Mitä otatte lapsuusjouluista omaan joulunviettoon?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä te otatte lapsuuden jouluista oman perheen joulun viettoon mukaan? Mitä teette eri tavalla? Säilyykö tavat, perinteet ja jouluruuat lapsuudesta tuttuina vai teettekö täysin omanlaisen joulun?

Omasta lapsuudestani olen napannut nykyiseen joulunviettoon (ja odotukseen) ainakin joulusukat joihin tonttu tuo välillä suklaata sekä sen että jokainen antaa toisilleen lahjan. Osa lahjoista on joulupukilta, osa vanhemmilta ja muulta lähipiiriltä ja lapsi antaa itsekin isälle ja äidille (isän ja äidin hankkiman) lahjan. Lähipiirille paketoidaan yhdessä lahjat. :) Lapsuuden jouluruuista otetaan osa omaan pöytään, osa jää pois (kinkku ja osa laatikoista) ja jotain uusiakin on omaksuttu. Joulusiivous jätetään väliin sillä kummankin kokemuksen mukaan se korkeintaan vie joulumielen ja jättää jäljelle väsymyksen. Joulupukki meillä tulee käymään niin kauan kun poika (tai mahdollinen kuopus) siihen uskoo. Lapsena meillä kävi joulupukki kun olin pieni, mutta lakkasi käymästä kun vielä uskoin siihen, mikä tuolloin harmitti.
 
Meillä koko suku on hurjia jouluttajia ja jatketaan samaan malliin. Lahjat pääasiassa tehdään itse, jokaiselle jotakin, mutta ei liikaa. Joulupukki tulee aina, siis aina. Ei vain lapsille.

Joulukuusi pitää olla. Jouluruokia syödään, laatikoita ja kinkkua. Jokaiselta joulupöytään tulijalta kysytään ennakkoon, mikä ruoka on tärkeä löytyä pöydästä, joten hiukan vaihtelua eri vuosina tulee kyllä. Kenenkään ei ole pakko osallistua jouluaattoon, mutta kaikki saavat tulla. Eikä ole pakko viipyä koko päivää, vaan saa itse päättää, mikä on sopivasti.

Hautausmaalla käydään joko aattona tai ennen tai jälkeen, sekään ei niin tarkkaa ole, mutta kunhan käydään.

Joulusiivous on suunnilleen viikkosiivouksen kaltainen, mutta se ajoitetaan niin, että aattona on siisteintä.

Stressi ja kiire on kielletty, muuten on aika vapaamuotoista. Näillä eväillä on tänäkin vuonna tulossa joulupöytään perhettä 10-15 henkilöä. Ei tarvitse päättää aikaisin.

Muutoksia lapsuuden jouluun on sen verran, että en vaihda jouluverhoja.
 
Kotona oltiin varsin perinteisiä. Joulut kuuluvat ehdottomasti tärkeimpiin positiivisiin lapsuusmuistoihini. Perinteiset jouluruoat tuli valmistaa itse mahdollisimman pitkälti, tätä jatkan. Joulupukki kävi, kun olin pieni, lapselle tulee myös. Sauna kuuluu jouluaattoiltaan pakettien avaamisen jälkeen, jouluaattoaamuun taas kuuluu joulupukin kuuma linja ja riisipuuro luumurusinasopalla. Hautausmaakäynti on yleensä aatonaattoiltana. Jouluverhot, aito joulukuusi, hieman jouluvaloja, kynttilöitä... Ja tietysti sitten lahjoja, meidän perheessä on ollut tapana turhankin avokätisesti ja runsaislukuisesti ostella lahjoja, joten tätä vähän rajoitan.
 
Takaisin
Top