Hei kaikille. En ole aiemmin keskustelupalstoilla juurikaan majoillut mutta nyt teki mieli jonkun kanssa jutella kun raskaustesti osoittautui positiiviseksi. Viikkoja on vasta 4+4, eli täysin alkutekijöissä ja koskaan ei tiedä kuinka tässä käy, mutta toivo on korkealla, kelläpä ei. Meillä ICSI-lähtöinen raskaus, ja ensimmäinen alkiosiirto takana, olemme siis varsin onnekkaita tapauksia. Hoidot aika raskaita henkisesti, ajatusten ristiriitaisuus on ollut melkoista. Mutta siis aiheeseen. En haluaisi olla yhteydessä neuvolaan kuin aivan viimetipoilla, koska anoppi työskentelee siellä. Eli kertokaas kuinka pitkälle voin asiaa venyttää? Uä-aikaa en vielä polille ole saanut, mutta hoitojen vuoksi sinne kyllä tulee aika todennäköisesti ennen 8 viikkoa. Ensimmäinen lapsi on siis kyseessä, että neuvola-apu on varmasti avuksi. On se kyllä kumma kuinka nopeesti kiintyy tähän raskauteen, suorastaan pelottavaa. Toivottavasti jouluna voi vain huokaista helpotuksesta, vai pystyyköhän siihen enää koskaan ;)