Ensimmäistä odotan ja raskaus tuli hieman yllättäen, mutta vain positiivisesti.
Taustoista sen verran, että minulla ei koskaan ole ollut säännöllistä kiertoa, vaan kierrot vaihdelleet 30 yli 50. Kerran kuukautiset puuttuivat jopa 7kk ajan, lääkkeillä saatiin ne käynnistettyä. Pariin otteeseen asiaa on tutkittu, mutta varsinaisesti mitään selittävää syytä ei ole löytynyt.
Heinäkuun alkupuolella otatin kierukan pois gynekäynnin yhteydessä, toiveena raskaus. Toinen munasarjassa on hieman PCOS:n kaltaisia muutoksia, toinen "normaali", muttei siinäkään näkynyt johtavaa munarakkulaa kypsymässä. Gynekologi kannusti kokeilemaan raskautumista vuoden verran, mahdollisesti ovulaatiotikkuja käyttäen.
Mieheni kanssa päätettiin, ettei oteta heti tikkuja mukaan kuvioihin, jo siksi että kierrot ovat välillä hirvittävän pitkiä, ja toisekseen siksi, ettei tikuttaminen tekisi hommasta suorittamista, ainakaan heti.
3.8. Tein varoiksi raskaustestin, sillä illalla oli ystävien kanssa juhlat. Testi negatiivinen.
Noh, elokuun puolessa välissä alkoi rinnat kipeytyä, kuten aina noin 1-2vkoa ennen menkkoja. Alaselän tai vatsan kipuiluja ei kuitenkaan tullut, kuten menkkoja odotellessa. Varmuuden vuoksi tein 17.8 jälleen testin, sillä luvassa oli illanistujaiset ja muutama lasi viiniä. Testi negatiivinen.
Menkkoja ei kuulunut ja rinnat olivat (ja ovat edelleen) aiempaa herkemmät ja arat. Ajattelin stressin vain viivästyttäneen kuukautisten alkamista, mutta sitten aloin miettiä, ovatko rinnat hieman suurentuneetkin.
Varmana testin negatiivisuudesta tein kolmannen testin 29.8, "varmuuden vuoksi". Hyvä, kun oli saanut testin laskettua käsistäni ja korjattua paketin suojakuoret pois, kun vilkaisin testiä ja siinä olikin kaksi viivaa! Ihmetys, jopa järkytys, oli melkoinen. Siinä sitten epävarmana puolisolle asiasta kertomaan, joka oli ilahtunut, mutta samaan hengenvetoon totesi "ettei nyt innostuta liiaksi mistään yhdestä kusitestistä"
Tänään aamulla sitten tein Clear Blue digital-testin, jotta saataisin hieman enemmän osviittaa raskauden kestosta. Testi pompsautti 3+ vkoa hedelmöittymisestä. Huimaa! Itse laskeskelin, että todennäköisin laskettuaika olisi 2.5, mutta sitähän ei varmaksi voi vielä tietää.
Eli ekasta kierrosta tärppäsi ja nyt positiivisin, joskin realistisin, fiiliksin odotetaan