Miten vauva sai alkunsa?

Me aloitettiin yrittäminen kesällä, ja tulinkin jo toisesta kierrosta raskaaksi, mutta se meni kesken heti alkuunsa. Alkuvuodesta myös keskenmeno, silloin tulin raskaaksi vaikka oli kierukka, ja koko raskaus selvisi mulle vasta kun oli jo menossa kesken. Olin tosi masentunut, vaikka sinällään ei oltu vielä kauaa yritettykään, mutta tuntui siltä, että en mitään muuta saa aikaiseksi kuin keskenmenoja. Ja kun toisen keskenmenon jälkeen ei heti raskautta kuulunut, vaikka silloin raskaaksi tulemisen pitäisi muka olla helpompaa 🙄

Päätin sitten hankkia yhden koiran lisää, että kun en kuitenkaan saa oikeaa vauvaa, niin haluan sitten edes koiravauvan 😄 ja niin vaan sitten juuri siitä kierrosta, kun pentu kotiutui, tärppäsi. Kun nyt vaan tällä kertaa kestäisi mukana loppuun asti 🙏
 
Muokattu viimeksi:
Kaino-Vieno sanoi:
Mulla taustalla toistuvia keskenmenoja, viimeisin syyskuun lopussa. Sen jälkeen oli yhdet kuukautiset ja siitä kierrosta tuli tämä plussa. Vaikuttaa siltä, että raskaaksi tuleminen ei ole mulle erityisen vaikeaa, ne vaan ei jatku syystä tai toisesta... Toivotaan, että tämän kohdalla on toisin.
Click to expand...
Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee hyvin.❤️
 
Tuntuu erikoiselta sanoa näin mutta meillä yritystä on ehkä ollu kesästä lähtien noin niinkö jos sitä siksi vois sanoa. Useamman vuoden ajan lapsesta on puhuttu mutta "puhumisen-asteelle" jääty kunnes kesästä lähtien enemmän ja vähemmän. Ovulaatiota yhden äpin mukaan seurailin ja aika usein ovis tuntui "läpi" niin oli sinällään helppoa. Syksyllä sitten "yritystä" ehkä enemmän ja tässä ollaan ekaa kertaa plussattu. Toivon hartaasti että tämä kaveri pysyy mukana 🤞❤️
 
Täällä toista toivottu noin pari vuotta, mutta kun ei näkynyt plussia niin vähän tuli jo heitettyä pyyhe kehään ettei me toista saada. Esikoista yritettiin kolme vuotta ja hän täyttää nyt maaliskuussa 4v ❤️. Päätin ostaa pari kk sitte ovis testin, hymynaamalla, kun olin aiemmin themyt liuskoilla ja mun mielestä ne näytti aina samaa 😅. Tosiaan kun nyt ekan ovis hymytestin tein niin ja hymis tuli, niin siitä se pieni vauvan alkukin tuli samantein 😍. Eihän sitä uskoa voi oikein vieläkään 🙈❤️. Meillä nähtävästi tuo raskautuminen vaatii noin 3vuotta 😄😅
 
"Mukavaa", että täällä on useampi hoitopolun käynyt. Ei siinä, että olisi sinänsä väliä, mutta pitkä lapsettomuus tuo kyllä omat juttunsa odotukseen.

Meillä takana neljä vuotta aktiivista yritystä, ensin vuosi tikuttamista, ei mennyt yksikään kierto hyödyntämättä, ja siitä sitten hoitoihin. Pari inssiä, useampi ovulaatioinduktio (kun kierrot sekosivat lääkkeistä ja ym koronajutut sekoittivat ja pitkittivät ihan kaikkea). Sit ivf:ään. Tuoresiirtoja, pakastesiirtoja. Pari kemiallista. Sit ylläriluomuplussa viime vuoden lopulla, joka olikin kohdunulkoinen ja leikattiin heti.

Syitä meidän lapsettomuuten ei ole ikinä löytynyt, kaikki arvot hyvät, minulla ehkä vähän laiskemmat munasarjat. Alkiot olleet aina huippuluokkaa. Toki ikää meillä on nyt 39 ja 41.

Saatiin neljäskin ivf julkisella (erinäiset syyt) ja siitä nyt eka PAS antoi vihdoinkin plussan.

Luottoa ei ole mihinkään, kenellekään ei kerrota ennen kuin kaikki on tuhatprosenttisen varmaa (rakenneultran jälkeen ehkä, heh) ja olen melko varma, että uskon lapseen vasta kun sellainen mahdollisesti on sylissä, 😁✌️.

Alussa me puhuttiin tosi avoimestikin hoidoista ihan kaikkien kanssa, mutta nyt kun ollaan oltu ihan loppumetreillä ja käytännössä jo luovutettiinkin alkukesästä (ennen kuin tuli se neljäs hoito), niin ei halua enää kertoilla juuri mitään. Ei halua sit selitellä pettymyksiä jne.

Katsotaan miten meidän nyt sit käy. Pari alkiota on vielä pakkasessa, että teoriassa toivo voi tämänkin jälkeen elää. Mikäli jaksetaan käydä rumbaa vielä läpi siis.
 
shannon sanoi:
"Mukavaa", että täällä on useampi hoitopolun käynyt. Ei siinä, että olisi sinänsä väliä, mutta pitkä lapsettomuus tuo kyllä omat juttunsa odotukseen.

Meillä takana neljä vuotta aktiivista yritystä, ensin vuosi tikuttamista, ei mennyt yksikään kierto hyödyntämättä, ja siitä sitten hoitoihin. Pari inssiä, useampi ovulaatioinduktio (kun kierrot sekosivat lääkkeistä ja ym koronajutut sekoittivat ja pitkittivät ihan kaikkea). Sit ivf:ään. Tuoresiirtoja, pakastesiirtoja. Pari kemiallista. Sit ylläriluomuplussa viime vuoden lopulla, joka olikin kohdunulkoinen ja leikattiin heti.

Syitä meidän lapsettomuuten ei ole ikinä löytynyt, kaikki arvot hyvät, minulla ehkä vähän laiskemmat munasarjat. Alkiot olleet aina huippuluokkaa. Toki ikää meillä on nyt 39 ja 41.

Saatiin neljäskin ivf julkisella (erinäiset syyt) ja siitä nyt eka PAS antoi vihdoinkin plussan.

Luottoa ei ole mihinkään, kenellekään ei kerrota ennen kuin kaikki on tuhatprosenttisen varmaa (rakenneultran jälkeen ehkä, heh) ja olen melko varma, että uskon lapseen vasta kun sellainen mahdollisesti on sylissä, 😁✌️.

Alussa me puhuttiin tosi avoimestikin hoidoista ihan kaikkien kanssa, mutta nyt kun ollaan oltu ihan loppumetreillä ja käytännössä jo luovutettiinkin alkukesästä (ennen kuin tuli se neljäs hoito), niin ei halua enää kertoilla juuri mitään. Ei halua sit selitellä pettymyksiä jne.

Katsotaan miten meidän nyt sit käy. Pari alkiota on vielä pakkasessa, että teoriassa toivo voi tämänkin jälkeen elää. Mikäli jaksetaan käydä rumbaa vielä läpi siis.
Click to expand...
Meillä oli paljon lyhyempi lapsettomuuspolku esikoiseen, mutta kyllä sekin jätti jälkensä. Pelkäsin vielä sektioaamunakin, että vauva on kuollu, ilman mitää syytä.. Nauratti kun muut odottajat oli sitä mieltä et nyt on raskaus nii pitkällä ja alkaa olo olla sen mukainen, et toivitaan et vauva syntyy pian että oma olo helpottuu. Minä aattelin vaa et toivottavasti se syntyy pian että sit ainaki voin tarkistaa onko hengissä vaan kertomalla. Pelkäsin pitkään et kuolee vauvanakin. Yhä vieläkin öisin tarkastelen onko taapero hengissä. Tosin en enää joka kerran herätessäni, enkä yhtä paniikissa. Siis mulla oli kyllä ihanaakin odottaessa sekä vauvavuotena, mut kyllä sitä varjosti menetyksen pelko ihan varmasti tavallista enemmi.

Oma lukunsa on myös se et jouduin sinne sektioon ja imetys takkusi. Mulla oli niin paljon vihaa omaa kehoa kohtaan, kun mikään lisääntymisessä ei suju. .

Ihan hirveesti tsemppiä teille. Toivon koko sydämestäni et kaikki sujuu hyvin ja myös et ne pelot helpottaa ♥️ lapsettomuus on ihan todella hirveää enkä sitä kenellekään toivoisi.
 
Me aloitettiin yrittäminen elokuussa, neljännellä kierrolla tuli tämä plussa 🥰
Puhetta yrityksen aloittamisesta oli varmaan 1-2 vuotta ennenkuin joku biologinen kello sanoi, että NYT! Mulle tuli yhtäkkiä kauhee ikäkriisi, että olen ensi vuonna 35-v. eikä enää viivytyksiä, mieskin oli siihen vaan, että vihdoinkin 😂
Esikoinen siis tulossa, jos hyvin käy 🙏
 
Pikkupikkupikkunen sanoi:
Meillä oli paljon lyhyempi lapsettomuuspolku esikoiseen, mutta kyllä sekin jätti jälkensä. Pelkäsin vielä sektioaamunakin, että vauva on kuollu, ilman mitää syytä.. Nauratti kun muut odottajat oli sitä mieltä et nyt on raskaus nii pitkällä ja alkaa olo olla sen mukainen, et toivitaan et vauva syntyy pian että oma olo helpottuu. Minä aattelin vaa et toivottavasti se syntyy pian että sit ainaki voin tarkistaa onko hengissä vaan kertomalla. Pelkäsin pitkään et kuolee vauvanakin. Yhä vieläkin öisin tarkastelen onko taapero hengissä. Tosin en enää joka kerran herätessäni, enkä yhtä paniikissa. Siis mulla oli kyllä ihanaakin odottaessa sekä vauvavuotena, mut kyllä sitä varjosti menetyksen pelko ihan varmasti tavallista enemmi.

Oma lukunsa on myös se et jouduin sinne sektioon ja imetys takkusi. Mulla oli niin paljon vihaa omaa kehoa kohtaan, kun mikään lisääntymisessä ei suju. .

Ihan hirveesti tsemppiä teille. Toivon koko sydämestäni et kaikki sujuu hyvin ja myös et ne pelot helpottaa ♥️ lapsettomuus on ihan todella hirveää enkä sitä kenellekään toivoisi.
Click to expand...

Kiitos ❤️. Ja voin hyvin uskoa, että menee juuri noin, ettei edes synnärillä oikein osaa tajuta ja uskoa koko asiaa, 😅. Moni tuttava, joka käynyt hoitoja läpi ym, sanovat, että se jättää jälkensä vuosiksi, sellainen omanlainen outo suruvana jossain syvällä, joka triggeröityy milloin mistäkin. Kai sitä on joutunut olemaan niin kietoutunut jonkinlaiseen lapsettomuusidentiteettiin kun hoitotaival on vienyt "kaiken" siinä ollessaan, ettei se ole kummakaan, että siirtymä lapselliseen elämään välttämättä ole sulavaa ja nopeaa. Ja just tuo usko kehoon ja yleisestikin siihen, että asiat järjestyy, se on heikoilla.

Meillä kävi sikäli hassusti, että tämä syksy on ollut stressaavin ikinä, aivan hirveä. Elokuisen tuoresiirron jälkeen kierto oli minulla sekaisin ja vasta marraskuussa näytti normaalilta ja voitiin ilmoittautua PAS:iin. Siinä kohtaa oli muuttoa uuteen taloon ja remppaa, opiskelua ja vuorotyötä, läheisen kuolemanpeti ym paskaa, mutta ehkä just siksi lähdettiin silti siirtoon, se meni vähän siinä sivussa, ei oikeasti ehtinyt miettiä koko asiaa YHTÄÄN. Kävin siirrossa yhdessä yliopistosairaalassa ja siitä ajoin suoraan toiseen yliopistosairaalaan jättämään jäähyväiset rakkaalle. Se oli absurdia. Ja tästä kaikesta jäi sit käteen ihmeellinen plussa. Se niistä lukuisista ja älyttömuistä "älä stressaa niin onnaa"-tokaisuista.

Olen muuten melko varma, että hyppään ekassa ultrassa suoraan alapää paljaana ja lettu levällään pöydälle, vanhasta tottumuksesta, 😂. Et alkaakahan hommiin, sorkkikaa olkaa hyvä.

Enää viikko varhaisultraan, ennen sitä en uskalla antautua hirveästi edes miettimään mahdollista vauvaa ja syksyä. Katsotaan mitä ultra meille kertoo.
 
Joo tohon alasti oloon hoitopöydällä on jo tottunut. Joku hoitajaa joskus anto pyyhkeen et voin suojata itteeni no kävelin se kädessä ilman housuja, ku en tajunnu mitä iloa siitä on. Puoliso nähny kaiken ja lääkäri kohta tuijottaa vielä tarkemmin et sen muutaman metrin suojaus on ihan hassu. 🤣

Mulla vähän helpottu tää lapsettomuusolo hetkeksi, sit kun alettiin toivoa toista vuosi sitten. Se kaikki vyöry takas hirveetä kyytiä. Nyt meille tuli kyl tää aivan yllättävä luomuplussa enkä oikein tiiä miten siihen suhtautuu. Siis lähinnä sen takia etten oo ikinä ollu näin sairas, mulla on nyt sitä kilpparin liikatoimintaa ja muutenki verikoke tulokset oli ihan sekaisin, syön 10 kpl lääkettä joka päivä. Vähän pelottaa mitä se tekee vauvalle. Voiko tästä selvitä kunnialla.

No nyt kolme yötä ultraa. Toivotaan et siel kaikki hyvin. Voi vähän henkäistä. Tosin niin lupasin viimeksi joka ultran jälkeen ja iloinen olo kesti n. Kolme päivää.
 
Meillä pari vuotta yritystä. Yksi plussa aiemmin joka meni kuitenkin kesken. Tämä toinen plussa tuli ekasta inseminaatiosta. Kaikki on vielä niin epävarmaa ja pelottaa että tämäkin menee kesken. Onneks pääsee tammikuussa varhaisultraan tsekkaamaan, onko kaikki ok. Viimeks oli todella shokki se keskenmeno kun ei oikein ollu mitään oireita siitä, selvisi sit ultrassa, että ei siel mitään ollu. 😣 Esikoista odotellaan kovasti ❤️
 
Me jätettiin ehkäisy pois tammikuussa 22. Tjottailtiin pitkään, joskus kesällä tein muutamia ovistestejä. Loppukesästä neuvolaan ilmoitus, et haluttais hoitoihin. Päästiinkin nopeasti, reilu puoli vuotta yrittämisen aloittamisesta, sillä itsellä lapsettomuushoidot takana edellisessä parisuhteessa. Syksy odoteltiin hoitoon pääsyä ja sillä viikolla kun vihdoin tuli aika hoitojen aloitukseen, teinkin sunnuntaina positiivisen testin.

Eli aika hyvä ajoitus. 😊
 
Mulla alkoi syksyllä menkat edellisen raskauden jäljiltä ja sen jälkeen ollaan oltu ajatuksella ”tulee jos tulee”, muttei varsinaisesti yritetty. Vähän samalla kaavalla nuo kaksi muutakin tullut, että muutaman kuukauden sisään tullut ja kaikki hedelmöittyneet aika samaan aikaan vuodesta. Oonkin tässä miettinyt että onko tää vuodenvaihde mulle joku hedelmällisin aika, vai onko muuten vaan sattumaa. 🙈
 
Minulta poistettiin hormonikierukka toukokuussa, enkä olisi uskonut, että tulen luomuna raskaaksi, kun ikää on jo 42 v (ja esikoisen odotus, ollessani 26v, alkoi vasta pitkän yrittämisen ja hormonihoitojen jälkeen). Onneksi ei ollut uskonasiasta kyse... Ns. luomuplussa tuli joulukuun alussa. Toki tunnistan täysin tuon "uskon vasta kun on elävä vauva sylissä"-ajattelutavan; kärsin siitä aiemmissakin raskauksissa ja nyt erityisesti iästäni johtuen.
 
Tähti* sanoi:
Me aloitettiin yrittäminen elokuussa, neljännellä kierrolla tuli tämä plussa 🥰
Puhetta yrityksen aloittamisesta oli varmaan 1-2 vuotta ennenkuin joku biologinen kello sanoi, että NYT! Mulle tuli yhtäkkiä kauhee ikäkriisi, että olen ensi vuonna 35-v. eikä enää viivytyksiä, mieskin oli siihen vaan, että vihdoinkin 😂
Esikoinen siis tulossa, jos hyvin käy 🙏
Click to expand...
Pystyn samaistumaan tähän tarinaan! Oma ikä, mikä motivaattori.
 
Me aloitettiin yrittäminen 2018 5vuotta sitten ajatuksella, että tulee jos on tullakseen. Kun lopulta ei ollut 2v jälkeen tullakseen, niin haettiin hoitoihin. Ekasta inseminaatiosta raskauduin, mutta meni varhaisessa vaiheessa kesken, inseminaatiosta tehtiin kolme, jonka jälkeen siirryttiin IVF ja nykyinen ihme on saanut alkunsa toisen ivf-kierroksen PASista. Vielä jäi 3 alkiota pakkaseenkin odottelemaan 😁
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top