Ne onnelliset 40+ viikkoiset...

maisa22

Silmät suurina ihmettelijä
Kuinkas moni odottelee vaaviaan ns. yliajalla? Meillä jäi laskettu aika viikko sitten taakse ja voin kertoa, että on ollut pitkä viikko. Mitenkäs muut? Millä tsemppaatte itsenne uuteen nousuun? Vallitseva mieliala on hapan ja haluaisin kuitenkin olla iloinen ja onnellinen odotusajan loppuun asti, mutta hankalaksi vetää. Mitään ei oikein jaksa tehdä, kävely on yhtä tuskaa ja uni ei tahdo tulla. Odottavan aika on pitkä. 
 
Minä toivon, että vauva syntyy huomenna ja minun ei tarvitse liittyä joukkoon.. Huomenna siis laskettu aika. Mutta voin kyllä kuvitella miltä tuntuu viikon päästä jos vauva ei nyt tällä viikolla synny. Joten kaikki sympatiat vaan sulle. Ei kai siinä ole muuta kuin ajatella että kyllä se sieltä tulee.
 
Vaikken olekkaan tuollaisilla raskausviikoilla niin sympatiseeraan ihan täysillä !

Meillähän tämä kuopus syntyy (jos nyt pysyy kohdussa niin kauan) ensi viikon keskiviikkona rv37 ja, vastoin oletuksiani ja aikaisempia kahta raskauttani, olen jo kovin paljon sitä mieltä että meitä on vähän liikaa tässä yhdessä kropassa.

Tämä kuopus kun osaa asettautua sellaisiin asentoihin että välillä tuntuu kuin happi loppuisi ja välillä taas on muuten vain ahdas olo. Ei kumpikaan pojista vaan "terrorisoinut" minua näin...

Voin vain kuvitella miltä tuntuisi jos tyttöseni olisi jo suurempi joten toivottelen "tilanteen kestämistä" ja toivon että sinun ei tarvitseisi enää kauaa odotella ! Sama tietty koskee kaikkia muitakin joilla on ahdas olo ja/tai yliajalle venynyt odottelu.
 
Tsemppiä maisa22. Esikoinen syntyi viikoilla 41+6 ja voin kertoa, ettei ollu kyllä mitään herkkua ne pari viimeistä viikkoa. Mulla ei edes ollu silloin mitenkään vaikeaa se oleminen, tai ainakaan en muista, että suuremmin mitään vaivoja olisi ilmennyt. Nyt tässä raskaudessa oon jo pari viikkoa odotellu, josko tuo muksu tuolta pullahtaisi pihalle, kun osaa välillä olla niin kauhean hankala olo, ettei mitään rajaa, ja 40 viikkoa tulee viikonloppuna täyteen...argh. :D Toivottavasti pääset synnärille mahdollisimman pian ja saat ihanan nyytin kainaloosi! :)
 

Täällä ois la tänään, mutta luulenpa että yliajalle mennään ja ehkä reilustikin. Esikoinen syntyi 10/2010 rv:lla 42+1 joten jos siihen verrataan niin odotus voi kestää vielä tovin jos toisenkin. Toki olisin valmis lähtemään Naistenklinikalle vaikka samantien. 

Viimeiset päivät on kyllä pitkiä, mutta toisaalta lyhyt aikahan se pari viikkoa on tähän koko odotusaikaan verrattuna. Toivomuksena ois kyllä kuitenkin että vauva syntyisi ennen joulua ettei tarvitsisi sitten joulun pyhiä sairaalassa vietellä. 

Tsemppiä kaikille yliaikaisille! :) 
 
Kiva kun vau.fi n mukaan lapseni on syntynyt ja siitä onnitellaan :D
Ei siis syntyny täällä lasta vaan nyt odotellaan että kuinka monta päivää menee yli.. huoh.
 
Täällä on nyt menossa 40+2... ja mitään ei tunnu tapahtuvan. Tää oli jotenkin niin odotettavissa. Viikolla 28 oli supistuksia ja sen jälkeen loppu raskaus rasituskiellossa. Nyt kun sais syntyä niin ei. :D
Toive olisi, että jouluksi kotiin... toivottavasti ei tarvitse käynnistykseen asti odotella. No siihenkin olis sitten enää reilu viikko.
 
No täällä edelleen hengaillaan... varoittelee ja saa miettimään josko nyt, mutta sitten taas ei mitään. Katsotaan kauanko tää piina kestää. Toki sen varmaan autuaasti unohtaa kun saa ihanuuden syliin <3 Sitä odotellessa, eikö tärkeitä tyyppejä saa ja kannatakin aina odottaa? Tsemppiä muillekin yliaikaisille... 
 
Muuten ei kai olis niin paha asia, mutta jotenkin mulla tuo joulu nyt ressaa kauheasti, että jos menee paljon yli ni oon vielä aattona mahan kanssa tai sairaalassa. Haluaisin niin aattona olla omassa kotona vauvan kanssa! Nyt 40 + 3 ja tuntuu siltä kun olis menny yli jo viikkoja. Aika matelee...
 
Aika tosiaan matelee... maanantaina on neuvola, jossa tehdään lähete Tyksiin. Terkkarin mukaan käynnistys on sitten to tai pe, riippuu millanen ruuhka sairaalassa on. Mulla tulis jouluaattona tasan 42 viikkoa, mut terkkarin mukaan käynnistys olis sit aikasemmin, koska pyhinä ei käynnistellä. Olis kiva olla aattona kotona, mut eihän sille mitään mahda jos sairaalassa joudutaan olemaan...
Eilen neuvolassa terkkari totesi, ettei vauva ole vielä laskeutunut saatikka kiinnittynyt. Tän takia olen jo "alistunut" ajattelemaan, että käynnistykseen menee.
 
Täällä edelleen roikutaan. Huomenna toinen ylipoli ja EHKÄ säälistä ne käynnistää. Vauvalla kun kaikki mainiosti niin ei ole syytä... mitä siitä, että äiti ei pysty kunnolla liikkumaan eikä ole moneen viikkoon nukkunut yli 3h unia. Mitähän sillä +2 päivällä vielä oikeasti hyödytään? Osaako joku viisas kertoa miksi pitää olla 42+2 ennen kuin käynnistetään jos vauva on asemissa, terve, sopivan kokoinen ja äidin voimavarat alkavat huveta? Pelottaa sekin, että jos torstaina vasta aloitellaan ja se menee vaikeimman kautta sen 6vrk niin juu... onpa ihanaa olla joulu sairaalassa kun isommat lapset on ilman äitiä kotona. Jiihaa joulumieltä kerrassaan. Eli jos ne vaikka heltyis huomenna starttaamaan... mä tirautan niille kyyneleet ja lainaan joltain greenpeacen immeiseltä kahleet joilla kiinnitän itteni sinne seinään kiinni. Pitäkäähän peukkuja ja voimia kaikille yliaikaisille kohtalotovereille.
 
Tsemppiä Maisa huomiselle! Ne kahleet vois olla hyvä juttu? :) Mulla on aika perjantaille. Silloin on 41+4. Ja oon päättänyt etten kotiin sieltä lähde.. itse asiassa en oo kuullukkaan tollasesta 42+2 vaan elän käsityksessä ettei annettais mennä yli 42 ainakaan ensisynnyttäjillä? Mulla toi 42+2 osuis tapanin päivään. Tuskin pyhinä mielellään käynnistelevät.. Elättelen vielä hataraa toivetta josko vauva ymmärtäis ulostautua itsekseen ennen perjantaita. Tsemppiä myös muille!
 
Nyt 40+6 ja kahtena yönä olen luullut jo, että lähtö tuli kun on niin supistellut. Olen kuitenki kummallaki kerralla nukahtanu ja heränny seuraavan kerran eikä mitään eli supistukset loppunu. Epätoivoista hommaa. Silti jaksan olla toiveikas että syntyy ennen perjantain yliaikaiskontrollia! Pakko syntyä
 
Jep jep...tänään tehtiin neuvolassa ilmoitus Taysiin lasketun ajan ylityksestä, eli sinne tulee sit yliaikaisuuskontrolliin (taimikälie) sitten joskus. Persus. Eilen olin jo ihan varma, että yöllä tulee lähtö, mutta ei. Ei, ei ja ei. No, ei auta muu, kuin odotella. Nytkin juilii pikkasen, mutta ei kyllä vielä mitään pahempia kipuja ole.

Minäkään en ole koskaan kuullu, että odotettais jotain tiettyä päivää täyteen, ennen kuin aletaan käynnistää. Jos meillä joudutaan tuonne 42+2 viikoille odottamaan, niin sitten menee ensi vuoden puolelle, ennen kuin tähän taloon vauva saadaan... Ja siihen mennessä meikän pää leviää kyllä ihan totaalisesti.
 
Tuntuu kyllä kummalliselta että odotuttavat jonnekkin 42+ viikoille saakka ennen käynnistystä, eihän se vauva enää tee muuta kuin kerää rasvaa tuossa vaiheessa (ja aiheuttaa äidilleen melkoisen ikäviä tuntemuksia siinä sivussa)

Kuitenkin suunnitellun sektion saa "näppärästi" kun raskausviikkoja on kasassa 37. Oman lääkärini sanojen mukaan :"vauvan suuri syntymäpaino ei ole se mihin pyritään vaan siihen että vauva on valmis ja äitikin vielä voimissaan".

Tsemppiä jokaiselle jolla odotusaika venyy ja vanuu, yllättäköön vauvanne ja päättäköön syntyä juuri nyt ja tänään !
 
41+1 ja ei vauvaa kuulu.. Huomenna lääkäriin aika aamusta yliaikaiskontrolliin. Toivottavasti olemme sitten vähän viisaampia. Tänään oli viiminen neuvola ja siellä pissanäyte puhdas, verenpaineet ok ja vauva voi hyvin. Öisin on supistellu ja vihlonu alaselkää mutta päivisin ei kummempia tuntemuksia ole ollu.
 
41+4 ja kontrollissa äitiyspolilla käyty. Aattoaamuna uusiks. Eipä yhtään ketuta ei....
 
Tulinpas nyt ihan kuokkimaan ja toivottelemaan teille kaikille yliajalla kärvisteleville hurjasti tsemppiä viimeisille päiville. Palkinto on onneksi kuitenkin kaiken "kärsimyksen" ja tuskaisen odottelun arvoinen. :)
Mulla tulee jouluaattona tasan vuosi kuluneeksi LA:sta ja pikkupätkämme täyttää vuoden tammikuun 7.pvä. Odotutti siis aina 42+0 asti. ;)

Ja kyllähän nuo käynnistyksen ja yliaikakontrollien systeemit hiukan sapettivat täälläkin, kun kävi niin että Jorviin ei sitten niin millään kelvannut tulla näytille 41+4 (jolloin isännällä olis ollut vapaapäivä) vaan vasta 41+5,jolloin olis ollut aamuvuorossa. Eikun äkkiä hätäpika vvvapaa, kun mä kieltäydyin lähtemästä yksinäni ajelemaan 117km suuntaansa. :/ Painoarviolla 4100-4300g, kohdunsuu 1cm auki (venyttelemällä helposti 4) ja tiedolla siitä että ekakin synnytys kesti vain 7h, lähettivät kotiin kasvamaan ja 42+1 sitten kuulemma takaisin näytille. Ei siis vielä silloin 42+1 olleet valmiita suoraan käynnistämään vaan se olis tehty vasta 42+3. 
Sinne asti ei sitten koskaan päästy vaan poika oli syntyä ambulanssiin. Ei edes päästy sinne Jorviin vaan jouduin jäämään Lohjalle rempan alla olevalle synnärille ja jäi sitten istukkaverikin siitä syystä luovuttamatta. Notta näin täällä meilläpäin.
 
Täällä kans laskettu aika ohitettu tovi sitten.. Eikä mukulaa silti kuulu eikä näy.. Huomenna neuvola, josta sitten ilmeisesti tehdään äitipolille se lasketun ajan ylitys ilmotus, ja sielta saadaan sitten ehkä joskus joku aikakin..
 
Täällä myös laskettu aika ollut ja mennyt... Nyt on sitten 41+4. Eilen käytiin aippäpolilla näytillä. Käyrillä oltiin tovi, pissa tarkistettiin ja sitten tehtiin sisätutkimus. Verenpaineet aika huikeat, mut pissa puhdas. Turvotus lisääntyy. Kaikki kuitenkin muuten ok; vauvalla tuntuu menevän oikein hyvin. Kohdunkaula lyhentynyt noin kahteen cm:in, pehmeä ja kohdunsuu auki melkein kahdelle sormelle. Huomenna heti aamusta synnärille ja alkavat käynnistelemään.
 
Takaisin
Top