Neuvolakuulumisia!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja *Sara*
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

*Sara*

Vauhtiin päässyt keskustelija
Neuvolat alkaa olemaan ajankohtasia, joten tänne vois kertoilla kuulumiset sieltä!
 
Minulla oli tänään ensimmäinen neuvolakäynti ja koko päivän olenkin sitten ollut yhtä hymyä. Muuttui niin konkreettiseksi tämä kaikki, kun selvisi laskettuaika, kuuli sydänäänet, varasi ultra-ajan.... <3
 
Tänään oli eka neuvola ja olipas mukava terkka siellä :). Tunnin verran rupateltiin kaikenlaista ja lopuksi kuunneltiin vielä sydänääniä ja kyllähän ne sieltä aika piankin rupesi kuulumaan vaikka viikot on vasta 8+6. Olipa taas niin ihanaa saada konkreettisesti kuulla että siellä se pieni sydän vimmatusti sykkii, sama ihana tunne kuin varhaisultrassa, melkein tuli tippa linssiin. Ei varmaankaan olisi niitä edes kuunneltu ellen olisi lopussa erikseen kysynyt että koskas niitä voisi yrittää kuunnella. Terkka sanoi että yleensä kuuluvat jostain viikolta 10-11 eteenpäin, mutta että voidaan kokeilla jos haluan. Lupasin etten huolestu ja hermostu ellei mitään kuulu, kun aika yleistä on ettei niitä vielä tässä vaiheessa saada kuulumaan. Joten olikin sitten ihana yllätys kun syke löytyi ja siellä pieni höyryveturilta kuulostava sydän vimmatusti viuhtoi! Loppupäivän olenkin ollut ihan yhtä hymyä :). En osannut odottaa että niitä jo tässä vaiheessa edes yritettäisiin kuunnella, koska netistä olen monesta paikasta lukenut etteivät useinkaan halua edes yrittää kuunnella kun mammat turhaan huolestuu jos ei kuulukaan.

Ihanaa! <3
 
Täälläkin tänään ensimmäinen neuvola.

Rv 9+1

Paino: 56,1

RR: 118/66

Pissa: puhdas

Hb: 136

Kaikki oli ok. Kirjottelinkin tonne aikasemmin, kun terkka vaikutti eka tapaamisella vähä kireältä, mutta ilmeisesti oli vaan huono päivä, koska nyt oli tosi mukava ja ystävällinen. Perus ruokajuttuja sun muita käytiin läpi. Sydänääniä ei kuunneltu, en viittiny edes kysyä, ettei sitten tuu kauhee huoli jos ei löydykkään. Verikokeisiin pitää sitten mennä heti kun kotiudun reissusta uudenvuoden jälkeen.
Seuraava aika on 19.1, jolloin on lääkäri. Sillon viikkoja kasassa "jo" 13+3 <3
 
Mäkin kävin viime viikolla neukkulassa. Kaikki oli hyvin ja ultrassa mönki pieni möykky.. <3 Lähetteet labroihin ja np-ultraan läks matkaan. Kalkkia käski ruveta syömään: mä kun en juo maitoa. Oli oikein mukava tästky ja tunti siellä vierähti. :) Neuvolakortin sain jo siellä varhaisultrassa, mutta nyt tuli jo toinen rivi täyteen.. :D
 
meillä oli eilen eka neuvola. menin aika negatiivisilla odotuksilla, koska viime kerralla en kokenu saavani neuvolasta mitään apua. (kaikki oli mun ikäsiä, täti vaihtu kolme kertaa, puolet ajoista peruttiin ja ne ei osannu vastata mihinkään kysymyksiin.)

mut nyt olikin ihana ja pätevä ja kokenut neuvolantäti, soitteli mulle äskenkin perään kun oli ottanu selvää saako melatoniinia syödä! sanoinki sille, että tää oli paras neuvola ever :D

ultraan pitäis tulla kutsu lähiaikoina, muutaman viikon sisällähän se on. vitsi ku ottaa mahasta joka kerta ku ajattelee sitä..:)

ai niin, sydänääniä ei kuulunu, luulen että johtuu siitä että mun kohtu on tosi taaksepäin kallellaan ja että tää raskaus ei oo ihan niin pitkällä mitä se neuvolantäti sano.
 
Eilen oli ensimmäinen neuvola ja viikkoja arvioi olevan 8+2 nyt mutta voi olla viikon pidemmälläkin koska mulla on epäsäännöllinen kierto ja ei ole vuoteen tullut menkkoja koska söin sellaisia pillereitä jotka lopettivat vuodot kokonaan, joten vaikea arvioida viikkoja.
Lasketun ajan arvio olisi 29.7.2012. Ultran sai vasta 5.1. mutta sydänääniä yritettiin kuunnella mutta ei kuulunut mitään vielä.
Eli kaikkihan sitten varmistuu vielä sitten ultrassa viimeistään mikä on lopullinen la ja viikot missä mennään.
 
Eka neuvola meillä tosiaan takana. Paljon saatiin erilaista luettavaa, lisäksi mukaan lähti äitiyskortti ja katsottavaksi DVD, joka katsottiinkin sitten samana iltana. Paino oli minulla noussut 69,4kg, mutta vaatteet ja tietty eri vaaka kuin kotona niin vaikuttaa siihen heti. Kyllä mulla on myös todella turvonnut olo, joten en sitä hämmentynyt, vaikka nesteen takia paino olisikin noussut. Hb 128. RR myös ihan ok, alhainen jokataupauksessa. Sanoi ettei myöskään haittaa vaikka söisinkin salmiakkia kun on rr alhainen, jesh:D Otin myös influenssarokotteen ja olisi rokottanut myös mieheni. Ukkokulta jäi vaan miettimään asiaa, mutta täti lupasi että saa vaikka seuraavalla kerralla.  Lisäksi otettiin pissanäyteet. Lähetteet labraan ja ultraan lähtivät. Täytyy vaan varata aika tonne näytteenottoon ensi viikolla. Jatkossa neuvola kerran kuussa, ensi kerralla tavataan meidän lääkäri, joka on meidän ihana oma lääkärimme. Ei voi siis valittaa, meillä kävi hyvä tuuri. Ei millään malttaisi odottaa seuraavaan käyntiin.
Sydänääniä ei kuunneltu, kun niin huono laite, ettei ääniä välttämättä kuulu ja tämä voi jättää kolkon olon äidille. Jatkossa joka käynnilla sitten kuunnellaan sydänäänet:)
 
Aamulla oli eka neuvola. Sieltähän sai vaikka minkalaista "opiskeltavaa" mukaan :)
Lisäksi katottiin hemoglobiini ,verenpaine, pituus, paino, virtsa. kaikki ok! Doplerilla ei sydän ääniä saatu kuulumaan, sen sijaan katsoimme ultralla, ja siellä se pieni ihmisen alku pötkötteli kättä heilautti elon merkiksi <3 Lääkärin neuvola olis 28pv tammikuuta. LA siirtyi 26.7 eli oli pitemmälllä mitä ite kuvittelin.. tästä on hyvä jatkaa :) 
 
Kävin lääkärineuvolassa 4.1. ja kaikki oli hyvin. Näkee kuulemma et esikoisen syntymästä ei ole kauaa ja imetyskin loppunut vasta hetki sitten... eiku treenaamaan :) Vauvan syke huimat 160. Kaikki arvot ok.
 
Pakko tulla tänne hehkuttamaan, ku ei oo omaa mammaakaa kelle vois iloita.
Me (oho, siis minä ja maha) käytiin tänään neuvolassa. Oli terkka & lääkäri käynti.
Kuulin ekan kerran pikkupiiperön sydänäänet. Itku kuulkaa tuli siinä. Oli se sen verran hämmentävä tilanne (ekaa kun odotellaan). Oon niin peljänny kamalasti pienen puolesta ja nyt kun kriittiset viikot on takana, ja vauvva elossa niin tuli niiin helpottunut olo!

En malta että pääsis jo kertomaan anopille -toivoen että hän ees rupeis innokkaaksi hössöttäjätukihenkilöksi. (kaikki muut tietävät ihmiset ovat olleet vaan että "jaa. no onnea.")

Tänään on vielä myöhemmin äitipolilla np-ultra jonne ukko kultakin tuleepi mukaan.

Ai ettien että kun elämme jännittäviä aikoja :))

Neepu & Piiperö 13 + 1
 
Toka neuvola oli tänä aamuna. Terkka katsoi painon ja verenpaineen. Kertoi että verikokeet olivat kunnossa. Veriryhmäksi varmistui B. Ei vasta-aineita.  Lääkäri teki tämän jälkeen sisätutkimuksen, yritti vatsanpeitteiden läpi kuulla ja nähdä vauvan sykkeen, mutta ei onnistunut. Alateitse syke sitten näkyi ja mamma rauhoittui, kun kaikki on kunnossa. Puoli tuntia meni aikaa ja seuraava käynti olisi helmikuussa. odotin jotakin enemmän tältä lääkärikäynniltä, jäi vain tunne, että tässäkö tää oli. Pääasia että kaikki on kunnossa:)
Kauanko teillä, jotka olette käyneet jo useammin neuvolassa käynnit ovat kestäneet? Onko teillä aina ollut mies mukana?
 
Jo kolmas neuvola 17.1. eli toissapäivänä. Raskausviikkoja 16+4.

Hb: 101 edellisellä kerralla 128
RR: 135/75 pulssi 64
Vauvan syke: 153 ja liikkui todella paljon kun ei meinannut sydänääniä löytyä :D

Mies ollut toistaiseksi kaikilla käynneillä mukana. Lääkärin jätti väliin kun teki vain sisätutkimuksen. Ja käynnit kestäneet noin puoli tuntia.

Mulla terveydenhoitaja kuuli sydänäänet jo silloin ekalla neuvolakäynnillä kun viikkoja oli jo 9+6. Ite en silloin vielä kuullut mutta toisella kerralla jo kuuluivat hennosti. Silloin rv 12+3.

Seuraava neuvola olis sitten 24.2.

 
Mulla oli 18.1 kolmas neuvola. Nyt tuli se oikee neuvolatätiki takas äitiyslomilta ja onneksi oli yhtä kiva kun se sijainenki. Mulla on kaikki arvot ollu tosi hyvät joka kerta ja nyt ei ees hemppaa mittailtu.
Sitte kuunneltiin niitä sydänääniä, ei millään meinannu taas löytyy. Kerkesin jo ite säikähtää kun ei kuulunu ku napanuoran suhinat, edellisellä kerrallaki niitä hetki etittiin. Tuo neuvolatäti pyysi sitten toisen siihen kuuntelemaan ja hetihän ne onneksi löyty <3 Pikkunen majailee ihan alhaalla kohdussa vaikka kohdun yläreuna menee jo yli navan niin etittiin sitte liian ylhäältä niitä aluksi. Ja +151 merkkas sitten korttiin, eli aika vinhaa naputtaa menemään jo, seuraava neuvola onki sitte 14.2 ja siitä muutama päivää niin olis vihdoinkin se rakenneultra <3 <3 Ihanaa kun on jotain odotettavaa kokoajan niin aikaki kuluu nopsempaa. :P
 
Tässä vähän myöhässä neuvolalääkäri kuulumiset suluissa edellis kerran jutut :)

Rv 14+3 (9+1)

Paino: +38g/vk (-)

RR: 110/60 (118/66)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Hb: - (136)

Syke: +

Kohdunsuu kiinteä ja kiinni. Kohdunkaula 3cm. Eli kaikki oli niinku pitääkin, seuraavaks sitten rutiinineuvola 23.2 :)
 
Moikka!
Enpä oo aiemmin tänne mitää kirjotellu, vaikka kyllä ahkerasti oon käyny lukemassa muiden juttuja.. ja sitä kautta "hengessä mukana" :)
rupes nyt kovasti mietityttää kun mulla seuraava neuvola vasta 26.3. ja edellinen oli 30.1.,(viikot siis tänää 16+3).. eli melkein sen kaks kuukautta ois väliä.. rakenneultra 12.3. kyllä mut miten mul sellai käsitys et neuvola ois ollu alkuun kerran kuussa? viimeks tosiaan oli myös se lääkärikäynti, ihmetytti sekin ku ei sydänääniä ees yritetty kuunnella. ois nii kovasti halunnu kuulla ekaa kertaa pikkusen sielä :/ kyllä se lekuri katto ultralla ja kaikki siellä oli hyvin, mut ne sydänäänet!
 

No nii, nyt mulla 4. neuvolakäynti takana, vaikka viikkoja vasta 17+0, kaikki tälläkin kertaa kunnossa. :)

Verenpaineet kulkee edelleenkin ylärajoilla: 139/86 mutta kotona mittaillessa omalla mittarilla paineet on noin 110/70, et taitaa vaan hieman jännittää aina tuo neuvolassa mittaus. Tiettyhän se on hyvä hieman katsoa mitä syö jne.

Hempat ovat mulla edelleen pysyneet yli 130 ja painoa kyl nyt oli hieman tullu mut lähtöpainosta lisää tullut vajaa 3 kiloa, et en pidä pahana sitäkään. Verensokerit oli 4.9 et hyvillä arvoilla niissäkin mennään ja pissakin puhdas.

Sydänäänet saatiin lopulla kuulumaan kun tuo oma syke tuntui kovasti sekoittavan dopleria ja PikkuKakkonen potkikin sitä häätääkseen "muukalaisen" muualle mahan päältä. emoticonLukemiksi kuitenkin neuvolakorttiin saatiin 140-145.

Seuraavan kerran neukkutätin armoille mennään vasta maaliskuun lopulla et kerjetään käydä myös siellä rakenneultrassa ennen seuraavaa aikaa. emoticon

 
Mä sain viime neuvolakäynnillä kotona täyteltäväksi sellaisen vihkosen, johon tulee perheen ruokailu- ja liikuntatottumukset. Mun oman ymmärrykseni mukaan meillä syödään kyllä varsin terveellisesti aina, mutta mies vähän hermostui, kun menin kuulakärkikynällä vastailemaan kaikkiin ihan rehellisesti; meillä kun ei esimerkiksi light-tuotteita syödä missään nimessä ikinä, vaan aina ihan perusrasvaisia tuotteita, ja niitä lightejä tunnuttiin siinä vihkossa aika voimakkaasti peräänkuulutettavan... Noo, saapas nähdä, mitä neuvolatäti on noista mieltä...

Seuraava neuvolakäynti onkin sitten maaliskuussa, rakenneultran jälkeen, silloin, kun saa jo alkaa kelaan väkertää niitä kaikenmaailman hakemuksia, joista mä en ole jaksanut ottaa ihan viimeisen päälle selvääkään, kun ne on aina niin mahdottoman epäselviä ja työläitä, joten olin harvinaisen iloinen, kun hoitaja ilmoitti, että tehdään ne neuvolassa yhdessä. Huh!
 
Täällä neukku takana! Suluissa taas edellis kerran juttuja :)

Rv 18+3 (14+3)

Paino: +1000g/vk :D (+38)

RR: 112/67 (110/60)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Hb: 126 (136)

Syke: +150

Lapsivedenmäärä: N

Tosiaan vauvalla kaikki hyvin, potki anturiin niin hurjasti että hyvä kun sykkeet saatiin mitattua <3 Syke oli tismalleen sama, mikä esikoisella näillä viikoilla, mikä vaan vahvisti poikaoloa :) Painosta tuli sanomista, en kyllä ymmärrä miten se tolleen on noussu, pitäs ehkä syödä vähemmän :D Alusta tullut siis nyt 4,2kg.
Seuraava neukku sitten 26.3, jolloin rv 23+0 ja täytellään sitten kelan lappusia.
 
Tänään neuvolassa tuli tälläiset tulokset:

Rv 22+0 (viimeksi 16+4)

Paino: +737g/vko (+507g/vko)

RR: 127/77 (135/75)

Pissa: Puhdas (Puhdas)

Hb: 115 (101)

Syke: 140 (150)

Lapsivedenmäärä: N

Kelan paperit saatiin siis tänään. Ja äitiyspakkaus laitettiin heti hakuun. Meillä kanssa pikkuinen potki anturiin sydänääniä kuunneltaessa :D

Seuraavaksi sokerirasitus 21.3 ja neuvola+lääkäri 28.3.
 
Takaisin
Top