Muita joilla pelottaa km:n jälkeen?

K

Kyfi6574530

Vasta-alkaja
Np-ultrassa viikolla 12 + jotain todettiin että alkion sydän ei lyö, ja se on lakannut lyömästä n. 7-8 vkon ikäisenä. Vielä niihin aikoihin käytiin alkuraskauden ultrassa yksityisellä ja pienen sydän löi.

Tänään tein lääkkeellisen tyhjennyksen, tai se alkoi jo toissapäivänä Mifegyne-tabletissa joka otettiin sairaalassa. Tänäaamuna laitoin 4 Cytotecia emättiimeen ja kolmen tunnin päästä 2 kielen alle. Kivut olivat suunnattomat, ja oli lähellä etten lähtenyt päivystykseen. Myös oksensin kahdesti. Vuoto taisi olla runsasta, tosin istuin pöntöllä melekin kokoajan niin en ole varma vuodon määrästä kun en välittänyt pahemmin katsoa pönttöön sen jälkeen. Tunsin kyllä että isompiakin hyytymiä sieltä tuli..

Siinä pahoinvoinnin ja kohdun kipuilun aikana tuli mietittyä, uskallanko enää koskaan ruveta tähän? Vauvan yritykseen siis. Onko muilla samanlaisia ajatuksia? Ja jos vielä joskus joudun kokemaan keskeytyneen keskenmenon, vahva valinta on kaavinta, jos siihen pääsee.
 
Mua ainakin pelottaa.
Keväällä alkion kehitys pysähtyi ja lääkkeellinen tyhjennys tehtiin ihanasti ystävänpäivänä. Kivut oli järkyt, mut henkinen puoli pahin! Mietin päivittäin, että pian mulla ois oma pikkuinen kotona...
 
Mulla myös tammikuussa 2012 keskeytynyt keskenmeno, juurikin np-ultrassa huomattiin kehityksen pysähtyneen joskus 9 viikolla. Lääkkeellinen tyhjennys kotona, oli kyllä kamala kokemus ja kivutkin kovat.
Jälkivuoto kesti muistaakseni aika kauan, sitten mulla kerkesi tulemaan yhdet normaalit menkat välissä ennen uutta raskautta. Raskausaikaa varjosti kyllä pelko. Pelot vaihteli sen mukaan, missä vaiheessa raskaus oli. Mutta osasi raskaudesta myös nauttia, yritin jättää pelot taka-alalle.

Nyt minulla on ihana 7 kk tyttö kotona <3 tulin siis melko pian uudelleen raskaaksi, tyttö syntyi siis joulukuussa 2012.

Tsemppiä ja voimia hirveesti! <3
 
Pahoitteluni teillekin! <3 mutta Isabell, sain toivoa tuosta että oot saanut vauvan km:n jälkeen :) nyt alkaa itselläkin olla fiilikset että ehkä sittenkin uskallan uudelleen..tuo vuoto vois kyllä loppua mutta kestänee varmaan vielä monta päivää.
 
Mulle tuli keskenmeno heinäkuun puolessa välin. Olin silloin rv 8+3. Ensin alkoi pienen pieni vuoto, joka kesti pari päivää. Päivystyksessä sanottiin, että se voi olla ihan normaalia näin alussa kun ollaan. Kolmantena päivänä kipu ylty ja vuoto oli runsasta ja kirkkaan punaista, kyllä sitä vessassa istuessa tuli muutamia hyytymiäkin pihalle. Ei muuta kun lääkäriin ja siellä todettiin että kesken oli mennyt, tosin kyllähän mä sen jo tiesinkin koska vuoto ja kipu oli hirveet.
Lääkäri kaapi kaikki raskausmateriaalin ulos ja sen jälkeen sain vielä lääkkeet millä supistan kohdun mahd. pian normaaliksi. Se jos joku oli kivuliasta, onneks mies oli kotona tukena <3
Hain syitä tähän keskenmenoon ja paljon pohdittuani ja äidin kanssa juteltuani, tulin siihen tulokseen että siellä ei ollut vauvalla kaikki hyvin, että sen takia se oli hyvä että meni tässä vaiheessa kesken. Ja jos nyt joku helpottaa, niin se, että tulen ainakin raskaaksi...tosin sitähän se ei sitten kerro kuinka keskenmeno herkkä olen eli kuinka helposti mahdolliset tulevat raskaudet onnistuu.
Nyt ollaan sitten oltu ilman ehkäisyä siitä asti ja katsotaan että milloin ehkä tärppäisi :)

Tsemppiä uusiin yrityksiin <3
 
Kovasti jaksamisia kaikille, keskenmeno ei ole koskaan helppo kokemus... Itselläni on kolme lasta, nuorin on syntynyt 11/11. Tulin raskaaksi uudelleen tämän vuoden alussa ja niskapoimu-ultrassa kesäkuulla kätilö totesi pikkuisen sydämen sykkeen lakanneet ja kehityksen pysähtyneen 11+5 viikolle ( tuolloin olin viikoilla 12+4). Itkusta ei meinannut tulla loppua ja en muista juurikaan mitä tämän jälkeen lääkäri sanoi... Itkin vain. Onneksi mukana oli mieheni, joka sitten minua yritti omien kyyneltensä läpi lohdutella. Jouduin samantien osastolle tyhjennyksille ja jo samana iltana sikiö syntyikin. Seuraavana päivänä pääsin kotiin tarkastuksen jälkeen. Yhden päivän kaikki oli hyvin ja sitten kivut tulivat kovana, hain päivystyksestä sairaslomaa, koska sairaalasta sanottiin että heti vaan seuraavana päivänä töihin. Tästä parin päivän päästä kivut olivat jo todella kovat ja ykskaks kyykistyessä housuun tuli kananmunan kokoinen hyytymä ja eikun taas päivystykseen ja siitä synnärin polille, jossa todettiin että raskausmateriaalia on vielä paljon kohdussa, joten taas makasin sairaalassa tyhjennyksillä yön yli. Aamulla lääkäri ultrasi ja totesi, että edelleen tavaraa on kohdussa ja eikun kaavintaan ja taas yö sairaalassa. Vielä edelleen välillä itken menetystä. Välissä kerkesi olla kahdet kuukautiset ja nyt olen viikoilla 6 raskaana... Toivotaan että tälläkertaa pikkuinen pysyy matkassa :)
 
tsemppiä kaikille, km:n jälkee on luonnollist että raskaus pelottaa ja huoli on kokoajan et meneekö kaikki hyvin. itsellä tosin huoli oli aiheellista, eilen sain kuulla että ei ole sydänääniä eikä muutakaan enää, vain pussi näkyi. lääkäri totesi että sain 5. peräkkäisen keskenmenon ja nyt odotan että tulee itsestään ulos. olin rv 6+3 kun sain uutisen.
 
Hirveästi jaksamisia Gatusa! Keskenmeno ei ole todellakaan koskaan helppo asia, itsestä tuntui kuin olisi menettänyt osan itseään ja tavallaanhan niin onkin. Tsemppiä jatkoon! <3
 
Yhden spontaanin keskenmenon kokeneena (ensimmäinen raskaus koko ikäni aikana siis meni kesken) tiedän, että se on kova paikka. Minullakin kivut olivat aivan hirveät, mutta onneksi sain hyvää hoitoa sairaalassa, ja kaavintaa ei tarvinnut tehdä, kun lääkäri sai vedettyä kaiken ulos + pillerit ennen kotiutumista. Henkinen puoli alkoi kohentua heti kotiin pääsyn jälkeen. Vaikka asia on kipeä muisto edelleen, olen päässyt hyvin eteen päin, ehkä peruspositiivinen ajattelutapani on auttanut siinä ja kun vika ja keskenmenon syy ei ollut muussa kuin siinä, että munasolu oli kiinnittynyt väärään paikkaan, kohdunkaulan kanavaan, olen yrittänyt "unohtaa" koko jutun. Ehkä olen jollain lailla fatalisti, ja tyydyn kohtalooni tietyissä asioissa hyvinkin nopeasti enkä murehdi turhaan. Olen tavallaan kuitenkin jo luopunut toivosta uuden raskauden suhteen, joten siksikin ehkä en osaa etukäteen pelätä mitään.

En siis ole osannut edes ajatella niin pitkälle, että olisin jälleen raskaana (en siis sitä ole tällä hetkellä, vaikka menkat ovatkin 12 päivää myöhässä), ja miltä se tuntuisi, ajatus keskenmenosta... en tavallaan pelkää sitä, mutta totta kai se hiukan kummittelee tuolla mielessä, enemmän varmasti sitten jos vielä onnistun tässä elämässä raskautumaan, asia tulee silloin taas tavallaan tapeetille enemmän.

Toivon paljon paljon voimia ja tsemppiä uusiin yrityksiin kaikille keskenmenon/-menoja kokeneille, pidän peukkuja että onnistuisitte ja pääsisitte peloistanne <3
 
Voimia teille kaikille keskenmenon kokeneille <3

Itselläni oli keskenmeno 07/11 rv7+. Keskenmeno alkoi pienellä rusehtavalla vuodolla, joka vaan yltyi ja siihen tuli lisänä kovat kivut. Kaikki kuitenkin tyhjeni spontaanisti, ultralla tarkistettiin ja myöhemmin piti käydä verikokeessa.. Tämän keskenmenon jälkeen tuli noin kolmet kuukautiset ja olin uudelleen raskaana. Siitä raskaudesta syntyi esikoisemme. Pelkäsin oikeastaan sen koko raskauden ajan, eniten alkuaikoina, että uusi keskenmeno tulee taas, mutta jotenkin sitä vaan selvisi sen asian kanssa, kun viikot kuluivat... Esikoisen synnyttyä emme käyttäneet mitään ehkäisyä ja kolmas raskaus alkoi muutama viikko ennenkuin esikoinen täytti 1v. Taas mietin, että tuleeko keskenmeno. No, niin kävi että rv10+4 alkoi lievä vuoto. Neuvolassa ja äippäpolilla ei oltu huolissaan, kun vuoto oli vähäistä, eikä mulla ollut mitään kipuja. Vuoto ei mielestäni koko aikana ollut kovinkaan runsasta, eikä ollut kipuja, mutta päätyipä kuitenkin keskenmenoon, neljäntenä päivänä pienen vuodon alkamisesta tuli wc-käynnin yhteydessä jo isoja klönttejä.. Silloin soitin uudestaan äippäpolille ja sinne ottivat ultrattavaksi, tiesin jo siinä vaiheessa, että ei sieltä mitään enää löydy, eikä löytynytkään. Keskenmeno todettiin rv11. Nyt olen neljättä kertaa raskaana ja tästä viimeisimmästä keskenmenosta on vasta pari kuukautta aikaa, eli välissä ehti olla yhdet kuukautiset. Pelko on koko ajan taustalla, odotan kovasti sitä, että pääsisin yksityiselle ultraan ja näkisin, onko siellä elämää. Oireet ovat vähäisiä, samankaltaisia, kuin esikoisen aikana, mutta silti huolettaa...
 
Voimia myös minulta kaikille keskenmenon kokeneille. <3 Itse koin keskeytyneen keskenmenon 11/12, olin tuolloin rv 11+ ja keskenmeno todettiin niskapoimu-ultrassa. Lääkkeelliseen tyhjennykseen lähettivät saman tien ja iltaan mennessä oli melkein kaikki raskausmateriaali tullut ulos. Suru oli kova, mutta se helpottui kun jutteli asiasta ihmisten kanssa. Nyt olen uudestaan raskaana, kesti siis hetken ennen kuin raskauduin uudestaan, ja huoli on kova. Joinakin päivinä tuntuu siltä, että kaikki menee nyt hyvin. Mutta toisina päivinä taas pelko jättää varjoonsa kaiken muun. Pelottaa siksikin kun oireet ovat ihan yhtä vähäiset kuin olivat siinä keskenmenneessä raskaudessakin. Mutta toisaalta mulla on nyt erilainen fiilis kuin siinä raskaudessa, silloin pelkäsin pahinta koko ajan, nyt osaan myös välistä iloita raskaudesta. Mutta toivottavasti tämä pieni kestäisi matkassa mukana.
 
Kaksi keskenmenoa ja yksi kemiallinen, ei lapsia. Ikää alkaa jo olla ja olen nyt neljättä kertaa raskaana. Voitte arvata, että olen 101% varma keskenmenosta. Silti välillä on hetkiä, kun huomaa miettivänsä, että ehkä tämä ei menekään kesken... Ja samantien korjaa ajatuksensa, ettei tule toivoneeksi liikoja.

Viimeisin keskenmeno oli keskeytynyt ja kannoin kuollutta alkiota yli viikon tietämättäni. Ajatus kalvaa yhä. En halua, että se toistuu, mutta vaikeahan sille on mitään tehdäkään. Paitsi käydä ultrassa, joita onkin jo tässä alkuraskaudessa kaksi. Kalliiksi tulee, mutten kestä ajatusta uudesta keskeytyneestä niin, etten tiedä sitä.

Tänään on selvästi yksi näitä negatiivisempia päiviä. "Hyvä" päivä on sellainen, kun onnistuu olemaan ajattelematta asiaa kokonaan.
 
Täytyy sanoa, että pelottaa. Toukokuinen km oli kamala kokemus. Alkoi selkäjumittamisella ja seuraavana päivänä alkoi vuoto. Eläimiäkään ei kohdella yhtä huonosti kuin keskenmenon saanutta naista lääkäripäivystyksessä. Kivut olivat kovat, henkisesti olin aivan romuna. Olin toivonut yli 4 vuotta toista lasta, ja sitten vihdoin se plussa tuli. Noin rv 9 (menkat niin sekaisin, ettei edes viikoista ollut varmuutta) meni kesken. Jälkivuotoa 5 (!) viikkoa.

Eilen plussasin ja nyt juoksen vessassa. Koko ajan olen varma, et huonosti käy. Mutta jos niin käy, niin en tiedä miten sen voisin kestää. Viime keväinen plussan ansiosta totesin kuitenkin, että raskaaksi voin tulla (pari vuotta sitten lekuri totesi sen olevan lottovoitto). No nyt olis se kolmas lottovoitto saatuna, toivottavasti kasvaa loppuun saakka.
 
Puuppu, ollaan molemmat ilmeisesti heinäkuisissa pelkäämässä?

Toivoisin voivani lohduttaa sua, mutta voin ainoastaan sanoa että ymmärrän sua.

Sitä tuskaa kun vähän väliä käy vessassa tarkistamassa mahdollisen vuodon ja tosiaan itselläni tuo jatkuva testien teko ja niiden vertailu :/ ahdistaa..ja pelottaa..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi mobile app
 
Ihme ja kumma, mutta ei pelota!! Km (varhainen, alkanut jo viikolla 5 todettiin viikolla 6) 3-4 viikkoa sitten. Nyt testissä neljänä aamuna kokoajan vahvistuva viiva!! HcG oli vain 85 todettaessa, joten mitään vanhoja haamuja ei oikeastaan voi enää olla.

Ensimmäinen raskaus pelotti. Tunsin kokoajan, että jotain menee pieleen. Mutta nyt ihan eri olo; paljon todellisemman tuntuinen. Heti km:n jälkeen pelotti, miten suhtaudun seuraavaan raskauteen, mutta heti kun + pärähti ruutuun ensimmäisen kerran niin tuli jotenkin rauhallisempi olo.

Tämä siis tsemppiviestinä teille, jotka arvotte onko se uudelleen sen arvoista! Kyllä se on :)
 
Täällä kans yks pelkuri :( Tuulimunaraskaus keskeytettiin lääkkeillä helmikuussa, nyt plussannut tovi sitten ja pelko voimistuu päivä päivältä :( Olen yrittänyt olla positiivinen ja yrittää ajatella järjellä. Ja eihän sille km:lle mitään voi, mutta olemme myös toivoneet toista jo niin pitkään....
 
Mulla meni elämäni ensimmäinen raskaus kesken ~rv8. Vuotoa ja hyytymiä reilusti, kivut vain henkisiä. Oltiin alusta asti asennoiduttu niin, että mitä vain voi tapahtua, mutta eihän se auttanut kun sitten oikeasti tapahtui. Itkin silmät päästäni jamietin mitä olin tehnyt väärin. Luultavasti en mitään.

Toisen raskauden alkaessa olin varmaan vähän vauhkompi. Pientä vuotoa oli silloinkin ja hädissäni soitin neuvolaan vain kuullakseni, että jos menee kesken niin menee. Ei paljoa helpottanut. Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Kolmannessa raskaudessa juoksin vuotojen takia lääkärissä, mutta olin jotenkin rauhallisempi. Itsellä oli silloin se asenne, että jos menee kesken niin menee, olihan mulla kuitenkin jo se yksi ihana lapsi. Ei mennyt sekään raskaus kesken, vaan vauvan sain.

Neljäs raskaus sitten taas meni täysin kivuitta kesken, mutta hieman häpeillen täytyy sanoa, että sen ohitin miltei olan kohautuksella.

Viides raskaus alkoi pian ja siitäkin vauva syliin asti saatiin.

Nyt on menossa siis jo kuudes raskaus ja ainahan sitä on hieman epävarma olo, kun ei asioihin itse voi vaikuttaa. Varmasti jos nuo keskenmenot olisivat olleet peräkkäin ja niin, ettei lapsia olisi ollut niin pelottaisi enemmän. Esikoisen jälkeen kuitenkin pyrin ajattelemaan, että onneksi minulla on kuitenkin hänet ja jos muita ei tule niin se riittää. Kaikki kun eivät saa yhtään lasta.
 
mulla on 2 peräkkäistä km:ää ilman menkkoja välissä :( ekan plussasin 6.8 ja se meni kesken 11.8 ja seuraavan plussasin joskus lokakuun alkupuolella ja se meni kesken 22.10 :/ ja nyt oon ootellu menkkoja siitä asti, alkaa pelottaa jo että on käyny vahinko, vaikka elättelen toiveita "kolmas kerta toden sanoo". Lääkäri käski odottaa yhdet kuukautiset, mutta en tuntenu tarvetta sille. Ja nyt tottakai pelottelen itteäni kolmannella peräkkäisellä keskenmenolla. En oo uskaltanu testava vaikka vihlasuja on ollu jo jonku aikaa :/

Onneks on 1v8kk kullannuppu piristämässä huonoimmillakin hetkillä :)
 
Mäkin voisin liittyä tänne. Ensimmäinen raskaus ja km todettiin viikko sitten nt-ultrassa. Siinä mielessä erikoinen km että oireita ei ollut ja kohdusta ei löydetty enää elävää sikiötä (sikiö oli näkynyt viikolla 6+), mutta kyseessä oli jonkinlainen kaksosraskaus. Sain lääkkellisen tyhjennyksen ja nyt vuoto loppumaan päin.

Kieltämättä pelottaa että mitä jos seuraavakin päättyy keskenmenoon. Ja kuinka nopeasti kierto palautuu ennalleen. Onko teillä muilla kestänyt kierron palautuminen pitkäänkin?

Jotenkin lohdullista oli se, että alkio/sikiö oli kiinnittynyt hyvin ja vielä hengissä silloin kuudennella viikolla. Se antaa toivoa että vika ei ole meissä miehen kanssa vaan että tämän elämän ei ollut tarkoitus jatkua. Voihan olla että sikiö oli niin pahasti kehityshäiriöinen ettei se olisi kyennyt elämään pitkään. Suru on vaan kova, sillä asiasta oli ehditty jo kertoa monelle ja asennoitua siihen että kesällä tulisi vauva.
 
Täällä kans pelkuri. Takana kaksi normaalia raskautta, kaksi tervettä lasta syntynyt. Viime keväänä kolmannessa raskaudessa oli fiilis ettei kaikki ole kunnossa, mutta maha turposi ja oksentelin päivittäin, joten toivo eli. Np-ultrassa sitten todettiin tuulimuna, ja sain kotiin keskeytyspillerit mukaan. Helmi-maaliskuun taitteessa siis plussasin ja vielä kesäkuussa jouduin lääkäriin raskausmateriaalin poistoon, kun vuodin verta ja testi näytti haaleaa plussaa.

Nyt olen uudestaan raskaana 8+3, ja vaikka mulla on parempi tunne tästä raskaudesta, niin peloille en voi mitään. Olen ihan stressissä kokoajan ja pelkään, että tästä ei tule mitään. Muutama päivä sitten ihana neuvolantäti kyllä kurkkasi ultralla masuun ja siellä näkyi pieni sydän läpättämässä <3 mutta kun ei mittoja otettu tai muutenkaan tarkemmin tutkittu, niin huolettaa että meneekö sitten kuitenkin kesken. Näillä viikoilla onneksi jos on todettu elävä sikiö oikeassa paikassa, niin keskenmenon todennäköisyys on aika pieni. Mut se ei pelkoja poista.
 
Takaisin
Top