Neuvola- ja Ultrauutiset!

Bamboo, MAHTAVAA!!! [:)] Mä jo täällä venailinkin et tuut kertomaan miten kävi, ihanaa!
Huh, minähän ihan herkistyn täällä [:)]
Onnea hyvistä ultrauutisista!
 
Tänään olin siis neuvolassa ja kaikki meni hyvin. Mitattiin verenpaine ja HB ja molemmat oli hyvät! Päätettiin lääkärin aika ja ensimmäinen ultra 10.11. ja siellä otetaan verikokeita ja verta otetaan myös sikiöseulontaan jonne menen tampereelle mutta päivää ei vielä päätetty. :) oli kyllä mukavaa! nyt odotan innolla että tää 2 viikkoo menee todella nopeesti että nään oman ensimmäisen lapseni! :) <3
 
Onnea Bamboo! [:)] Kiva kuulla että sielläkin on kaikki lähtenyt mallikkaasti käyntiin! Lisää iloisia ultrauutisia!
 
Varhaisultra tänään kolmelta. Jännittää niin pirusti. toisaalta tänään myös koko raskausajan kamalin olotila/pahoinvointi/tokkura.
 
Terkkuja neuvolasta, tiistaina vk 5+6 oli eka neuvola. Esikoisodottajana pääsin jo hyvissä ajoin. Ihan mukava täti oli, ja mukanansa oli myös yksi sairaanhoitajaopiskelija, joka otti hemoglobiinin ja tutki ainakin virtsanäytteen. Kauhean kauan siellä vaan meni, yli tunti, vaikka ei vielä edes tehty mitään tutkimuksia näytteidenottoa lukuunottamatta, ihan vaan juteltiin. Ekan ultran jonka kaupunki siis maksaa saan varata neljän viikon päähän. Vähän mietityttää että jaksaako sitä odottaa, mutta toisaalta nuo yksityisen hinnat on niin järkyttäviä, etten taida lähteä. [:(]

Verenpaine oli 188/85, kuulemma hyvä ja hemppa 144! Painosta ei tullut noottia vaikka sitä kauheasti pelkäsinkin, ja pelko sitten purkaantui itkuna. Hirmu hyvin tämä tätsy otti mun pelot ja sanoi että niin kauan kun minä ja vauva voidaan hyvin, kaikki muu on toisarvoista.
 
Siellä köllötteli mahassa pikku Touko 8+5, käsi pystyssä :) 2 cm pituutta ja sydän sykki kovasti :)

17.11. pääsee jo seuraavan kerran kurkistelemaan :)

Pohdittiin just miehen kanssa että tuskin tyydytään vain kahteen kunnan tarjoamaan ultraan vaan tämän ekan lisäksi mennään omalla kustannuksella vielä kahteen raskauden myöhemmäs vaiheessa :) on tämä sen arvosta :)
 
Varhaisultrassa käyty, saa hetkeksi henkäistä helpotuksesta. Siellä näkyi pieni ihmisenalku sydämensykkeineen ja ruskuaispusseineen [:)]

Neuvola-ajan varasin pitkin hampain, sanoin ettei mikään kiire. Päälle 2 viikon päästä tarvis mennä. Joku sijainen siellä vastaili puhelimeen, sanoi, että varaudu 1,5 tuntiin, johon minä kyllä ystävällisesti ilmoitin, että puolisen tuntia riittänee, kun ei mitään uutta tule, pääasia, että varaa sen nt-ultran.. En oikein pidä meidän neuvolatädistä [:D]

Että valtakunnassa kaikki hyvin. Onnea myös muille pienen ihmeensä nähneille!
 
Mitähän toi varhaisultra mahtaisi suuripiirtein maksaa? Ja kuinka nopeasti siihen yleensä pääsee?
Itse haluaisin kans varata ajan sinne, kun parilla tutulla ollut tuulimunaraskaus ja millään ei jaksais odottaa np-ultraa!
 
Meillä varhaisultra maksoi 65e (taitaa tosin olla edullisimmasta päästä).
Ja oltais päästy vaikka samana päivänä.[:D]
 
Huippua Taika [:D]. Loisto homma!
 
Me käytiin väestöliitolla ja maksoi 115€. Aikoja on kyllä tosi hyvin. Jos ei ole väliä kelle menee, niin voi saada samallekin päivälle.
 
Meillä tais maksaa 107 euroa mutta oli joka pennin arvoinen [:)]
hieman päälle pari viikkoa seuraavaan ultraan!!! [:D] se on siis se eka kunnan tarjoama :) sitä seuraavalla viikolla eka lääkäri ja toka neuvola :)
 
Kiitos vastauksista [:)]
Täytyy miettiä perjantain neuvolan jälkeen että varaanko ajan. Täälä on neuvolassa myös ultra, jos saan siinä sen verran kurkittua ettei tarvis maksaa tota varhais-ultraa.
Tuntuu että menee rahaa kyllä muuhunkin, sattuneesta syystä [:)]
 
Meillä oli maanantaina 1. neuvola. Aikaa meni 1,5h ja suurin osa siitä vain jutteluun. Lisäksi mitattiin verenpaine ja tarkistettiin paino (jonka neuvolan hoitaja merkitsi kylläkin väärin korttiin, mutta haitanneeko tuo). Perjantaina menen verikokeisiin ja palautan pissanäytteen (ah, yksityiskohtia [;)]).

Näin esikoista odottaessa koin tuon ensimmäisen käynnin todella hyödylliseksi ja mielenkiintoiseksi, vaikka ei siinä nyt hirveästi mitään tapahtunutkaan. Asiaa auttoi myös se, että meille sattui todella mukava sijainen hoitsuksi! Toivottavasti oikeakin neuvolan hoitajamme on yhtä mukava. [:)] Saatiin kotiin viemisiksi vino pino lappuja ja kirjasia, sekä yksi dvd:kin. Ei olla vielä ehditty alkaa kahlata noita kaikkia läpi, mutta pikkuhiljaa.

Nyt sitten vain odotellaan kutsua ultraan. Ihanaa ja jännää!
 
Helsingin Femedasta juuri kotiuduttiin 150€ köyhempänä [:D]

Eli varhaisultra takana, ja siellä pikkuinen möllötteli sydän sykkien, pituutta 16,6mm vastaten viikkoja 8+1 eli +3 päivää omiin laskuihin. Eli kaikki oli juuri niin kuin pitääkin! [:)]

Aika loistava fiilis nyt! [:)] Neuvola ois sitten ensi tiistaina.
 
IIIIIHANAAAA!! [:D][:D]
Huippu uutisia manque!! Ja menitte oikeen heittämällä lähemmäs sitä maagista 12.viikon rajaa, jos ultran viikot pitää paikkansa!
Kovasti onnea mahtavista ultrauutisista!
 
Tosi huippua mangue!!! [:D] On varmasti ollut sen arvoistakin tuo käynti, kun on saanut tietää, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Täällä vielä arvotaan siihen varhaisultraan menoa, ei nimittäin ole juuri ylimääräistä rahaa, vaikka se hyvään tarkoitukseen menisikin. Juuri tuli vaan postissa ylimääräinen laskukin, joten kyllä ne meidän ultrarahat taisi mennä siihen. Noh, reilun kolmen viikon päästä on neuvola. Houkaus.... KOLME VIIKKOA!!!!!
 
Tänään oli ensimmäinen ultra ja luojan kiitos siellä näytti kaikki hyvältä. Vastasi myös viikkoja eli 6+4 et kaiken pitäisi ainakin toistaiseksi olla kunnossa. Vuodosta ei lääkäri osannut sanoa yhtään mitään ("ei sitä voi tietää") ja jäikin käynnin jälkeen vähän outo olo... [:-] Yhtään kyl en uskalla vielä iloita mut kai sekin sieltä vielä tulee jos nyt kaikki vaan menee hyvin ja vielä np ultrakin näyttää hyvältä. Ressiä pitäs koittaa välttää et nyt pitäs vaan koittaa pysyä positiivisena [:D]
 
Onnea Jade82 hyvistä ultrauutisista!![:)]

Terveisiä neuvolasta![:)]
Tunti siellä meni, ja kaiken maailman lippulappua tuli matkaan. Ei nyt mitenkään kovin erikoinen reissu. Tuntuu, että sen verran on jo ite ottanut asioista selvää, ettei kauheesti mitään uutta tietoa tullut. Mitattiin verenpaine ja hemoglobiini, ja ne oli oikein hyvät. Lisäks pissasta katottiin sokerit ja olikohan ne valkuaisaineet(?).
Veriseulaan varattiin aika ja seuraavan neuvolan (joulukuun alussa) yhteydessä kuunnellaan sitten sydänääniä ja on lääkärintarkastus.
Np-ultraan tulee erikseen kutsu.
 
Tänään tiedossa ensimmäinen ultra ja jännittää niin perk*leesti et jos sielt ei kuulukkaa mitään... Mut eiköhän se hyvin mene ja kaikki on niikun pitääkin [:)]  Kuitenkin ollaan jo Rv 9+6 Mitä nyt täytyy sitä enne muistaa käydä verta luovuttamassa ja hyppimäs puntarii kun on tota painookin tullut jo vähäsen kerättyä sit viel lorauttaa sinne kuppiin nesteitä.. Mut Hieno viikonloppu ehdottamasti tulee sit kun kuulee ne sydämmen tykytykset ja näkee tulevan maanasukin ekaakertaa. Varmaan nauran ja itken sekä mussutan jotain epämäärästä tekstiä samaan aikaan [:D] Eli toisin sanoen sekoon lopullisesti (Hyvällä tapaa)
 
Ensimmäinen neuvola takana ja tunnelmat ovat, että en tiedä itkeäkö vai nauraa! [8|]

Täälä seinäjoella neuvolassa on terveyskeskuksen vanha ultra, semmoinen vatsan päältä ultrattava. Terveydenhoitaja löysi kaksi sikiöpussia, mutta vain yksi sydän sykki. Hän epäili, että toinen sikiöpussi oli vain kaiku, jonka vanha ultralaite näytti tai toinen sikiö on menehtynyt. Tai toisia sydän ääniä ei vaan jostain syystä näkynyt. Hän totesi minulla myös olevan taaksepäin nojautuvan kohdun, joka myös vaikeutti tutkimuksia. Doplerilla hän ei edes yrittänyt kuunnella, kun hän sanoi sen vasta olevankin vaikeaa.

Eli nyt odotellaa äitipolille aikaa, että saa asiaan varmistuksen...
 
Takaisin
Top