Nimiä

Mun täytyy myöntää, että oon vähän järkyttynyt kuin suppeakatseisia ja suoraan sanottuna tyhmiä monet ihmiset on nimien suhteen (en nyt tarkoita tätä ketjua vaan nimikeskusteluja yleisesti netissä).

Nään aina punaista kun joitakin nimiä parjataan sen takia, että sopivat vain pienelle lapsille. Hel***** onhan se Ritvakin ollut joskus uusi nimitulokas -> nimeä on löytynyt vain pieniltä lapsilta ja "yllättäen" Ritvojen kasvaessa nimi on ikään kuin kasvanut mukana eikä kukaan enää nykyään ajattele, että ei Ritva nimi kyllä sovi muuta kuin alle 5-vuotiaille. Vastikään luin jostain parjausta ruokaan liittyvistä nimistä, kuinka esimerkiksi Tilli ei sovi nimeksi jne. Voin lyödä vaikka pääni pantiksi, että keskustelijoilta oli unohtunut, että esim. Marja-nimisiä on pilvin pimein. Ja tuskin nämä parjaajat pienessä mielessään ajattelevat sen nimen kuullessaan, että kamalaa kun Marjahan on jotain syötävää. Pahoittelen purkausta, mutta joskus vain palaa käämit kun ihmiset on niin aivottomia.

Meillä on nimet päätettynä sekä tytölle että pojalle. Etummaisiksi nimiksi tulee Karjalaan liittyvät ja Suur-Suomen ihannoinnin aikaan suositut nimet. Tytölle tulee toiseksi ja kolmanneksi nimeksi näillä näkymin mun mummon ja miehen mummon nimet ja pojan toinen nimi tulee olemaan myös vahvasti rajan takaiseen Karjalaan liittyvä ja merkitykseltään sopiva etunimen pariksi.

Valitsemaamme tytön etunimeen olen törmännyt kerran ja pojan nimilitanian osasia en ole vielä bongannut mistään emoticon . Alkuun olin paljon ehdottomampi sen suhteen, että nimien pitää olla niin harvinaisia, että samalle luokalle ei varmasti osu samannimistä. Tytön nimen suhteen olen valmis joustamaan kun en enää voisi mitenkään kuvitella maha-asukkaalle sopivampaa nimeä kuin tuo valitsemamme. emoticon
 
Eiffe: Olen samaa mieltä että toisten nimien parjaaminen on tyhmää! Jokainen antaa lapsellensa varmasti omasta mielestänsä sen maailman parhaan nimen, oli se sitten mikä tahansa.

Niin se vain on, että ne nimet kiertää vuosien saatossa, niin kun kaikki muukin. Itse juuri sanoin, että en halua antaa pojalle nimeksi Kaapoa, Veetiä tai Onnia, siksi koska itselle niistä tulee pieni suloinen vauva mieleen. (Ja tiedän että nimet kyllä kasvavat ihan varmasti sen lapsen mukana) En myöskään antaisi esim. Kerttu nimeä tytölle, koska siitä tulee mieleen vanhus, koska mummini sisko on Kerttu. En myöskään antaisi Hennaa, Hannaa, Heidiä ym. tytön nimeksi, koska tunnen niin monta oman ikäistä joilla on näitä nimiä. Silti en missään nimessä tarkoita, etteikö nämä kaikki olisi yhtä hyviä nimiä kun kaikki muutkin. Se on vain juuri se oma mielipide ja toisilla taas on ihan toisenlaiset nimet joista tulee mieleen millon mitäkin. 

Luulempa että suurin osa kuitenkin näillä keskustelupalstoillakin ilmaisee vain oman mielipiteensä, eikä tarkoita loukata kenenkään nimivalintoja. Tai en minä ainakaan :) 

 
mielipidettä on niin monta erilaista ku on nimen keksijääkin !! :D 

itse henkilökohtaisesti en ole edes miettinyt mtn kansainvälisestikkin sointuvaa nimeä, eikä omaan korvaan kuullosta erikoisetkaan nimet sopivan .. mutta taas jonkun toisen mielestä ne on juuri niitä ainoita oikeita nimivaihtoehtoja !! :) 
meillä on perinteiset suomalaiset nimet valittuna. :)) kenties häävalssikin tanssitaan pojan nimen mukaan joskus .. ;D 

itellä on kummipoika, pian 5v. nimeltä Veeti .. kyllä se on moneen otteeseen naurattanut, että kuvitteleppa Veeti isona miehenä !! :D mutta siihen aikaan onki sitte Veetit ja Onnit sun muuta aikuisia miehiä. :DD eipä se sitte enää oo kovin erikoista .. :DD 
 
Pakko puuttua vähän tuolta toukokuisista kun miettikääpä Veeti Kalliota, siinä Mies isolla ämmällä! Ei mikään pikkuvauva, ah. :D
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veeti_Kallio

Mulla on sama "ongelma" kuin jollain täällä oli, että miehen mielestä pitää olla luonnetta, meillä se tarkoittaa että etunimessä pitää olla R. No, onneksi ihan kivoja vaihtoehtoja on, tosin parhaasta tulee mieleen Kummelin sketsi (Arttu perrrrrkele). Tyttöä ei olla enää mietitty kun vehkeet oli sen verran näkyvillä, mutta yksi mieluisa salanimi on mitä en kerro (:D) mutta lisäksi mietoksissa oli esim. Ellen, Helena, Milla, Niina, Noora, Else, Marja ja Elisabet. Noistakin mies kyllä kumosi jo monta...
Ihan perus suomalaisilla me mennään kun sukunimi on niin -nen. :) (Edit: oli pakko lisätä poliittisista syistä väli tuohon perus jälkeen vaikka on yhdyssanasääntöjen vastainen :D)
 
Takaisin
Top