Miten tarkkaan noudatatte ruokasuosituksia raskausaikana?

Ja täytyy sanoa, että itse en kokenut noita rajoituksia niin "rajoittavina". Raskaus kuitenkin loppupeleissä niin lyhyt aika. Toki jotain mielitekoja välillä tuli, mutta eihän jokaiseen mielitekoon muutenkaan voi aina vastata. Muille mun suositusten noudattaminen tuntui välillä olevan isompi juttu kuin itselle.
 
Allekirjoitan tämän täysin että muut sekaantuivat suositusten noudattamiseen enemmän kun itselle. Sain kuulla ekassa raskaudessa jatkuvasti mun tavasta noudattaa rajoituksia, jotka oli siis aika pilkuntarkat ja näin myöhemmin ajateltuna överit. Mutta, koin silloin, että jos se rauhoittaa mun mieltä, niin teen just niin enkä toisten mielen mukaan. Nyt ajattelen rennommin kun ei ole eka kerta kyseessä, mutta toki olen tarkka edelleen.

Mikäli lipsahdus sattuisi, täytyy ajatella että riskit ovat kuitenkin pienet saada esimerkiksi listeria tai toksoplasmoosi ruoan kautta. Ei ne rajoitukset tosiaan olleet tätä luokkaa 80-90 luvulla kun oma äiti on odottanut, ja ihan hyvin tässä elämässä on pärjätty kaikesta huolimatta, vaikka odotusaikana altistunut ties mille :rolling:
 
Migreeni, miten en muistanutkaan sitä.. Mikä lääkitys sulla on migreeniin? Itseäni myös pelottaa jos tulee miten kohtauksia raskaana, kun nyt on ollut vain 5-7 kohtausta vuodessa ja täsmälääkityksenä sumatriptan sandoz 2 x 50mg + pahoinvointiääkkeet yms. ja suositus vahvaan kahviin. llman täsmälääkkeitä saatan pärjätä ihan ok kohtauksen yli, mutta kyllä se vaatii kahvin lipityksen pitkin päivää vaikka lääkkeet jäiskin ottamatta.. :Face Massage: mä en tiedä yhtään tuota lääkitystä, että miten käy raskauden kanssa yhteen, pitää kysellä neuvolassa ja toivoa ettei kohauksia tule.

Mulle viimeksi sanottiin, että tulisi pärjätä panadolilla ja sillä kahvilla. Viikolle 28 asti voisi hätätilassa ottaa lisäksi diklofenaakkia tai buranaa. Täsmälääkkeitä ei suositeltu kuin viimeisessä hädässä, koska niiden vaikutusta sikiöön jatkuvassa käytössä ei täysin vielä tiedetty. Tuo sumatriptan on kuitenkin silloin tällöin turvallinen.
 
Mä alotan mun viestittelyt tästä ketjusta, kiva olla mukana! :)

Mulla ensimmäinen raskaus ja vielä ylläri, niin ruokasuossitukset oli heti eka asia jonka googlasin. Aattelin eka et ei voi olla hirveen vaikeeta mut oon varmaan jo vahingossa syöny vaikka mitä "epäilyttävää".. :D Koitan kuitenkin seurata suosituksia.

Viime viikolla iski pahoinvointi ja kylkeen flunssa, ja oli tosi vaikee syöda mitään, ruokahalu olematon. Tuli syyllinen olo et ei saa kaikkia ravinteita, onko vinkkejä ravinnerikkaista ruuista jotka maistuu vaikka pahoinvointia?
 
Täällä yritetään pysyä ruodussa. Kaveri osti mulle reisussa metukkasämpylän, kyllä oli hyvää. Kahvin juonti vähentynyt ja huomasin jo ennen plussaaa et väheni ihan iteksiään.
 
Pyrin noudattamaan hyvin, mutta esim mustissa karkeissa en pidä rikoksena yhtä ja kahta nautiskella, kokonaista lakupussia en söisi.
 
Mä alotan mun viestittelyt tästä ketjusta, kiva olla mukana! :)

Mulla ensimmäinen raskaus ja vielä ylläri, niin ruokasuossitukset oli heti eka asia jonka googlasin. Aattelin eka et ei voi olla hirveen vaikeeta mut oon varmaan jo vahingossa syöny vaikka mitä "epäilyttävää".. :D Koitan kuitenkin seurata suosituksia.

Viime viikolla iski pahoinvointi ja kylkeen flunssa, ja oli tosi vaikee syöda mitään, ruokahalu olematon. Tuli syyllinen olo et ei saa kaikkia ravinteita, onko vinkkejä ravinnerikkaista ruuista jotka maistuu vaikka pahoinvointia?

Varmasti tosi yksilöllistä, mutta itsellä jääkaappikylmät hedelmät! Maistuu parhaiten nimenomaan raikkaina, esim mandariinit :D
 
Itse tein tän plussatestin vähän "yllätyksenä" (no ei se mikään yllätys ole jos ei käytä ehkäisyä :Grinning Face: ), joten muutamaa kiellettyä juttua on tullut kyllä syötyä mm. esikoisen 1v juhlissa kylmäsavulohesta tehtyä voileipäkakkua ja kylmäsavuhärkää olin ostanut jääkaappiin, kun kaupassa oli niin hyvät alet :Face Without Mouth:

Muuten kyllä pääpiirteittäin seuraan tässäkin raskaudessa suosituksia. Kahvia aamulla ja lounaalla kupilliset, lakua/salmiakkia muutaman jos on tarjolla jne. Foolihapon kävin heti testiä seuraavana päivänä ostamassa.
 
Alkoholia en käytä tai tupakoi en muutenkaan. Nyt kofeiini vähenee roimasti. Aiemmat satunnaiset kahvikupit silloin tällöin loppuvat ja 2-3 teemukia per pvä vaihtuu yhteen hyvin laimeaan teemukiin, Jota teepussi suutelee kolme kertaa, sitten pois. Lakua olen syönyt satunnaisesti, ehkä kerran kahdessa kuussa, mutta se jää pois. Chiasiemenvanukkaat ovat maistuneet, mutta nyt jääneet pois. Maksaa joskus harvoin syon, nyt en. Haukea ja vastaavia vältän kuin ruttoa.
 
Melko tarkasti seurataan, mutta en ota asiasta stressiä. Mies tuntuu seuraavan tarkemmin mitä suuhuni laitan :rolling:
 
Pyrin noudattamaan tarkkaan. Nyt on ollut nonstop ellotusta niin aika rajoittunutta on syöminen mitä edes tekee mieli. Mies on myös aika hyvin kärryillä rajoituksista.
 
Mulle on käynyt muutama ”moka” minkä oon tajunnut vasta jälkikäteen. Yksi päivä laitoin parmesania pastan päälle ja söin pussillisen missä X:iä
 
Mulle on käynyt muutama ”moka” minkä oon tajunnut vasta jälkikäteen. Yksi päivä laitoin parmesania pastan päälle ja söin pussillisen missä X:iä

Eiks parmesan ollut ihan ok koska kiinteä ja pitkään kypsytetty juusto? Siis juustopala, parmesanraastepusseista en tiedä.
 
Eiks parmesan ollut ihan ok koska kiinteä ja pitkään kypsytetty juusto? Siis juustopala, parmesanraastepusseista en tiedä.

Söin juurikin tuollaista valmis raastetta, joten siksi ajattelin että ei olisi ok, mutta voin olla väärässä!
 
Ruokavirasto ei suosittele myöskään parmesaania koska se ei ole pastöroitu, vaikkakin on kova juusto.
 
Ahaa okei siitä sitten erilaisia suosituksia. Ehkä parempi vaan kypsentää parmesanikin kastikkeen mukana.
 
Joo se tuntuu vähän riippuvan lähteestä, itsekin tuota pohdin jossain kohtaa kun jossain muualla taas sanottiin että parmesan ois ok. Mut kyllä Ruokavirasto on varmaan se luotettavin lähde kuitenkin.
 
Takaisin
Top