Nautitteko äitiydestä?

Nurinkehrääjä

Nurinkehrääjä

Sukkela juttelija
Heinäkuun äidit 2019
Itse en osaa nauttia, vaikka poika on jo pian 9kk ja helppo kuin mikä. Rakastan ja ihailen kyllä ja suojelen kuin leijona! Mutta kaiken hoivaamisen suoritan lähinnä velvollisuudentunnosta. Ja luovutan pojan enemmän kuin mielelläni jonkun toisen hoiviin, jotta saan edes hetken omaa aikaa!
 
Nautin, vaikka välillä väsyttääkin tehdä yksin kaikki. Mutta en missään nimessä haluaisi palata töihin, haluaisin tehdä uran kotiäitinä:hilarious: Olen syntynyt äidiksi <3
 
Nautin ja en. :hilarious: Rakastan poikaa ja on ihanaa tehdä kaikkea kivaa yhdessä, MUTTA kun sille ei tällä hetkellä ole mitään vastapainoa. Jos pääsisi vaikka kerran parin päivän välein tekemään jotain pientä ihan yksikseen nauttisin varmasti 100 kertaa enemmän.

Voisin kyllä mielelläni jäädä kotiin pojan kanssa jos tämä virustilanne olisi pois päältä. Ikävä kyllä se ei rahallisesti vaan onnistu. :sorry:
 
Minä rakastan äitinä olemista ja tykkään touhuta poikani kanssa. Kuitenkin yksi yö en saanut unta ja heräsin kello 12 katsomaan teeveetä, jolloin poika nukkui. Kävin samalla hakemassa lasillisen juomaa. Töllötin sitä varmaan 2 tuntia ja nautin vain hiljaisuudesta kun siemailin juomaa. Sitä jotenkin oli jo unohtanut kuinka ihanaa oli vaan istua hetki rauhassa ja hiljaisuudessa, vaikka vauvan hoitaminen on aivan ihanaa. :Heartred
 
Nautin noin yleisesti, mutta kyllä äitiydessä on myös monia vähemmän ihania puolia. Varsinkin vauvavuonna, kun siinä pienessä ihmisessä oli niin kiinni ja elämänpiiri oli hyvin kapea. En todellakaan sanoisi mitään "päivääkään en pois vaihtaisi" -diipadaapaa. Kyllä tää välillä on sellaista suossa tarpomista että.

En tiedä kirjoititko Nurinkehrääjä tämän aloituksen saadaksesi jotain synninpäästöä, mutta sanon silti että hyvä äiti voit silti olla, vaikket kaikesta täysillä nautikaan. Varsinkin tuo, että tunnistat oman tarpeesi omaan aikaan on vain hyvä, jaksat paremmin kun et itseäsi täysin loppuun polta.

Tsemppiä, kyllä se lapsi siitä joskus kasvaa ja itsenäistyy ja sinäkin pääset taas olemaan jotain muutakin kuin pelkkä kotiäiti :)
 
En nauti. Ainakaan tällä hetkellä.

Poika ihan kohta 5kk:tta ja elämä edelleen yhtä kipuitkua aamusta iltaan..
Onneksi on lähete allergiapolille ja toivoa täytyy, että tilanne alkaisi selviämään.
Ei varmasti saisi valittaa, mutta alkaahan tämä veronsa vaatimaan kun joka päivä kaikki aika menee pojan sylittelyyn, kirjaimellisesti.

(vahva epäilys suolistoperäisestä maitoallergiasta).
 
Muokattu viimeksi:
dimou sanoi:
Nautin noin yleisesti, mutta kyllä äitiydessä on myös monia vähemmän ihania puolia. Varsinkin vauvavuonna, kun siinä pienessä ihmisessä oli niin kiinni ja elämänpiiri oli hyvin kapea. En todellakaan sanoisi mitään "päivääkään en pois vaihtaisi" -diipadaapaa. Kyllä tää välillä on sellaista suossa tarpomista että.

En tiedä kirjoititko Nurinkehrääjä tämän aloituksen saadaksesi jotain synninpäästöä, mutta sanon silti että hyvä äiti voit silti olla, vaikket kaikesta täysillä nautikaan. Varsinkin tuo, että tunnistat oman tarpeesi omaan aikaan on vain hyvä, jaksat paremmin kun et itseäsi täysin loppuun polta.

Tsemppiä, kyllä se lapsi siitä joskus kasvaa ja itsenäistyy ja sinäkin pääset taas olemaan jotain muutakin kuin pelkkä kotiäiti :)
Click to expand...
Ihan kuin minun suusta puolet :)
 
Pää asiassa kyllä. Toisena päivänä voisin tehdä tusinan vauvoja ja miten ihana olla äiti ja toisena päivänä en. Alussa olin niin sanottuna "sitoutumiskammoinen" tuntu, että elämä pyörii vain vauvan hoidon ympärillä eikä pääsee omaa elämää jatkamaan ja mihinkään ilman vauvaa ja mietin tätäkö tämä elämä sitten on muut jatkaa elämää ja minä en. Mietin alussa kans, että odotan, että poika sen verran vanha, että ei ole kiinni niin paljon minussa näkee kavereitaan ja menee menojaan. Kaiken mustan pilven ja totuttelun jälkeen kiva rauhassa hengähtää silloin, kun poika nukkuu ja odottaa innolla kun hänen kanssaan saan tehdä eri asioita hieman vanhempana.
 
Rakastan kumpaakin lastani tosi paljon, mutta tällä hetkellä en erityisesti nauti äitiydestä, kun ketään ei saa tällä hetkellä saa tavata eikä ”ihmisten ilmoille” pääse. (Ruokakaupassakin olen saanut ärtyneitä katseita, kun olen jotakin unohtunutta tavaraa lasten kanssa hakenut)

Lisäksi vauva tahtoo olla vain sylissä, eikä viihdy missään muualla hetkeäkään ilman huutoa. Vauvassa on siis kiinni 24/7 ja isosiskostakin pitäisi ehtiä huolehtia ja huomioida.
 
Vaihtelevasti. Lasta rakastaa paljon ja usein saa olla suunnattoman ylpeä siitä, miten hienosti hän on kehittynyt ja miten fiksu on. Välillä kuitenkin on hetkiä, kun toinen ei lakkaa hokemasta jotakin, tekee jatkuvasti tuhmuuksia, kiusaa koiraa, jekuttaa, vaatii jatkuvasti leikkiseuraa... Ja äiti ei ehdi mitään omia puuhia tekemään. :dead: Erityisesti nyt, kun lapsen kanssa on kotona aivan jatkuvasti, eikä leikkikavereita voi kylään kutsua, on kieltämättä hyvinkin rankkaa. Päivät tosin eivät ole samanlaisia, toisina päivinä sujuu helpommin kuin toisina. Hermo on silti koetuksella. Tähän asti koen, että eniten tuli äitiydestä nautittua silloin, kun poika oli aivan pieni, niin helppo ja ihana pikku paketti, vaikka omat haasteensa oli silloinkin. Iän myötä on tullut jatkuvasti kaikkea uutta jipposta.
 
Minä myös olisin kotona koko loppu elämäni lapsia kasvattamassa, jos olisi tarpeeksi rahaa. Tämä on ollut viimeiset kolme vuotta elämäni parasta aikaa, kun ei ole tarvinnut töihin mennä ja saan joka päivä olla lapseni kanssa. Meillä riittää tekemistä joka päivälle, eikä tylsää ole juuri koskaan. Rakastan lasta niin, etten ole häntä juuri hoitoon laittanut. Ei ole ollut tarve. Yökylässä ei ole vielä koskaan ollut yksin. Haluan pitää hänet lähelläni ja opettaa kaikkea elämästä. :smug: jos haluan tehdä itsekseni jotain, se onnistuu. Mies on sitten lapsen kanssa. En kaipaa elämääni mitään muuta. Ystäviä näemme ja lapsella riittää leikkikavereita.
 
Nautin äitiydestä ja rakastan poikaa suunnattomasti. <3 Mutta on myös niitä hetkiä kun poika koettelee hermoja toden teolla. Ja tarvitsen myös omaa aikaa, mitä on vaikea saada, kun poika on kotona 24/7 ja kaipaa jatkuvasti leikkikaveria tai vähintään seuraa.
 
Nautin. Parhaita vuosia ovat ne, kun lapset ovat pieniä. Ei myöhemminkään hassumpaa ole, mutta pienten kanssa saa nautiskella eniten. Isoilla on jo omat menonsa.
 
Nautin. Kotona olo koronan takiakaan ei ole saanut seiniä kaatumaan päälle. :) olen siis itse kotihiiri ja tyttäreni sylihiiri. Päivät menee sylitellessä ja lauleskellessa lauluja vauvalle.

Joskus meinaa kyllä keittää yli jos esim. menkkahormonit itsellä ja tytöllä hampaiden puhkeamisesta aiheutuvaa kitinää ja väsymystä. Silloin on ihana jättää vauva miehelle kantoliinaan ja käydä itse parvekkeella hengittelemässä tai kävelyllä yksin. Meillä myös käymme nykyään puolison kanssa vuorotellen saunassa ja on se kyllä ihana hetken istua yksin omien ajatusten kanssa kun toinen viihdyttää vauvaa. :shy: Tyttö nukkuu päiväunetkin parhaiten meidän parisängyllä jos olen hänen vieressä unien ajan. Eli olemme kiinteästi yhdessä ja se sopii meidän perheelle tässä elämäntilanteessa hyvin :3some
 
Nautin suunnattomasti :) raskausaikana olin varma, että oon kotona 5-9 kk ja sitten takas töihin . Vaan kuinkas kävikään, tällä hetkellä 14 kk ajatuksissa, tosin vanhempainvapaaan jälkeen ehkä osa-aikaisena töissä. Tähän taloustilanteeseen se sopii työnantajallekkn, koska lomautuksia saaattaa olla muutenkin tiedossa. Me nautitaan tästä eristyshommasta, kun mieskin saa olla kotona etätöissä eli näkee tuota 5kk lasta enemmän kuin normaalisti näkisi :) tietty harmittaa kun isoäitiään ei pääse lapsi näkemään mutta minkäs teet, eiköhän tästä silti selvitä. Introverttinä kaipaan tottakai myös omaa aikaa. Meillä poika ei vaadi jatkuvaa silittelyä ja sylittelyä mutta on se silti hommansa olla jatkuvasti 100 % skarppina ja toisen käytettävissä. Meitä on kuitenkin onneksi kaksi kappaletta aikuisia, joten helposti pääsen iltapäivästä vaikka yksin lenkille tai käymään kaupassa tms. Yhteistä aikaakin saadaan miehen kanssa helposti, koska tämä pikkuherra menee yöunille jo klo 19 :) iltaisin pelaillaan lautapelejä, käydään yhdessä saunassa jne.

tulipa pitkä sepustus puoliksi ohi aiheen :D nautin äitiydestä ja aiemman ”yksi lapsi riittää” sijaan haluan jo ainakin yhden lisää, ehkä toisenkin. Rakastan lasta yli kaiken, aina tiesin että omaa lasta tulen rakastamaan ihan maasta taivaisiin muttei mulla ollut mitään aavistustakaan miten uudenlainen ja syvä tämä tunne on. Ihan erilaista rakkautta kuin mikään muu. Mutta mun mielestä ei kerro mitenkään suoraan rakkauden määrästä se, nauttiiko äitiydestä vai ei. Oon aika varma, että yhtälailla ne koliikki-maitoallergia-refluksi-teenjatkuvastihampaita -vauvojen äidit rakastaa lapsiaan aivan yhtä paljon kuin me helpommalla päässet, vaikka varmasti tuosta ajasta ei nauti siinä missä muut. Samoin ne, jotka kaipaa myös omaa aikaa. Ei se rakkaudesta kerro, vaan eri tilanteesta ja äidin luonteenpiirteistä. Eikä yksikään ole huonompi piirre kuin toinen. :)
 
No mä kyllä nautin vauva-ajasta, vaikka vauvalla vaikuttaa olevan koliikki ja huutaa pahimmillaan tuntikausia, kaiken valveillaolonsa. päivässä. Esikoinen oli liki aina tyytyväinen ja nautin täysillä myös silloin. Vauva-ajoissa vaan on oma ihanuutensa...
En sano, etteikö nyt olisi rankkaa mutta se ei tarkoita, etteikö voisi nauttiakin :)
 
Mä myönnän, että pikkuvauva-ajasta en niin hirveästi nauttinut. ensimmäiset 6kk (varsinkin siinä 4-6kk, kun oli paljon huutoa, tiheää imua, yövalvomista jne) meni vähän sumussa ja vaikka vauva oli ihana, niin henkisesti se oli tosi raskasta enkä kaipaa sitä aikaa yhtään takaisin. mitä isommaksi poika kasvaa, sen huikeampaa on olla äiti. taaperon äitinä on aivan mahtavaa :Heartred nämä uhmat ja muut koettelemukset tässä vaiheessa sopii minulle paljon paremmin :hilarious:
 
Tämän kysymyksen myötä piti ihan miettiä, mitä on äitiys, koska minusta äitiys ei ole sama asia kuin lapsen hoito. Ei äitiys tarkoita sitä, että kaikki lapseen liittyvä on tehtävä itse, paitsi jos äiti nimenomaan niin haluaa tehdä. Kyllä minä kaipaan taukoja lasten 24/7 hoitoon, eikä se tarkoita, etten tykkäisi äitiydestä.

Minusta äitiys on lupaus tulevaisuudesta ja elämän jatkumisesta. Äitiys jatkuu elämäni loppuun asti, ei se riipu siitä, onko minulla kotona pieniä lapsia vai ei, tai kuka niitä hoitaa, jos niitä sattuu olemaan. Äitiys on oikeastaan minulle elintärkeää -- lapsettomuus oli niin hirveää, että siihen en halua palata. Ei se joutilaisuus ollut lapsettomuudessa hirveää, vaan se, ettei ollut omia lapsia.

Jos kysyttiin sitä, nauttiiko siitä että on yksin vastuussa vauvasta ja vauvanhoidosta 24/7, niin eihän se mitään herkkua ole, etenkään jos vauvalla on kipuja, koliikkia, yms. Mutta yleensä siihen saa apuja, ettei sitä ihan yksin tarvitse tehdä. Kunnilta kotiapua jos ei suvusta löydy auttajia.
 
Suskin vastaukseen liittyen, mä voisin myös avata lisää omaa näkemystäni.

Äitiys on ensisijaisesti minulle sitä, että minulla on lapsi, hoidan häntä, kasvatan häntä, seuraan hänen kehitystään ja vietän aikaa hänen kanssaan. En ole yksin näistä asioista vastuussa, mutta silti ne ovat välillä kuormittavia.

Äitiydessä on minusta myös vähemmän mukavia lieveilmiöitä. Esimerkiksi sen rakkauden mukana tulee myös valtava huoli lapsesta. Se huoli on välillä niin ylitsevuotavaa ja kaiken alleen jyräävää, että väkisinkin alkaa väsyttää. Äitinä joudun myös taistelemaan paljon lapseni oikeuksien puolesta, ei sekään kovin nautittavaa. Kukaan muu kuin lapsen toinen vanhempi ei näitä asioita voi tehdä eikä minulta pois ottaa.
 
Tuo huoli on kyllä totta. Se on yksi iso osa äitiyttä (tai oikeastaan vanhemmuutta). Puhuin tästä äitini kanssa, kun mulla oli pikkuvauva-aikana ”turhaa” huolta lapsen kehityksestä. Äitini ”lohdutti” sillä, että ei se siitä mihinkään muutu, vielä aikuisten lapsienkin kanssa kantaa huolta siitä onko kaikki hyvin jne. Mutta onhan se raskasta. Todella raskasta, ja siitä tulee vielä mukava kierre. Huoli väsyttää ja väsyneenä huolet vaan kasvaa. Ainakin näin mulla. Ehkä isyys on sitten osiltaan äidin rauhoittelua? :hilarious:
 
Takaisin
Top