Miten kerrotte/kerroitte läheisille?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Wii
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Käpyläinen: etkö voisi soittaa siskollesi vaikka onkin lomalla? Mieluummin puhelinsoitto kuin pelkkä tekstari? Ei sinun kannata pelätä tilannetta enempää. Siskosi varmaankin rakastaa sinua, ja kaikista omista vaikeuksistaan huolimatta osaa lopulta olla onnellinen teidän onnestanne. Näin pitää ainakin luottaa! Rohkeasti vaan, kerrot rehellisesti että sinusta on hankala ollut kertoa asiasta, kun et halua loukata, mutta ei kannata salailla enää. Varmasti helpottaa kun saat kerrottua - oli ensireaktio mikä tahansa. Ennen kaikkea, kaikkia ihmisiä EI tarvitse miellyttää. Sen oppiminen ja sisäistäminen oli minullekin avaava kokemus nuorempana ja sen jälkeen on elämä ollut miljoona kertaa helpompaa!

Samoin sokeri84, toivon sulle kovasti rohkeutta! Onko jokin tietty syy, miksi et uskaltaisi kertoa perheellesi? Oli tai ei, tämähän on sinun elämäsi, ja jos perheesi rakastaa sinua ja on sen arvoinen, he kyllä ymmärtävät.
 
mikähän noissa miehissä on kun eivät saa kerrottua? roziekin vissiin joutu hetken odottamaan että mies sai kerrottua [:)] Itse olin kertonut jo "kaikille" joille koin sen tiedon kuuluvan minun suusta eikä puskaradion kautta. Aloin jo pelkäämään että puskaradio kerkee kiriä miehen äitin korviin ennenkuin mies saa aikaseksi sanottua. Harvemmin kai mummo tulokas ei tahdokkaan lapsen lasta [:D]

Mä olen sadepilven kanssa samaa mieltä! mitä nopeammin sen saat käpyläinen kerrottua, sitä nopeammin voit ruveta nauttimaan odotuksen ihanuudesta..kauaa et sitä voi muutenkaan enää salailla ja kai se on parempi että sisko kuulee sen sinulta, kuin esim jonkun kaverin kaverin kautta joka on nähnyt kasvavan mahasi esim kaupassa.. Rohkeasti vaan. Ja jos vastaan otto ei ole suopea niin anna ajan kulua kyllä se siitä tajuaa ettei se teidän onni ole heiltä pois.
 
Täällä on huudettu jo koko maailmalle! [:D] En vaan yhtään osaa pysyä hiljaa, vaikka ehkä olis pitäny viä hetki malttaa.. Oon vaan niiiin onnellinen tästä odotuksesta, että halusin jakaa sen heti kaikille kun 13 viikkoo oli menny [:)]
 
Mä ja mies kerrottiin ensimmäisen neuvolan aikoihin muutamalle työkaverille/hyvälle ystävälle.. suunnilleen samoihin aikoihin miehen lapsille.. keskimmäinen näistähän saa tyttöystävänsä kanssa omaa jälkikasvua elokuun alussa [:D] olivat jo tyytyväisiä ettei ole ongelmaa pienten vaatteiden kierrätyksessä [:D]

Omille vanhemmilleni vietiin ultrakuva lauantaina.. Äitihän ei edes ymmärtänyt mikä se on [:D] isä kyllä oivalsi heti.. sittenkun kerrottiin että kuvan kohde laskeutuu maailmaan tammikuulla niin äitee totesi tyyliin:"aijaa.. noh, onnea nyt sitten.. että teidänkin piti kun kerran muutkin lapsia tekevät.." että oli joo tosi kannustava ja silleen [8|] no sen kyllä äitistäni arvasinkin, hän kun ei ole ikinä mikään lapsi/vauvaystävällinen ollutkaan.. mutkin kait vaan on tehty kun on ollut ns. pakko naimisiin menon jälkeen..

Miehen äidille kerrotaan ehkäpä tässä kesän lopulla, mutta miehen siskot saavat sitten joko nähdä joskus tai sitten saavat ristiäisiin kutsun.. mies kyllä meinasi ettei niitä niihinkään kutsuttaisi (suku on pahin jne)
 
Me tosiaan kerrottiin molempien vanhemmille juhannuksena.

Annoin mun vanhemmille
kirjan:

"Muumien kirja isovanhemmille"


Ne vähän aikaa sitä tutki ja ihmetteli ja
sitten äiti tajus :D

Sen piti mennä istumaan.

Oli ne aika shokissa mut ilosia.
Ja nyt shokista toivuttuaan on jo
ihan mielissään :)

Ostin itselle sen muumien vauvakirjan.

Toi isovanhempien kirja on myös sellainen täytettävä.
Se on ihana lahja lapselle vaikka rippilahjaksi :)
 
Huhuilen tuolta toukokuisista [:)]

Me venytettiin sillon kertomista aika myöhälle. Niinkin myöhälle, että omat vanhempani arvasivat odottavani vauvaa [:)] Heille se oli iloinen, jo ehkä odotettavissa ollut uutinen. Lisäksi oma siskoni arvasi jo paljon aiemmin, vaikkei sillon vielä mitään myönnettykään [;)]
Miehen vanhemmille kertominen oli syystä tai toisesta vähän vaikeampaa.. ehkä juurikin sen kertomisen takia, koska eivät sitä itse arvanneet. Ensimmäinen yritys oli sellainen, että olimme isänpäivänä mieheni vanhempien luona kahvilla, kun mieheni totesi vain ohimennen, että hän ajatteli myös viettää isänpäivää ensi vuonna. Vanhemmat tuumasi vaan, että vai niin aioit. Mutta ei sen enempää. Lopullinen tieto hänen vanhemmilleen tuli sitten, kun heidän toinen poikansa hommasi minulle sairaalareissun, jolloin oli kerrottava miksi oltiin niin paniikissa yhdestä ilmalennosta. Mutta iloinen yllätys oli heillekin [:)]
 
ALKUPERÄINEN: epelation

äitee totesi tyyliin:"aijaa.. noh, onnea nyt sitten.. että teidänkin piti kun kerran muutkin lapsia tekevät.."


Kurjaa :-( Vaikka välit omaan äitiin ei olisi koskaan olleet kauhean läheiset, niin tässä elämäntilanteessa sitä jotenkin kaipaisi enemmän lämpöä ja.... miten sen sanoisin.... minä kaipaisin ARVOSTUSTA.

Muistan kun kerroin omalle äidilleni ekasta raskaudestani. Olin 30-vuotias ja hankin lapsen ns. yksin eli minulla ei ollut suhdetta esikoiseni isään, hän oli ystäväni joka auttoi minua kun halusin lapsen mutten ollut valmis parisuhteeseen kenenkään kanssa. Äiti huokaisi syvään ja sanoi: "miten sä nyt pärjäät".

Ihan hyvin pärjäsin.... grrrr. Pahoitin mieleni kyllä tuosta, ja niinpä kerroin asiasta isälleni (ovat eronneet nuo vanhempani) ja hänen puolisolleen kirjellä ja kirjoitin siihen, että nyt tässä tilanteessa ja juuri nyt en haluaisi kuulla tämän ratkaisuni ja raskauteni arvostelua, vaan olisin iloinen jos pysyvät hiljaa jos ei ole positiivista sanottavaa. Yritin sanoa sen kauniisti. No, sieltä tulikin tosi positiivinen vastaus, olivat ihan innoissaan, toivat vitamiineja semmoista :-) Ehkä lukivat rivien välistä, että tarvitsen tukea ja kannustusta :-)

Toisen kerran lähestyin samalla asialla äitiäni kun olin raskaana kolme vuotta sitten (se meni sitten kesken viikolla 9 mutta sitähän en vielä tiennyt kun äidille kerroin). Olin aloittanut uuden koulun vuosi sitten (alanvaihtajana), sekö se sitten äitiä huoletti, kun taas tuli huokausta ja "voi hyvänen aikaa". Sanoin tästä sitten äidille myöhemmin, että hänen pitäisi miettiä jo valmiiksi jotain positiivisempaa sanottavaa jos vielä joskus kuulee minulta saman uutisen..

Kolmea seuraavaa keskenmennyttä raskautta en äidille kertonutkaan kuin jälkikäteen. Eilen kerroin puhelimessa tästä nykyisestä. Tällä kertaa äiti onnistui olemaan huokaisematta kuin vasta ihan loppupuhelussa ;-) "Oho" toisti hän muutaman kerran aluksi ja sai jopa onniteltua. Arvostan hänen yritystään ;-)
 
Äitilleni kerroin heti seuraavana päivänä ihan paniikissa kun sain tietää itse raskaudestani, kaipasin tukea ym. ja tuntui etten selviä ajatuksistani yksin. Pelkäsin kauheasti miten hän tähän reagoi ja asia oli vielä itsellenikin niin yllätys. Mutta onneksi heti putosi kallion järkäle sydämmeltä kun äiti sanoi että vauva on parasta mitä sinulle ikinä on tapahtunut. :) HUH! Isälle kielsin kertomasta ennen kuin rv 12 oli mennyt, mutta äitipä ei sitten jaksanut odottaa kuin viikolle 11 asti. Ei saanut iskä sydäriä onneksi. :) Mieheni vanhemmille asia tuli ilmi mieheni siskon yo-juhlissa kun kieltäydyin kuohu viinistä. Olin kyllä päättänyt ettei heille vielä kerrottaisi, mutta... mieheni päätti kohottaa ihan yhtäkkiä maljan siskonsa kunniaksi ja mainitsipa myös että kohotetaan malja myös tuleville isovanhemmille ja tulevalle tätille :D Minusta tuli kuin sulaa vahaa kun en osannut yhtään varautua mieheni kertovan asiasta. No hyvinhän se meni, eivät ihan heti meinanneet tajuta. Mutta heti mummolla oli valmiina jo ensi kesäksi vauvalle uima allasta ym. Oli jo onneksi pienestä katkaravusta kuva jonka sain näytettyä todisteeksi heille :) Mieheni veli sai sitten tietää kun oli pakko kertoa kun tuleva mummo rupesi huutelemaan että ettekö aio veljelle kertoa ilo uutisia ennen kun minun suusta lipsahtaa... :)
Työ kavereille olen kertoillut vasta nyt pikku hiljaa 16- 18 viikolla...onhan ne jo varmaan huomanneet mahan kasvavan mutteivät uskalla kysyä vielä.  :) pari työ kaveriani on yrittänyt monta vuotta lasta ja toinen heistä käy parasta aikaa hedelmöitys hoidoissa niin en tiedä mitenkä he asiaan reagoivat... tänäänkin työkaverini toi pienen vauvansa näytille töihin ja tuntui että toiselle heistä tuli todella paha mieli. enkä sitä yhtään epäilekkään. 
 
Mullakin kova yritys että kun ensi tortaina kesälomilta menen takasin töihin niin voisin pistää tiukan paidan ja oikein pullistella siihen malliin että tajuaako kukaan vai kattooko ne vaan et oon syöny ihan liikaa [:D] En kyllä tiedä onko siellä pikkulinnut jo laulanut mutta jos nyt ees pari yllättyis. Ja on tässä vielä viikko aikaa kasvatella mahaa.. Muut tärkeät sit tietääkin ja on pikkuhiljaa aina kertonut lisää jne, mutta nyt lähinnä loput saa sitten havaita tilanteen itse tai sitten kuulla joltain juorukellolta [:D]
 
Kerroin miehelleni laittamalla testin sen kahvikupin viereen kun se heräs :) meinas mennä kahvi väärään kurkkuun kuulemma

Pari viikkoa sen jälkeen vein äidilleni ja anopille pienet sukat ja lapaset ja pyysin että he tekis meille samaa kokoluokkaa olevia vaatteita tammiikuuks..

Äiti soitti heti kaikki sukulaiset läpi ja kertoi että hänestä tulee mummi :) sisko ei vaan riemastunut asiasta kun he ovat yrittäneet jo monta vuotta saada lasta mut ei oo vielä tärpännyt.

Töissä pomo arvas saman tien kun en pippaloissa juonutkaan mitään ja lupauduin heti kuskiks

Kaikki muut on suhtautunut tosi hyvin asiaan paitsi siskoni joka ärsyttää mua tooooossssi paljon, en saanut siltä edes onnitteluita saatika että olis puhunut mulle mitään vaikka nähdään vain kerran kaks vuodessa
 
No niin, kerrottu rakkaille ja läheisille on!

Siskolleni kertominen meni just niin päin piippua kun pelkäsinkin. Puhelimessa oli tosi tyly, ja selvästi tsemppasi yrittääkseen kuullostaa normaalilta. Ajattelin että se vain johtui siitä että uutinen tuli yllätyksenä...

Nyt kuulin kuitenkin että siskoni manaa meidän "paskamaista tyyliä", ja on sillä tyylillä ettei vois vähempää kiinnostaa miten menee ja muuta...Suuri ongelma tuntuu olevan se että hän sai tietää vasta viikolla 16. Lykkäsimme kertomista kauan viime vuoden keskenmenon takia (kerrottin ekan ultran jälkeen), ja kyllä pelkoni siskoni reaktiostakin lykkäsi kertomista....

Pakko myöntää, että kauppaankin kun menemme pelkään näkeväni siskoni tämän mahtavan reaktion takia.

Nyt ottaa kumminkin sen verran päähän aikuisen ihmisen touhu, että suoristan selkäni ja olen kiitollinen, onnellinen ja tyytyväinen heistä jotka ovat meidän kanssamme iloisia uutisesta, ja otan nyt ilon irti odotuksesta ja kasvavasta mahasta!
 
Ensimmäinen joka sai mieheni jälkeen tietää asiasta, oli rakas sydänystäväni. Tuntui hyvältä testata tietoa ihmisellä joka on AINA tukenut minua ratkaisuissani. Oltiin tehty treffit kaupungille ja jutusteltiin vapun vietosta, josta oli pari päivää aikaa.
"No sellaistakin sitten selvis vappuna, että sinusta tulee kummitäti" -Ystäväni jähmettyi paikoilleen ja
"Ootko sä raskaana?!" Puhkesi itkuun ja halata rutisti kovaa, hihkui ääneen välittämättä ohikulkijoiden katseesta. :) Sitten mentiin kotiin tekemään upeeta ruokaa, ruusukimpunkin tuo rakas minule osti.
Miehen puolelta veli oli ensimmäinen joka sai tietää, ja tältäkin tuli kannustusta, mikä vähensi mieheni epäilyksiä homman onnistumisen suhteen, toisella kun oli ensimmäiset päivät päällä valtava epäusko ja pelko pärjäämisestä jne.

Anopeille kerrottiin äitienpäivänä, viikolla 8. Miehen äiti joka oli käymässä, sai lahjaksi pienen myssyn jonka olin kutonut, ja pilttipurkin, sekä viestin jossa luki: "tänä vuonna saat lahjaksi jotain ainutlaatuista"
Kyllähän tuo viesti piti sitten avata kun anoppi ei heti hoksannut mistä kyse :) Omalle äitille soitettiin "Paljon onnea vaan, paljon onnea mummi..."

Kaverit saivat pikkuhiljaa sitten tietää 12 viikon ohituksen jälkeen, kuka missäkin asiayhteydessä. Osa arvasi itse ja tuli kysymään kun taidepiireissä tuntuu olevan räikeää jättää viinas ja tupakki [:D]

Kummivanhemmat oli paha paikka, kun he ovat muutenkin herkkiä kritisoimaan eri päätöksiäni elämässä (koulupaikkaa, alanvaihtoa ....) mutta tuli se tieto puserrettua heillekin sitten veljen rippijuhlissa kesällä, tyyliin "seuraavat sukujuhlat taitaa sijoittua ensi kevättalveen, nimenantojuhlat nimittäin.."

Keneltäkään en ole saanut huonoa palautetta. Vaikka olen vasta parikymppinen, ja opinnot on kesken. Meidän suvussa vaava on ensimmäinen 15 vuoteen ja mummut ja vaarit on ekakertalaisia. Isomummukin on aivan seonnut ja ostelee hillittömästi vaatteita ja peittoja jne. mikä on toisaalta turhaa hössötystä, ja toisaalta suloista. [:)]
 
Ja käpyläinen, hyvä että otit nyt tuon asenteen!

Sinulla on OIKEUS nauttia sisälläsi kasvavasta elämästä, ja häpeä niitä jotka kuvittelevat että se on heiltä pois. Olen pahoillani kaikkien lapsettomuudesta ja keskenmenoista kärsivien puolesta, mutta omaa hedelmällisyyttä ei paranna toisille kyräily! Jos ei ole tueksi niin voi vetäytyä takavasemmalle!

Kanna ylpeänä kasvavaa vatsaasi! Sieltä on tulossa ihminen joka rakastaa sinua!
 
Origo: kauniisti sanottu käpyläiselle! :D Itselläni kolahti tuo viimeinen lauseesi... siellä todella on pieni kasvamassa hirmuista vauhtia maailmaan.. :) Itselläni kanssa siskoni on jotenkin etääntynyt sen jälkeen kun sai kuulla raskaudestani vaikka hänellä itsellään on jo kaksi poikaa... mutta ehkä hän vain on nykyään kiireinen kun työt vasta aloittanut...ehkäpä asiat on sitten toisin kun vauva saapuu maailmaan... :D koko suku yhtäaikaa kimpussani...  
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top