Nimi vauvalle

Meijän lapsesta tulee nimetön, koska meillä on niin eri nimimaku :grin Oon pyöritellyt nimiä tyyliin ala-asteelta lähtien, joten on mulle tärkeä juttu. En vaan pysty suostumaan johonkin "ihan kivaan" vaan nimen täytyy olla täydellinen. Etunimen siis, muilla nimillä ei niin väliä.

Vaimo tykkää tavallisista ja perus suomalaisista. Mä tykkään raikkaista ja persoonallisista, en kuitenkaan liian erikoisista tai väännetyistä.

Pojalle olis toka ja kolmas nimi jo valmiina, mutta etunimeä ei se raukka varmaan saa. Tyttö jää täysin nimettömäksi.

:D Niin tuttu tunne, me ollaan miehen kanssa palloteltu ja makusteltu koko nimikalenteri läpi ja yhtään sellasta nimeä ei oo tullu mistä tykättäisiin yhtäaikaa. Tytön nimestä päästiin kyllä yksimielisyyteen ja se oli miehen toive, niin mulla on kyllä pieni etuasema tässä pojan nimen päättämisessä
 
Meillä oli edellisen kohdalla mietitty nimet valmiiksi, mutta ei se sit natsannukkaan, kun lapsi synty. Eikä aiemmista pohdinnoissa mikään vaikuttanut sopivalta, niin aloitettiin koko homma alusta. Nyt tiedetään, että jos tulee poika, saa toiseksi tai kolmanneksi nimekseen mun isäni toisen nimen, koska iskä kuoli noin kuukausi sitten.
 
Meillä on nimet valmiiks mietitty sekä pojalle että tytölle. Saa nähä sitte toukokuussa, että sopiiko kyseinen nimi vauvalle :)
 
Nimet tulivat esikoisellekin vasta syntymän jälkeen. Ja minusta on tärkeämpää et nimellä on joku merkitys kuin se et se kuukostaa vaan kivalle. Poika sai miehen edesmenneen isän nimen toiseksi nimeksi. Kuukausi pojan syntymästä ukki nukkui pois..
 
Meillä oli edellisen kohdalla mietitty nimet valmiiksi, mutta ei se sit natsannukkaan, kun lapsi synty. Eikä aiemmista pohdinnoissa mikään vaikuttanut sopivalta, niin aloitettiin koko homma alusta. Nyt tiedetään, että jos tulee poika, saa toiseksi tai kolmanneksi nimekseen mun isäni toisen nimen, koska iskä kuoli noin kuukausi sitten.

Oon kuullut kans et näin voi käydä usein, et nimi ei sit sovikaan vaikka se olis jo valmiiks mietitty!

Meillä on vaihtoehdot molemmille lähes valmiina. Vielä on erimielisyyksiä siitä, et annetaanko kaks vai kolme nimee. Mä haluaisin kolme mut mies kaks. Joten vielä on neuvotteluja jäljellä. Ja tosiaan, la 3 vk päästä, joten voihan olla et nimi menee sit syntymän jälkeen uusiks mietintään meilläkin haha!
 
Meillä mies on jo käytännössä päättynyt pojan nimen, haluaa toisen nimensä pojalleen. :D Tämä ei mua haittaa, hyvä se nimi on. Saan sitten ehkä päättää toisen nimen, kolmannesta nimestä en ole vielä varma.
Jos tyttö sieltä tulee niin sitten painaa minun sanani siinä enemmän... :D tytölle nimi olisi edesmenneen mummoni nimi.
Että tämmöiset järjestelyt meillä... :cool:
 
Minulla oli nimi mietittynä sekä tytölle että pojalle, mutta mies torppasi molemmat.... Meinaan kyllä vielä yrittää kääntää hänen päänsä. Varsinkin tytölle minulla on nimi josta tykkään tosi paljon. Miehen ehdottamille nimille en ole lämmennyt.
Ajattelin myös sellaista keinoa, että lapsen synnyttyä kumpikin kirjoittaa paperille nimiä joista tykkää ja sitten katsotaan löytyykö mitään yhteistä.
 
Mulla ois tytölle kaks ihanaa nimeä, joille tosin mies ei oo vielä lämmennyt. :D pojalle varastossa vieläkin enemmän...
 
Me päästiin miehen kanssa ihmeen nopeasti nimistä yhteisymmärrykseen. Minä kerroin omat vaihtoehtoni ja hän valitsi niistä ne, joista pitää. :) En kyllä hetkeäkään epäillyt, että hän olisi alkanut tämän(kään) asian suhteen hankalaksi, sen verran leppoisa ja harmiton on luonteeltaan.
 
Esikoiselle tuli nimi tosi helposti. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa, mutta ei näyttänyt yhtään toiselta vaihtoehdolta ja valittu nimi soljui kauniimmin toisen nimen kanssa.
Tälle masuasukille ei taas ole tullut mieleen mitään. Ei nyt silleen että ihan hirveästi olisin miettinytkään, mutta ei ole yhtään sellaista nimeä takaraivossa joka tuntuisi omalta. Ehkäpä rakenneultran jälkeen pitäisi sitten oikeasti alkaa miettimään, jos vaan saa sukupuolen selville.
 
Meillä ei ole nimiä vielä mietitty, olisi kiva joku jommankumman sukuun liittyvä, vaikka isoisoisän tai isoisoisoäidin nimi tai toinen nimi:)
 
En oo kovin vakavissani vielä nimiä pohtinut. Joitain vaihtoehtoja on, mutta pitää vielä makustella.
 
Meillä nyt sukupuolen selvittyä on tullut mieleen vain että tytön nimi olisi kiva alkaa E kirjaimella, sen enempää ei olla mietitty eikä varmaan mietitä ennen kuin nähdään vauva :Heartred
 
Nimen keksiminen ja päättäminen on hankalaa! Mikään ei oikein tunnu oikealta ja ehkä se pienokainen pitää ensin nähdä ennen kuin nimen voi lopullisesti lyödä lukkoon. Vielä kun oltaisiin miehen kanssa yhtään samoilla linjoilla, niin helppoahan tämä olisi...
 
Takaisin
Top