Katjuskainen
Näppärä viestien naputtelija
Elikkäs miten saatte päivänne kulumaan vauvan kanssa, mitä kaikkea puuhailette? Tuntuuko, ettei aika riitä mihinkään, vai että sitä on liikaakin? Saatteko esim. kotiaskareita hoidettua vauvan kanssa kaksistaan ja jos niin miten? Kuinka paljon ihan vaan "leikitte" vauvan kanssa?
Meillä päivät sujuu ihan mukavasti ja on aika vaihtelevia, kun liikutaan aika paljon kodin ulkopuolellakin. Mutta tietyt rutiinit meillä on, erityisesti aamuisin kun ollaan herätty.
Ja nykyään jo saan jo tehtyä joitain siivoushommia (oikeastaan kaikkea muuta paitsi imurointia, se kun vie niin kauan aikaa jos koko talon imuroi), laitettua ihan hyvin ruokaa ja jopa leivottua välillä. Vauva on kaikessa mukana siinä lattialla leluineen, ja sitten selitän mitä sylki suuhun tuo tai laulan, että toinen viihtyisi[:D][:D] Osa ajasta sitten kuluu ihan vaan vauvaa viihdyttäen, vähän päivästä riippuen, kuinka paljon. Joskus tuntuu, ettei toinen viihdy ollenkaan lattialla itsekseen (kuten tänään), ja joskus taas viihtyisi loputtomiin.

Mut kun ennen mammalomaa suunnitelmis oli että olisin täs ohessa tehny gradua niin hoh hoo[:D]
Meil oli Liekki kans tollanen minä-itte-touhuuja ennen, luulis et ois sitä vielä enempi nyt kun pääsee ryömimään minne haluu mutta päinvastoin on alkanu kitiseen syliin huomattavasti enempi..ehkä se maailman avartuminen on vähän jänskättävää, tai sit eroahistus alkamas... Tääl kans kissa saa herran kovimpaan ryömimis-kiihdytykseen, pitäis saada vähän sitä maistettua mutta hittolainen on aina karkaamas ;) Nyt on myös suosiossa kaikki leikit mihin liittyy äiskä tai iskä huppu päässä, kukkuu-meiningit ja rätin/lelun leyhyttely naamalla