Ne supistukset, ne supistukset

NeliApila-11

Jostain jotain jo tietävä
Tässä muutaman päivän päästä on taas neuvola ja siellä varmasti taas kysytäänkö, että onko ollut niitä supistuksia. Joka kerta olen vastannut samalla tavalla, että kun en oikein tiedä mitä ne on. (Tapanani ei ole valittaa tai ihmetellä joka vihlasua ja nipistystä. Edelleenkin masussa kasvaa ihmistaimi ja sen on pakko tuntua jollekin, välillä ehkä vähän kovemminkin.) Koskaan en ole saanut kunnon vastausta siitä, että mimmoisia ne supistukset sitten oikeasti on. Tietenkin ihmiset kokee ne eri tavalla ja vaikea sellaisia on varmasti kuvaillakaan.

Harjoitussupistuksia on ollut monta viikkoa. Jos siis vatsan kovaksi muuttuminen on harjoitussupistus?  Mutta nyt tässä reilun viikon aikana on alkanut tuntua alavatsassa, kenties häpyluuhun (?) asti melkoista vihlontaa monia kertoja päivässä, melko pitkäkestoisestikin välillä. Myöskin selkä on juilinut usein ja juilintaa on monen eri tasoista ja tuntuista. Voi myös johtua sängyssä pyörimisestä, kun yrittää unta tai siitä, että iso vatsa taivuttaa kroppaa etukenoon. Valitettavasti vihlontojen ja juilintojen yhteydessä en oo muistanut kiinnittää huomiota vatsaan, onko kovana. Mulla on myös se taipumus, että kun kovasti tai yllättävästi sattuu, niin menee tuo muisti. Elikä en muista yhtäaikaisesti kipua useammassa paikassa tai kestoja. Siispä en tiedä, miten suppareita sitten laskeskelen, kun on tosi kyseessä. Mutta siis kertoisiko joka aiemmin synnyttänyt ensikertalaiselle, että onko nämä mahdollisesti niitä paljon kysyttyjä supistuksia???

Aion tietysti neuvolassa kertoa näistä tuntemuksista, mutta haluisin etukäteistietoa/mielipiteitä. Googlaamalla oireet saa vastaukseksi, joko heti lähtö synnyttämään tai vatsasyöpä. Enempää en ole viitsinyt edes lukea.

Ja siis tällä hetkellä rv 35+3.
 
itte näin enskertalaisella on ollu samanlaisia tuntemuksia ja mulle on sanottu että ne on supistuksia. tänäänkin on ollut ja hetki sitte oli viimeks. emoticon
 
Neuvolatäti sanoi minulle että supistukset on kuin kovat kuukautiskivut ja maha (tai kohtu) menee kovaksi.. rehellisesti sanottuna en oo saanu kyllä noita suppareita vielä yhtään.. toisaalta haluais vähän jo saada niin tietäs et h-hetkikin tulee tuota pikaa.. :)
 
Mulla on ollut harjoitussupistuksia tosi pitkään, jostain puolesta välistä asti muistaakseni. Ne on olleet niin yleisiä etten enää ole edes niihin kiinnittänyt huomiota muutakuin silloin kun on tullut oikein kovia tai hankalia tai hankalassa paikassa. Eli ne ovat mulla tuntuneet siltä että koko maha menee kovaksi ja silloin keskivartalon liikuttaminen on mahdotonta. (Inhottavia esim. kun on uimassa!) Yhdessä vaiheessa niitä tuli TOSI pienestäkin ponnistuksesta ja aina kun kumartui, nyt olen oppinut toimimaan rauhallisemmin niin ettei niitä tulisi. Eli joka ikinen tiskikoneen tyhjennys ja kyykystä nouseminen ja yleensäkin kumarrus aiheutti sellaisen. Kivuliaita ovat olleet ainoastaan välillä yöllä kylkeä kääntäessä tulleet ja sellaiset kerrat ku pikkuihminen on sisällä zumbannut/potkunyrkkeillyt supistuksen aikana. Inhottavimmat paikat missä supistuksia tulee on uimassa, kävellessä hiukankaan pidempää matkaa ja kaupassa. Niissä jotenkin kerkii eritavalla kiinnittämään huomiota pahempiin supistuksiin kun ei pääse lepäämään mihkään ihan heti.

Eli siis maha menee kovaksi ja liikkuminen vaikeutuu huomattavasti ja joskus sattuu jonnekkin, eli selkään tai alavatsaan tai nivusiin. Näin mulla. Tietoa ei kyllä ole sit niistä OIKEISTA synnytykseen johtavista ja sen alkamisesta kertovista suppareista. Neuvolassa sanoivat, että näitä harjoituksia voi verrata sivelyyn tai silittämiseen kun ne OIKEAT ovat sitten kuin nyrkin iskuja.

Älä huoli vaikka et tietäisi miltä ne supistukset tuntuvat. Kyllä sun vaistosi sitten sanoo kun on aika, luota siihen. Jokaisen tuntemukset ovat yksilöllisiä.
 
Olen myös ensi kertalainen, enkä ole tuntenut yhtään varsinaista supistusta vielä. Mutta ne vihlasut häpyluun tienoolla on liitoskipuja, jotka johtuu siitä kun häpyluun rusto on pehmentynyt ja luu pääsee liikahtelemaan.
Mulle on tullut käsitys että oikea supistus tuntuu selvästi kohdussa, elikkäs ihan menkkakivun oloisia mutta kovempi kipu ja kohtu myös silloin kovettuu. Elikkäs kuin harjotussuppari mutta kivulias..
 
Mulle tuli eilenä illalla ensimmäiset oikeesti kovat synnytyssupistukset. Ja täytyy ensikertalaisena sanoa, että...joo, kyllä sen sitte tietää kun se on sitä itteään. :P Tekee sen verta kipeetä, ettei siitä voi erehtyä. Ja mulla ainaki tuli semmonen olo, että "tiesin", että "tältähän sen kuuluukin tuntua". Oli siis aika lailla sen oloisia kuin olin kuvitellut...

Niitä kesyjä synnytyssupistuksia voi olla vaikea tunnistaa, mutta mulla ne on ollu sitä, että alaselkää kiristää/pakottaa, vatsa tietty kovettuu ja tuntuu menkkamaista kipua, joka yleensä loppuu kun supistuskin loppuu.
 
Mäkään en ole tiennyt mitä vastata neuvolassa ku on kysytty että joko on supistellut. Ensi synnyttäjä kun olen. Kuulemma kivuttomia harjoitus supistuksia on ollut, kun sitten selitin neuvola tädille miltä mahassa tuntuu, vatsa kovenee ja menee pinkeäksi.
Mutta viime yönä sitten heräsin oikeeseen ja kunnolliseen supistukseen, ei voinut maata mitenkään, piti nousta istumaan kun sen verran kipeetä teki (ei kyllä voinut erehtyä etteikö ollut oikea supistus), onneks mies sitten heräsi ja hieroi alaselkääni ja masuani sitten kun pystyin taas makaamaan. 

Enää vain kolme viikkoa laskettuun aikaan, ja tuntuu että nuo oikeat supistukset alkavat olemaan kohta joka päivästä. 
 
Täällä viimyönä jo mietin, että niinkö se pikkunen haluaa nyt maailmaan..
Supisteli pari-kolme tuntia lähes koko ajan ja järkyttävä paineen tunne alapäässä.
Vessassa sai ravata jatkuvasti.. Välillä tunne, että tulee pissat justiinsa housuun. 

Käveliskelin täällä sit ympäri kämppää välillä, kun ei saanu nukutuksi.

Tiedä sitten oliko niitä "oikeita supistuksia"?
Tuntu vähän samalta, kun menkka kivut, alaselässä ja -vatsassa, ei ehkä vielä ainakaa niin kivuliaat.
Mulla aina tosi kivuliaat ollu nuo menkka kivut, niin, että saa melkeen kaksinkerroin olla ja ei pysty liikkumaan. Joskus joutunu olemaan pois töistäkin niiden takia. 
 
Mulla oli toissayönä kans kipeitä supistuksia joita ei oo ennen ollu.  Seurailin pari tuntia että mitä tapahtuu ja just ku aattelin et herätän mieheni ni ne loppu ku seinään! Onneks en hätiköinyt ja lähtenyt turhaan sairaalaan.  Nyt olenki saanu kärsiä päivät pitkät "kivuttomista" supistuksista.  Ei ne muuten elämää haittais mutta kun hengittäminen hankaloituu kun niitä tulee :/
Tsemppiä kaikille...kyllä se h-hetki kohta koittaa itse kullekkin =D
 
Nonni,

menkkakivuilta tuntuvat ja tulevat vaihtelevasti viiden-kuuden minuutin välein. Alkoi sillee että tuli hulvahdus verta pöksyihin. Verta ei kuiteskaan vuotanut pitkään vaan vain sellanen että sotkin yhden pikkuhousun suojan ja siteen. ei siis alussa ollut mitenkään kauheen kivuliaita, nyt tuntuu välillä aika kurjilta...

Jospa sitä kohta pakkais ittensä autoon..
-Suihkussa halusin käydä ja kävinkin. Siellä tuli sellanen pikkurillin pään kokoinen limainen möntti.

 
Oi, kuullostais siltä, että seuraava lokavauva tulossa! emoticon
Täällä vielä odotellaan, että nää supistelut ei aina lopahtais ja alkais saamaan jotain aikasekski. 
 
Takaisin
Top