Läheiset ystävät ja vähän vähemmänkin läheisistä osa tiesivät projektin, joten osa tietää jo nyt tuloksen. Osalle kerron, kun seuraavan kerran yhteyksissä.
Vanhemmille ja sisarukselle kerron vasta ekan neuvolakäynnin jälkeen. Elättelen toiveita, että saisin sieltä ultrakuvan, jos suostuu tsekkaamaan, onko alkioita 1 vai 2. Sit ois kiva laittaa kuva viestillä niille. Jos en, niin laitan vaan raskaustestin kuvan WA-ryhmään. Kuukauden melkein meinaan vielä odottaa kuitenkin, vaikka mieli tekisi möläyttää.
Edit. Kerroin nyt sit kuitenkin. Vinkkasin BigBrotherin katsomisesta kolnisteen kun kuvassa minä ja esikoinen. Ei menny perille. Ilmoitin et meidän BB alkaa vasta 12.6.2020. Ei siltikään. Raskaustestin kuvan lähetin seuraavaksi. Vastaanotto oli hämmentynyt. Ehkä ne tottuu ajatukseen tässä jossain kohden.
Ekan kanssa tein niille eräänsortin aidon näköisen lentolipun/matkalipun, jossa lähtöpäivä oli laskettu aika ja sit olin siihen laittanut varhaisultrakuvan. Ideana oli että vanhemmat pääsi ns. matkalle isovanhemmuuteen. Luulivat ensin et olin oikeesti ostanut niille Finnairkn lennot jonnekin, et olin ihan tyytyväinen ns. lippuväärennökseeni.
Aika kauan niillä kesti älytä. Isäni totesi vain että jaa! No mä katoinkin että oot vähän lihonut. Äiti meni ihan pähkinöiksi.