Muita yksin odottavia??

Moikka!
Täälläkin yksin odottava,la 5.12.poikki meni miehen kanssa 4kk sitten,kauheesti riideltiin
Ja oli asioita joista sijaan päästy mihinkään sopuun.meillä entuudestaan 3v poika jota myöskin odotin yksin,erottiin siis jo aikaisemmin mutta yritettiin uudestaan ja tässä tulos.jee.silloin olin ihan varma etten koskaan enään tee tätä yksin,olisi ollut ihanaa kun mieskin saisi tuntea meijän vauvan potkut ja jakaa tunteita
Mutta ei niin ei.olipas tilitys.huh.on siis ollu raskasta mutta eteenpäin on mentävä,vaikka sydän ihan palasina.pojan ja kohta syntyvän pienen tytön takia elämä jatkuu.täällä taitaa olla melkoinen joukko jomuitakin kohtalotovereita,kaikille jotka elää yksin odottavat voin kertoa että Kyllä te pärjäätte:):):D
 
Minustakin tuntuu siltä että en haluais olla yksin,olin paljon yksin kun odotin meidän poikaa mutta silloin asuin vielä mun vanhempien luona joten en kuitenkaan ollut ihan yksin :p Me ollaan mun exän kanssa ollut vähän on ja off viimeiset kaks vuotta.Mut nyt sitten lopulta päätettiin että erotaan ihan lopullisesti.Riideltiin tosi paljon jne joten ehkä parempi näin. Pitää kai vaan ajatella tulevaisuutta ja että everything happens for a reason ;)
 
Nii, teillä on toisaalta etu että olette jo toisen odottanu ainaki jonkin aikaa miehen kanssa! Eka raskaus, ja yksin, hui pelottavaa! :) Mutta täytyy vaan ajatella positiivisesti! :))
 
Niin kai :) onhan se varmaan helpompi kun on jo ollut raskaana ennen ja tietää vähn mitä odottaa ;) mulla meni eka raskaus suht helposti,ei ollut mitään pahoinvointia tai muuta.Toivottavasti ei tuu mitään oireita tällä kertaa.Ei oo aikakin vielä ollut mitään :) ja synnytyskin meni aika nopeesti joten ei oo mitään pelkoa siitä,ainakin vielä :p
 
Täälä myös yksin odotan.. Esikoinen jo 2v. ja maaliskuussa syntyy toinen. Oli aika paska suhde miehen kans..mm.alkoholia ei osannut jättää pois yms yms eikä ikinä ollut läsnä. Hyvin olen pärjännyt näin yksinhuoltajanakin ja vaikka ensin säikähdinkin uutta raskautta nyt kesällä niin ilomielin silti aloin uutta tulokasta odottamaan. Pärjään varmasti omalla tavallani myös kahdenkin kanssa. Kerroin miehelle toisesta lapsesta niin lupasi ja vannoin parantaa tapansa ja olla tukena yms mutta ei ole tehnyt elettäkään sen asian hyväksi.. Emmä ole nähneet häntä nyt jo kohta 3 kuukauteen ja tiedän että kaverit ja biletys ovat vain tärkeintä.
 
Mä odotan kanssa yksin, esikoista :) Olen 27v ja erosin vajaa vuosi sitten pitkästä suhteesta,jossa yritettiin vauvaa, ei kuitenkaan tärpännyt, onneksi, koska loppujen lopuksi suhde ei olisi tullut kestämään. Nyt tuossa kesällä sitten "tapailin" säännöllisen epäsäännöllisesti yhtä kaveria, ja ehkäisyä käytettiin.

Kuitenkin reilu kuukausi sitten tein plussatestin, ja itselleni oli heti selvä, että lapsen pitäisin, sanoisi toinen osapuoli mitä vaan. No hän ilmoitti heti ettei halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa. Sääli sinänsä, mutta parempi että oli rehellinen.

Olen nyt perheen ja ystävien tukemana varautunut yksinhuoltajuuteen, ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin, kuitenkin olen intoa täynnä, enkä malttaisi odottaa vauvan syntymää vaikka alussa ollaan vielä :)

Saa nyt nähdä kuinka käy, nimittäin muutama päivä sitten tämä isä otti yhteyttä ja kyseli raskaudestani ja lasketustas ajasta jne, joten kun hän nyt tätä miettii ajan kanssa, voi olla että hän sittenkin haluaa nähä vauvaa.

Kyllä niillä asioilla on tapana järjestyä ja jos on ystäviä ja perhettä tukena, uskon että kaikki tulee olemaan ok.


terttuhanhikki rv 12+1
 
Täälläkin ilmoittautuu yksinodottaja! Ihan alussa vasta ollaan (rv6+6), mutta toivottavasti päästään loppuun asti:)

Meillä meni miehen kanssa vähän toisinpäin kuin monilla täällä. Laitettiin hynttyyt takaisin yhteen pari kk sitten eksän kanssa ja heti ensimmäisestä pupuilusta tulin raskaaksi. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta oltiin kuitenkin molemmat tosi iloisia asiasta. Raskautuminen on kuitenkin laittanut ajattelemaan monia asioita eri kannalta, ja viime viikot ovatkin olleet itselläni yhtä ahdistusta (en tiedä kuinka paljon raskaushormonien aiheuttamaa) ja nyt muutama päivä sitten sanoin miehelle ettei meidän yhteiselosta taida tulla mitään. Miehellä huumeidenkäyttötaustaa ja masennusta, luottotiedot poissa ja rahankäyttö aivan holtitonta. Minun oli tarkoitus muuttaa miehen luokse mahdollisimman pian jotta voitaisiin ruveta "rakentamaan pesää".

Mies oli ihan järjettömän surullinen asiasta, mutta itselleni tuli todella. helpottunut olo. Nyt vasta iloitsen raskaudesta kunnolla, eikä lapsen kasvattaminen pääosin yksin tunnu yhtään ahdistavalta. Mies siis tulee todennäköisesti olemaan elämässämme lapsen syntymän jälkeenkin paljon, mikä on myös hyvä asia.

Ainoa asia, mikä mietityttää, on oma taloudellinen toimeentulo lapsen kanssa. Tarkoitus on hakea opiskelemaan nyt ennen kuin vauva syntyy, mutta oma asunto onneksi on jo plakkarissa ja ikääni nähden raha-asiat muuten hyvässä jamassa. Ahdistaa vaan jos joutuu siihen kädestä suuhun -tilanteeseen. Tukiverkostoni on onneksi hyvin laaja ja myös miehen vanhemmat ovat todennäköisesti mukana koko jutussa vaikkei yhdessä oltaisikaan. Myös se näin nuorena ihmisenä (23v) mietityttää, haluaako kukaan vakavissaan seurustella yksinhuoltajan kanssa. Haluan kuitenkin lisää lapsia joskus, mutta seuraavan kanssa kunnollisen isän.

Tulipas pitkä avautuminen. Toivottavasti kaikilla teillä muilla yksinodottajilla mieli pysyy korkealla, se vauva masussa on kuitenkin nyt se tärkein juttu eikä mikään muu:)!
 
Heippa!! Täällä myös ilmottautuu yksinodottaja, nyt rv 17+2. :) Olen kohta 20-vuotias, kehitysvammaisia hoitava.
No alkukesästä tapailin n.2kk miestä ja siitä tää pienokainen sitten tuli. Tiesin heti olevani raskaana, koska koskaan ennen ei ole minulle tullut ovulaatiokipuja. Kerroin heti plussatestin jälkeen kyseiselle miehelle olevan raskaana, hän oli heti sitä mieltä että abortti ja voi tulla tukemaan minua jos teen sen. En kumminkaan luvannut tehdä sitä ja nyt onnellisesti odotan yksin pienokaista.

Muutin vanhempien luokse saatuani tietää olevan raskaana ja yksin. Vanhemmat ja ystävät tukevat minua, joten parempi näin kun mies joka ei halua nähdä lastaan. Onhan se kurja lapsen kannalta, mutta minulla on iso joukko tässä jotka tulevat antamaan tarvittavan rakkauden.

Ja tietenkin odotan että lapsen isä tulisi vielä haluamaan näkemään lapsensa. :)
 
Hei, olen 29v ja odotan myös lasta yksin. Lapsen isä oli menossa mukana vielä plussatessa, mutta hänestä kuoriutuneen väkivaltaisuuden vuoksi jätin hänet. Olimme seurustelleetkin vasta pari kuukautta. Mulla on laskettuaika heinäkuussa 2014 eli nyt mennään vasta 8+6 viikoilla. Lapsia mulla on entuudestaan kaksi tytärtä edellisestä avioliitosta. Tytöt ovat "Einon" syntyessä 10- ja 6-vuotiaat. Olen Tampereelta ja hitsaaja. Työthän jäi heti myrkkykaasujen ja sähkömagneettisen säteilyn vuoksi. Lapsen isää en halua elämäämme tuon väkivaltaisuutensa vuoksi ja aion taistella häntä vastaan kaikin keinoin. Onneksi asumme eri paikkakunnilla. Vaikka tuo n. 40 km:n matka ei ole matka eikä mikään, toivon miehen pysyvän poissa meidän hoodeilta. Hänellä on jo entisen liittonsa aikaisista lapsista huoltajuuskiista käräjäoikeudessa. Enkä yhtään ihmettele miksi. Vaikeaa tämä tulee olemaan.
 
Täällä myös odotetaan yksin. Olen 32-vuotias ja odotan esikoistani. Miehen kanssa meni poikki jo ennenkuin ehdin plussata, mikä toisaalta on ihan hyvä juttu. Ei ainakaan ole kiusausta jatkaa huonossa parisuhteessa :)
Laskettu aika on heinäkuussa ja ensikuussa toivottavasti saan tietää kumpi on tulossa :)
Olen tällä hetkellä opiskelija, joten raha-asiat ovat mietityttäneet enemmänkin. Samalla kuin läheisten tuki. Asun opiskelupaikkakunnalla ja olen miettinyt muuttoa lähemmäs kavereita ja sukulaisia. Mutta opintojen jatkuessa pitäisi sitten taas muuttaa takaisin seuraavana vuonna…
Paljon on vielä pohdittavaa ja samalla pitäisi jaksaa mahdollisimman paljon opiskellakin nyt, kun vauva ei vielä vie aikaa…
 
Täällä kans yks yksinodottaja! :)

Eli mulla n4-5vuotta lapsettomuutta taustalla edellisistä parisuhteista ja tämä mies kelle lapsi on, oli uusi tuttavuus ja ekalla kerralla hänen kanssaan näin sit kävi... Enhän mä voinu kuvitella tällaista!!! Eli vahinkolapseksi tämän luokittelen. Uskomatonta tää elämä!!! Eka hän otti uutisen hyvin ja lupas olla tukena yms, mutta siinä vaiheessa ku tein selväksi että meistä ei tule paria, hän otti ja lähti... No itellä vaan helpottuneenpi olo ku ei kai sitä pakko oo olla kenenkään kans jonka kans ei tunnu oikealta.

Mielialat heittelee MUTTA olen maailman onnellisin tästä pienestä ja niin on äiti, sisko ja ystävätkin. Tietävät ikävän taustani niin hyvin. Nyt mennään 9+3 eli kohta riskiviikot takana. Varhaisultraan pääsin kovien kramppien takia kolme viikkoa sitten ja siellä oli kaikki hyvin ja sydän löi <3

Tarvisin kuitenkin vertaistukea, kuten meistä varmaan jokainen :)

Hempuli ja Toivo 9+3
 
Hempuli, kuin luin sinun tarina, sitten ajatelin, että joku on kirjoitanut minusta :) Liian samalainen tilanne. Olen sitten myös yksinodottaja rv 32, itse 31v ja minulla on 9v poika. Olen niiiiiiiiin iloinen ja onnelinen, ei se haitta, että olen yksin.
Enemmän kaipaan ja etsin ihmisiä, kenen kanssa voi mennä nyt lenkille ja myöhemmin vaunujen kanssa yhdessä. Olisi kiva, jos joku on Turusta.
 
Täällä kanssa yks yksinodottaja. Tuntuu hyvältä lukea, että on muitakin jotka on samassa tilanteessa ja silti kantaa ylpeänä pientä ihmettä sisällään.
Itselläni tilanne on sellainen, että tapailin kyseistä miestä kuukauden päivät, tiemme erosivat kuitenkin muutama päivä ennen kuin vuosi vaihtui ja lopetettiin yhteydenpito. 6.1. tein raskaustestin joka oli positiivinen. Tiesin välittömästi että mies ei halua tätä lasta. Tiesin samantien, että tulen olemaan yksin. Keskeytys ei käynyt mielessäkään, koska yhden sellaisen olen tehnyt 7 vuotta sitten , ja uutta en kykenisi koskaan enään tekemään.
Soitin lapsen isälle 2 viikkoa myöhemmin ja kuten osasin odottaakkin, niin vastaus oli " en olisi halunnut tietää tätä ollenkaan, en halua olla missään tekemisissä sun kanssa."
MIehellä on nykyään uusi naisystävä, jonka kanssa jo tosin muuttikin yhteen. Näen satunnaisesti miestä ja hänen uutta naistaan, mutta yritän olla välittämättä heistä.
Tiedän että pärjään yksinkin, minulla on ihanat ystävät ja perhe jotka ovat innoissaan tulevasta pienestä.
Kuitenkin, välillä iskee hirveä pelko siitä, että millaista arki tulee olemaan yksin pienen kanssa ja miten kaikki menee.
Rakkaus pientä kohtaan on aivan suunnaton :Heartpink
Tällä hetkellä mulla on viikkoja 14+6 :)
Toivottavasti täällä olis vielä aktiivisia kirjoittajia, joiden kanssa voisi vaihtaa ajatuksia, on kuitenkin eriasia jutella ihmisille jotka käy läpi samaa kuin itse käy, kuin sellaisille joilla on myös mies mukana. :)

Huh, tulipa pitkä teksti :grin
 
Moikka taas, "kiva" että muitakin meitä :) täällä tuli tänään 20+0 täyteen elikkä puolivälissä ollaan!!! <3 oon niin onnellinen etten muista edes aina kaivata tähän lähelleni ketään :) paljon on ystävistä ja muista läheisistä hyötyä :) mitäs teille muille kuuluu? Mulle saa laittaa myös yv:tä jos siltä tuntuu :)
 
Heippa. Täällä olisi myös yksi kohtalotoveri lisää. Onko tässä keskustelussa vielä muita mukana? :) Huomenna ensimmäinen ultra ja jännittää..
 
Täällä ainakin yks joka kaipais vertaisiaan. Mulla tuli tänään 23+0 täyteen ja hyvin voidaan :) jännitys on tosin kova. mites teillä?
 
Moikka täällä tuli tänää 25vk täyteen oon vasta 18 ja esikoista odotan yksin kun lapsen biologinen isä tekikin kusise tempun. .

Sent from my SM-N9005 using Vau Foorumi mobile app
 
Täälläkin yksinodottaja, rv 17+6! Alkuun oltiin jotakuinkin yhdessä tässä lapsen isän kanssa: oli yhteisestä kämpästä varausmaksukin jo maksettuna ja sit riidat vaan yltyi ja yltyi. Hänen mielestään pitää "parisuhde laittaa ensin kuntoon" ja hieno ajatushan se on ja ehdotinkin et mentäis pariterapiaan tai JOTAIN, mutta ei. Riitaa toisen perään ja nyt hän on päättänyt purkaa tilannetta ryyppäämällä (on alkoholisti, mut juominen välillä hyvinkin kurissa). Asuntoa hommaan nyt siis yksin, mulle ja vauvalle ja mietin et voiko isän nimen vaan jättää kaikkialta pois ja saada jonkun lainpäätöksen, et jos ei kerta ole mukana tässä hommassa, niin ei sit ole kyllä mitään oikeuksia lapseenkaan!

Toisaalta ero lienee hyvä asia lapsenkin kannalta tässä kohtaa ennemmin kuin sit syntymän jälkeen, mutta vertaistuki on tarpeen: ei sille mitään voi et vaikka tietää kaiken olevan parhainpäin juuri näin, niin tuntee olonsa hylätyks ja välillä kovinkin säälittäväks...
 
Yksinodottaja täälläkin, rv 21+0.
Yritimme ex-miehen kanssa lasta pari vuotta, mutta ei tärpännyt. Eron jälkeen tapailin erästä ja kuukauden päästä huomasin, että olinkin tullut raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta. Mies halusi aborttia, mutta minä en. Halusi olla kuitenkin mukana lapsen elämässä vaikka meistä ei sitten tullutkaan mitään. Yhtäkkiä hän kuitenkin ilmoitti, että ei olekaan valmis isäksi. :sad001
Nyt siis olen 34-vuotias ja odotan yksin. Onneksi on hyvä tukiverkosto, koska tämä on ensimmäinen raskaus.
Tiedän kyllä, että pystyn kasvattamaan lapsen yksinkin, mutta vällillä tuntuu että olisi kiva jos joku jakaisi tämän kanssani.
 
Takaisin
Top