Miten jättää huolet ja ongelmat mielestä ja keskittyä kumppaniin?

T

Tilt

Vieras
Minulla on vaikeaa erään tuttavan kanssa jonka kanssa pakosta joudun olemaan tekemisissä. Hän on haastava ja usein ikävästi käyttäytyvä ihminen, joka aiheuttaa minulle ihan vain olemassaolollaan stressiä ja mielipahaa. Puhuminen ei auta, hän kantaa jotain vanhaa kaunaa ja on mielestään oikeutettu purkamaan pahaa oloaan minuun.

Miten saisin tuon ihmisen pois ajatuksistani edes iltaisin, jotta voisin työpäivän jälkeen keskittyä vain kumppaniini? Läheisyys ja seksielämä kärsivät kun kielteiset ajatukset vievät niin paljon energiaa. En osaa päästää niistä irti ja sitten on vaikea ajatellakaan seksiä (tai mitään muutakaan mukavaa).
 
Voimia tilanteeseen! Kuulostaa todella haastavalta. On kurjaa, että päiviäsi ankeuttava henkilö pääsee tällä tavalla vaikuttamaan myös sinun parisuhteeseesi.

Kerroit, että joudut olemaan tämän henkilön kanssa tekemisissä vääjäämättä. Minkälaisia mahdollisuuksia sinulla on muuttaa omaa suhtautumisesi kautta tätä suhdetta tähän vaikeaan henkilöön? Onko sinulla siinä mitään liikkumavaraa? Voisiko sitä kautta löytyä tapa olla tämän henkilön kanssa niin, ettei hän pääsisi sinun ihosi alle? Sitähän tämä henkilö saattaa tavoitella ja jos pystyt sen estämään, ehkäpä hän lopettaa ikävän tyylinsä sinua kohtaan.

Voisi olla myös hyödyllistä miettiä tarkemmin näitä tämän ikävän henkilön tekemisiä. Voit kirjoittaa niistä tähän tai laittaa halutessasi minulle yksityisviestin.
 
Takaisin
Top