Kyllähän se on ihan erilaista kuin mihin oli tottunut työssä käyvänä sinkkuna. Muutettiin miehen opintovapaan ja oman hoitovapaani ajaksi syrjäkylille, mistä sai enemmän neliöitä halvemmalla. Huvituksia ei ole, joten ei tule kiusauksiakaan. 
Auto käydään tankkaamassa rakkaassa itänaapurissa. Ostetaan paljon -30 % elintarvikkeita ja tehdään kaikki ruoka itse. Ollaan kasvissyöjiä, joten päästään siinäkin halvemmalla. Olen ostanut pojalle vaatteita kirppikseltä sekä vielä rahoissani ollessani alennuksesta sellaisia merkkejä, joista saa käytettynä omansa takaisin. Sitten ostan taas alesta uusia tilalle. 
Itsellemme emme osta nyt mitään. Minulla on pitkät hiukset, joten ei ole tarvis käydä kampaajalla tasaamassa latvoja - katkaisen ne itse, niks naks.
Kaikki ylimääräiset menot, kuten kuukausilahjoitukset hyväntekeväisyyteen, ollaan lakkautettu. Spotify on ainoa ylellisyys, koska kuuntelemme paljon musiikkia.
Kuntoa pidän yllä käymällä kunnallisella salilla, joka maksaa 45 €/v. Ei tule enää käytettyä satasia joogaan. 
Yritän saada hoitoeläimiä Pawshake-sovelluksen kautta, mutta näin pienellä paikkakunnalla se ei ole vielä ottanut tuulta alleen. Tarvittaessa rupean keikkailemaan oman alani töissä, niitä riittää onneksi joka kolkassa. Mutta niin kauan pysyn kotona, kuin vain mahdollista.
