Mitä pieni vauva tarvitsee?

SJ13

Satasella mukana keskusteluissa
Esikoista odotellaan, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä. Ollaan tähän mennessä hankittu mm. yhdistelmävaunut, turvakaukalo, sitteri, pinnasänky, hoitoalusta, imetystyyny, rintapumppu, sekä kasa erilaisia vauvanvaatteita. Lisäksi otetaan äitiyspakkaus jossa tulee kynsileikkurit ja muuta sellaista. Kestovaipat on harkinnassa, mutta siis ostetaan vielä etukäteen varmaan sekä niitä että kertiksiä. Mitä muuta pieni vauva tarvitsee??
 
Vaikka imettäisitkin, niin varmuuden vuoksi lienee syytä hankkia pari tuttipulloa. Mutta niiden kanssa kannattaa olla tarkkana, itse en ainakaan ole ostanut kuin BPA Free -merkinnöin varustettuja tai lasisia. Tuttejakin hankkisin pari... Niin ja ostaisin myös reilun kokoisen kattilan, jossa keitellä pulloja/tutteja (tai sitten pullojen sterilointilaitteen).

Pinnasängyn patjan suojaksi muovitettu froteelakana tai mieluummin sittenkin pari-kolme, jos vaippa falskaa, niin ei mene koko peti pesuun. Ja tietenkin niitä tavan lakanoita myös!
Muoks: pinnasängyn reunuspehmuste ei liene välttämätön, mutta itse meinaan sellaisen ainakin hankkia.

Ystäväni neuvoi minua hankkimaan paljon harsoja, ovat hänen mukaansa käteviä monenmoisissa tilanteissa (esim. puklurätteinä).

Hygienia-puolen tarvikkeista tulee mieleen vanna (amme). Vaippahuoltoon taas tarvitaan vaippojen lisäksi ainakin talkkia tai voidetta (sinkkivoide / perusvoide).

Siinähän sitä noin alkuun, mitä minulle näin ensikertalaisena tuli mieleen. Konkarit täydentäkööt luetteloa! :-)
 
Komppaan kyllä täysin edellistä kirjoittajaa. On hyvä hankkia ehkä myös pari purkkia korviketta valmiiksi kaappiin ihan siltä varalta, että maitoa ei aluksi tule tarpeeksi, eikä sitten tarvitse ensimmäisenä vauvan kanssa lähteä kauppaan.

Lakanoita ja harsoja
kannattaa olla jonkun verran riippuen ihan siitä kuinka usein meinaa pyykätä. Meillä pärjättiin 3 lakanalla ja äp:n harsoilla, mutta pesinkin vauvan pyykkiä vähintään kerran viikossa.

Pieniä harsotaitoksia (apteekista) tai vastaavia pehmeitä lappusia vauvan silmien putsaamiseen. Vanulappuja ei ainakaan synnärillä suositeltu, koska niistä aika helposti sitä haituvaa lähtee. Itse leikkelin pehmeästä talouspaperista n. 3cm x 3cm palasia valmiiksi purkkiin.

Myöskin pumpulipuikkoja niitä ihan tavallisia tarvitsee navan putsaamiseen ja sitten niitä vauva-puikkoja korvien putsaamiseen, ettei mene liian syvälle.

Niistin (esim. Nenä-frida) kannattaa hommata, sillä melko varmasti vauva saa nuhan jossain vaiheessa. Sekä myöskin suolaliuos-tippoja tai -suihketta.

Pyyhe
tulee äitiyspakkauksessa, mutta vauvalla kannattaa olla toinenkin, sillä sitäkin joutuu pesemään. Meillä on vuoden verran pärjätty ihan hyvin kahdella pyyhkeellä. Myöskin pyllyn kuivaamiseen on hyvä hommata ihan omat pyyhkeet, vaikka tuleehan ne siellä pesukoneessa puhtaaksi. Itse ainakin mielummin ihan oman mielenrauhani takia pyyhin vauvan pyllyn vain siihen käytettävällä pyyhkeellä.
 
Varmuudeksi äidinmaidonkorviketta ehdottaisin hankkimaan.
Vanulappuja naaman ja silmien putsaamiseen. Desinfiointisuihketta navan putsaamiseen.
Soittolelu tai rasia on kyllä hyvä hankinta myöskin.. meillä ainakin vauva rauhoittuu kuuntelemaan ennen nukkumaanmenoa sitä :)
 
Tuttipullon harja, siis se jolla pestään!

Vauva- öljy oli ainakin meillä korvaamaton heti kotiuduttuamme sairaalasta , vauvan iho oli aikas kuiva. Bepanthen meni myös. Talkki, sinkkivoide... Omille rinnoille myös omaa voidetta mielellään.

Koliikki keinu, oli upea keksintö. Sai itse tehtyä hommia heti alusta asti ja vauva viihtyi siinä keinuen. (koliikkia ei ollut mutta tykkäsi kovasti)

Tosiaan niitä vaatteita, lähinnä sen mukaan minkälaisia ilmoja mahdollisesti vauvan synnyttyä on, tarvetta toppapuvulle tms lämpöhaalareille. Meillä korvaamattomia oli myös nämä käsitumput joita pidetään sisällä, ei lapsi pääse raapimaan, ja meillä pienestä asti kova laittamaan käsiä suuhun niin ei mennyt iho rikki.

 Korvikkeita tosiaan, koska maidon tuloa ei voi ennustaa!
Tutteja myös, joillakin lapsilla jo syntymästään asti kovempi imemisen tarve, etenkin pullon syöjillä.

Vaippoja 1 kokoa on hyvä olla yksi paketti, harvoin 2 koko on vielä sopiva.

 Neuvolasta voi myös kysyä tuleeko heille mitään erikoista mieleen. Aika moni asia on sellainen että niitä voi hankkia myös lapsen synnyttyä, jos jotain jää huomioimatta, ja melkein silloin ns. turhimpia hankintoja kannattaa tehdä kun tietää hieman millainen lapsi on, tarvitseeko tuttia ym.. Meilläkään ei edes tuttia syöty vaikka niitä monta pakettia olikin saatu!! Unirättejä pitää ja ne ovat tärkeitä (Onneksi ei liian)
 
Korvike ei ole iso sijoitus, jos haluaa purkin tai pari ostaa valmiiksi. Mutta mulle sillä oli ihan ratkaiseva psykologinen merkitys, että en ostanut korviketta valmiiksi (24h kauppa lähellä ja mies käytettävissä). No, se yksi varapurkki piti käydä miehen ostamassa kun tuli hakemaan meitä laitokselta, mut seuraavalla kerralla toimisin silti samoin :)
 
suosittelisin todellaki sen nenäfridan ja suolaliuostippojen hankkimista ettei käy kuin meillä 2 kk poika 4 viikkoo kipeenä ja keskellä yötä jouduttii ajaa 35 km lähimpää sairaalaa jossa ne sitte näitä käski hankkii no siihen aikaanhan ei mittää tietty saatu ni heti aamusta joutu aikasee lähtee kipeen vauvan kaa liikkeelle...
 
Harsoja kannattaa olla jonkun verran. Niitä voi käyttää imuina kestovaipoissa, puklurätteinä, vauvalle mutusteluun, jos tutti ei kelpaa, siivouksessa jne. Meillä ei olis alkuunkaan riitäneet äippäpakkauksen viis harsoa, kun tyttö alkoi puklata kolmen kuukauden iässä ihan hirveesti. Kuumana hellekesänä kun syntyi, niin käytin myös hänellä peittona välillä niitä harsoja.

Rintapumppu ja tuttipullo tulivat meillä tarpeeseen. Ne olis kyllä ollut hyvä hankkia etukäteen, kun jouduttiin sitten  kotiutumisreissulla heti käymään vauvatarvikeliikkeessä.

Korviketta kannattaa olla myös yks purkki varmuuden vuoksi. Välillä maidon nousu voi kestää tuskastuttavan kauan ja lapsi syntyä isona ja nälkäisenä. Nimim. kokemusta on ;)

Talkkia ei välttämättä tarvitse ostaa, vaan jos kaapista löytyy perunajauhoa, niin se käy hyvin talkin sijasta. Makuasia tietysti mitä haluaa käyttää, mutta meillä toimii pottujauho hyvin.

Tutti on halpa, mutta kannattava hankinta. Varsinkin jos vauvalla kova tarve imeä, niin siinä on äidillä nopeasti tissit rikki, jos vauva käyttää huvituttina.

Suolaliuostippoja, koska meidän tytöllä ainakin oli monta päivää nenä tukossa lapsivedestä ja se sitten haittas häntä välillä niin, että hermostui tissilläkin.

Oikeastaan ne mitä tarvitsee ja mitä ei tarvitse, selviää sitten ajan kanssa. Mutta noi tulee nyt ensimmäisenä mieleen, mitä kannattaa olla valmiina.
 
Takaisin
Top