Mä tätä pähkäilen. Kävin jo lääkärissä, katsottiin pääpiirteittäin sikiö ultralla ja mulla on lähete tutkimukseen. Yksityisellä siis. Toisaalta riskit on mulla ihan tosi pienet, enkä ole ihan varma, mistä tämä suuri huoli taas tuli, kun nt-ultran jälkeen olin kuitenkin jo ihan hyvillä mielin hetken. Lääkäri suhtautui hyvin asiallisesti ja sanoi, että ymmärtää hyvin huolen ja mun päätöshän se on, kun on mun elämästä kyse ja minä niiden seurausten kanssakin elän. Silti jäi vähän sellainen olo, että lääkärin mielestä tutkimus olis turha. Hmm.
Mulla tilanne sellainen, että oma jaksaminen jännittää jo muutenkin. Tavallaan ihan normaalia, tiedän, mutta kyllä mä pahoin pelkään, että vammaisen lapsen hoitamiseen ei vaan mun resurssit riittäis. Tai ehkä ennemmin pelkään sitä, että mun kaikki aika ja energia menis siihen neljänteen lapseen, eikä kolmelle vanhemmalle olis enää mitään annettavaa. Tiedän tapauksen, jossa esikoinen on saanut aika itsenäisesti elämästä selvitä, kun äidin koko elämä pyöri vammaisen pikkusisaruksen ympärillä, avioerokin siitä seurasi. Toisaalta lapsi kehittyi hirveän hyvin suhteessa kaikkiin ennusteisiin (nyt jo aikuinen), kiitos äitinsä todella paneutuneen ja omistautuneen kuntoutuksen ja hoivan. Sitten kuitenkin siitä esikoisesta valitettavasti näkyy perheensä historia.
Tosi vaikeita asioita, ja yksi juttu lisää, mikä oli nuorempana niin kovin paljon helpompaa. Silloin ihan eri tavoin luottavaisena odotti tervettä lasta, kun kaikki oli kerran hyvältä näyttänyt ultrassa ja muuten. Vaikka silloinkin kyllä tiedostin, että kaikkea ei raskausaikana huomata eikä edes välttämättä ensimmäisinä vuosinakaan.