Monen aikaan synnytyksesi käynnistyi?

Zeni

Tietävä tietäjä
Tammimammat 2017
Kesäkuun äidit 2019
Mihin aikaan vuorokaudesta synnytyksesi alkoi?

Minulla ensimmäisestä oli korkea vedenmeno kahden aikaan iltapäivällä, toisesta meni vedet puolen yön jälkeen, kolmosesta meni vedet yhdentoista aikaan yöllä, nelosesta alkoi supistukset kahdeksan kieppeillä illalla (vedet oli menneet jo neljä viikkoa aiemmin), vitosesta meni vedet yhden aikaan päivällä ja supistukset alkoi varttia myöhemmin.
 
Molemmat käynnistyi supistuksilla, eka puoliltaöin (eikä sinä yönä sitten nukuttu vaikka lapsi syntyi 2vrk myöhemmin) ja toka aamuseitsemältä.
 
21.00 supistukset alkoivat ja 4h 30min myöhemmin tyttö synty :)
(Sairaalaan mentiin noin 24 :D)
 
Esikoisesta vedet meni ennen puoltapäivää, kuopuksesta taas 1jälkeen yöllä. Kummassakin raskaudessa säännölliset supistukset alko n.12h vesien menosta, esikoisen synnytys kesti reilu 8h ja kuopuksen n.2,5h.
 
Alkoi vesien menolla aamulla/aamuyöllä. En ihan tarkkaan muista mihin aikaan. Synnärillä tosin taidettiin laskea synnytyksen olevan käynnissä vasta iltakymmeneltä. Kätilö tarkisti kohdun suun sillä ajatuksella että antaa minulle kipulääkettä että voin nukkua ja lähettää miehen kotiin. Lähdettiinkin siitä synnytyssaliin.
 
Muokattu viimeksi:
Esikoisesta vaille iltakymmenen meni vedet, syntyi seuraavana aamuna 11 jälkeen. Supistelut alkoivat säännöllisinä pari tuntia vesienmenosta. Kaksoset onneksi käynnistettiin, sillä tuskin ois ehditty sairaalaan jos ois kotona mennyt vedet: synnytyksen kesto kokonaisuudessaan vajaa 2,5 tuntia kalvojen puhkaisusta.
 
Aikalailla 6:00 alkoi aamulla supistukset. Lapsi syntyi reilu 18h myöhemmin. Vedet eivät menneet, piti synnärillä puhkoa kalvot.
 
Illalla klo 22 meni ekat vedet, reilun 10 tunnin päästä poika oli maailmassa. Kalvot puhkesivat aluksi jostain ylempää, siksi tuli maltillinen määrä lapsivettä alussa. Loput tulivat sitten vasta aamulla synnytyssalissa. Supistuksetkin alkoivat vasta yöllä sairaalassa.
 
Molemmissa supistukset alkoi yöllä, mutta toisessa vedet olivat tulleet jo edellisenä aamuna, eli jos sen laskee jo synnytyksen aluksi niin silloin aamulla..
 
1. Synnytys käynnistyi 04 aikaan aamuyöstä säännöllisillä ja kivuliailla supistuksilla kun ballonki tippui pois.

2. Synnytys käynnistyi pienellä verenvuodolla 7 aikaan aamulla, sen jälkeen todella epäsäännöllisiä supistuksia. Synnytys käynnistyi kunnolla 11 aikoihin tiheillä ja kipeillä supistuksilla.
 
Esikoisesta 5 aikaan aamulla. Käynnistys oli varattu klo n 8. Kuopuksen synnytys alkoi klo 1 yöllä. Ja mies oli juuri tuntia aiemmin lähtenyt töihin
 
Supistukset alkoi puoli kahden maissa aamu-yöllä. Silloin en tosin kyllä niitä supistuksiksi tajunnut. :woot:
 
Ekat supistukset tuli kaiketi jo 00 aikaan sisätutkimuksen jälkeen (lapsivesiepäily joka olikin väärä hälytys), seuraava 04, sitten 06 josta olikin sitten 7 min välein. Eli aamukuudelta laskettiin synnytys alkaneeksi. 20:30 syntyi, eka epiduraali pysäytti supistukset ja avautumisen viideksi tunniksi, ja hommat alkoi edetä uudestaan kun kalvot puhkaistiin :)
 
Esikoisen aikaan puhkasivat kalvot n. 19 aikaan (olin jo sairaalassa vesien tihkumisen vuoksi) ja siitä on laskettu synnytys käynnistyneeksi. Tuskin olisi pitkään menny, että synnytys olisi alkanut luonnollisestikaan. Olin kalvojen puhkaisun aikaan 4-5cm auki. Supistellu oli napakammin, mutta epäsäännöllisesti ainakin viikon verran ennen käynnistystä
 
Minulla alkoi verenvuodolla, eli ei paljon odoteltu ( vaikka minua ei ensin edes uskottu, kun sairaalaan soitin, kun oli ensimmäinen synnytys.) Sairaalassa olin jo täysin auki, eikä mennyt kauankaan kun tyttö oli maailmassa.
 
Takaisin
Top