutokseen. Nykyään joillakin paikkakunnilla tuo lapsivesitutkimus on korvattu äidin verinäytteestä tehtävällä NIPT-tutkimuksella. Ultrassa ei pistetä mitään mahan läpi, eli voit olla huoletta sen suhteen.
 
Takaisin
Top