Miten röyhtäytätte vauvan?

Mulmeliable

Oman äänensä löytänyt
Meillä on vaikeuksia saada 6 vko poikaa röyhtäisemään. Vaikka pojalla olisi selkeästi tarve röyhtäistä, röypsy ei vaan aina tahdo tulla millään. On kokeiltu olalle nostoa, selkään taputusta, polvella oloa... Varsinkin öisin ei houkuta kymmenien minuuttien olalla hytkyttäminen. Sitten se saattaa tulla kauhean ähinän ja kähinän jälkeen puolen tunnin, tunninkin päästä. Inhottavaa, kun pojalla on selkeästi vaikeaa olla. Joskus röyhtäys tulee yllättävän helpostikin, mutta silloinkin saattaa vielä pitkän ajankin päästä tulla röyhtäys tai puklua mahan pohjalta asti.
 
Itse olen öisin ollut röyhtäyttämättä, kun vierekkäin nukutaan vauvan kanssa, ei tarvitse kenenkään nousta turhaan unta katkomaan . Jos selkeesti ähisee, niin nostan toki hetkeksi olalle, mutta takaisin sänkyyn vaan jos ei meinaa. Pieruna se ilma tulee sitten aamuyöstä :grin. Tällä systeemillä nyt 7vauvaa pidetty hengissä ja hyvinvoivina.
 
Mäkään en öisin ole röyhtäyttänyt, päivällä pitänyt sylissä pystyssä, mutta jos ei kohtuullisessa ajassa ole tullut, niin olen antanut olla. Meillä lapset on viihtynyt hyvin lattialla vatsallaan ja siinä on myös röyhtäys helposti tullut.
 
Meillä on vaikeuksia saada 6 vko poikaa röyhtäisemään. Vaikka pojalla olisi selkeästi tarve röyhtäistä, röypsy ei vaan aina tahdo tulla millään. On kokeiltu olalle nostoa, selkään taputusta, polvella oloa... Varsinkin öisin ei houkuta kymmenien minuuttien olalla hytkyttäminen. Sitten se saattaa tulla kauhean ähinän ja kähinän jälkeen puolen tunnin, tunninkin päästä. Inhottavaa, kun pojalla on selkeästi vaikeaa olla. Joskus röyhtäys tulee yllättävän helpostikin, mutta silloinkin saattaa vielä pitkän ajankin päästä tulla röyhtäys tai puklua mahan pohjalta asti.

Täälläkin oli alussa vaikea saada vauvalta röyhtäisy ulos. Joskus ei onnistuttu ja sitten tuli tovin päästä puklu, jota aina säikähti. Öisinkin saatoin monta kertaa röyhtäyttää kerralla 20min. Lopulta annoin sitten olla, jos ei suosiolla tullut. Kun vauva on jo nukahtanut, on röyhtäisy entistä tiukemmassa.

Varmaan juuri tämän takia yöt olivat 0-4vk iässä hyvin levottomia, kun ilmaa jäi vatsaan paljon. Voi toki johtua muustakin. Sitten röyhtäisyt alkoivat tulla helpommin ja yöt olivat unen määrässä mitattuna nousujohteisia. Ehkä teilläkin pian helpottaa röyhtäisyjen kanssa, kun vauva kasvaa hieman.

Mäkään en öisin ole röyhtäyttänyt, päivällä pitänyt sylissä pystyssä, mutta jos ei kohtuullisessa ajassa ole tullut, niin olen antanut olla. Meillä lapset on viihtynyt hyvin lattialla vatsallaan ja siinä on myös röyhtäys helposti tullut.

Täälläkin on parhaiten onnistunut, kun laittanut vatsalleen maahan tai pitänyt sylissä pystyssä ja kevyesti hytkyttänyt samalla. Myös peppua kevyesti taputtamalla sylissä.
 
Kumpikin lapsi röyhtäytettiin aina aika pystyssä ja pepusta taputtamalla ja usein tulikin oikein kuuluva röyhty. Silti saattoi tulla tosi hapan puklu vielä tuntien päästä. Kiinteiden aloitus helpotti kyllä huomattavasti. Nykyään puklaa lähinnä vain silloin kun ”riehuu” heti ruokailun jälkeen.
 
Meillä on vaikeuksia saada 6 vko poikaa röyhtäisemään. Vaikka pojalla olisi selkeästi tarve röyhtäistä, röypsy ei vaan aina tahdo tulla millään. On kokeiltu olalle nostoa, selkään taputusta, polvella oloa... Varsinkin öisin ei houkuta kymmenien minuuttien olalla hytkyttäminen. Sitten se saattaa tulla kauhean ähinän ja kähinän jälkeen puolen tunnin, tunninkin päästä. Inhottavaa, kun pojalla on selkeästi vaikeaa olla. Joskus röyhtäys tulee yllättävän helpostikin, mutta silloinkin saattaa vielä pitkän ajankin päästä tulla röyhtäys tai puklua mahan pohjalta asti.

Meillä oli sama ongelma, eli röyhtäystä ei tullut aina vaikka kuinka yritettiin. Ei auttanut, kun tehdä oloa mukavaksi muulla tavoin. Lopulta olo helpotti, kun se röyhty lopulta 30 min päästä tuli. :)

Jumppaa voi kokeilla, eli vauvan polvia rintakehää vasten. Ei kuitenkaan ihan heti ruoan jälkeen, kun tulee puklut.
 
En juurikaan poikaa vauvana röyhtäyttänyt. Hetken pidin imetyksen jälkeen pystyasennossa, ja jos ei siinä tullut, niin annoin olla. Poika puklailikin tosi vähän loppujen lopuksi. En tiedä, menikö sitten kuinka paljon ilmaa maidon mukana, mutta ei poika mitenkään ähistellyt tai muutenkaan näyttänyt siltä, että olisi ollut jotenkin ikävä olo, joten en tainnut kiinnittää asiaan kovinkaan paljoa huomiota.
 
Röyhtäytän vauvan nostamalla olalle ja taputtelemalla pepulle tai hieromalla alaselkää (tuntuvasti ylös ja kevyemmin alas). Yleensä röyhtäisy tulee 5 min sisällä, mutta toisinaan menee 10 min. Olen huomannut alaselän hieromisen myös rauhoittavan lasta.
 
Takaisin
Top