Mitä ostat - ja et osta käytettynä?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Ostatko sinä paljon käytettyä tavaraa? Mitä tulee hankittua käytettynä? Mitä et ostaisi käytettynä?

Me yritetään hankkia lastenvaatteita käytettynä. Aina ei kaikkea löydä, joten varsinkin ulkovaatteita hankitaan myös uutena. Kengät ja saappaat on sellaiset että saa kyllä olla ihan huippukunnossa, että uskaltaa ostaa käytettynä. En halua lapsilleni valmiiksi linttuun käveltyjä saappaita. Joskus myös itselle tulee hankittua käytettynä vaatteita. Vaatteiden lisäksi on tullut ostettua käytettynä ainakin kirjoja ja lapselle pyörä.

Asioita, joita en hankkisi käytettynä on ainakin turvakaukalo/-istuin. Käytettynä ostaessa on mahdotonta olla varma sen historiasta. Myös lelut, joita ei saa kunnolla puhdistettua jää varmasti ostamatta käytettynä.

Muuten sitten voisin hankkia hyvinkin paljon - jos oltaisi siihen kyllin aikaansaavia. Toisaalta myös autottomuus vaikuttaa. On hankala ostaa mitään isoa käytettynä, kun pitäisi saada sitten jotenkin kuljetettua kotiin. Ja toisaalta on hankala lähteä julkisilla hakemaan toiselta puolelta kaupunkia pientäkin ostosta. Siksi käytetään tosi vähän nettikirppareita.
 
Enimmäkseen vaatteita. Lapselle ja itselle löytyy hyvin, mutta miehet taitavat olla naisia ekologisempia ja käyttävät omat vaatteensa loppuun. Joitain leluja ja kirjoja on myös tullut ostettua kirpparilta. Nettikirppareilta olen löytänyt kuntoilulaitteita halvalla ja lapselle potkupyörän ilmaiseksi.
Juuri löysin taaperolle myös halvat luistimet talveksi.

Ostaisin enemmänkin, jos ihmiset pitäisivät hinnat kohtuullisena. En ole valmis maksamaan käytetystä käyttämättömän tarjoustuotteen hintaa. Tai vastaavasti huonokuntoisistakin merkkivaatteista pyydetään välillä isoja summia. Todella paljon näkee jotain Gugguun tahraisia trikoopaitoja hintapyynnillä 5-15€.... minusta aika suolainen hinta likaisesta trikoopaidasta. 😂
 
Käytettynä voi ostaa melkein mitä vain hyväkuntoista ja puhdasta. Olenkin paljon ostanut vaatteita, jotka on helppo pestä ennen käyttöä, muuta käyttötavaraa kuten kirjoja, leluja, urheiluvälineitä, kenkiä. Kenkien kanssa saa kuitenkin olla tarkka, että on siistit ja hyväkuntoiset eivätkä esimerkiksi ohjaa jalkaa asentovirheisiin. Paljon olen myös säästänyt esimerkiksi ostamalla auton renkaat hyväkuntoisina käytettyinä.

Hygieniatavaroita en ostaisi käytettynä. Ehkä rintaliivit vielä voisin harkita, mutta en ainakaan alushousuja tai uima-asuja. En kyllä mielelläni ostaisi käytettynä myöskään keittiötuotteita kuten leikkuulautaa, aterimia jne. Turvatavaraakin voin ostaa käytettynä (kypärää, koroketta autoon tms) mikäli pystyy varmistumaan sen käypäisyydestä ennen ostoa.
 
Alusvaatteita/uikkareita en kyllä itsekään käytettynä ostaisi ja kengätkin ovat vähän siinä ja siinä. Lapselle on toisaalta eri asia ostaa kenkiä käytettynä, kun toisinaan löytyy lähes käyttämättömiä.
 
Lasten vaatteet ja kengät on hyvin pitkälti käytettynä nettikirppiksiltä. Oma kyttääminenhän siinä on, että löytää ekana ne hyväkuntoiset&järkevän hintaiset. Mäkin oon huomannut, että jotain lähes puhkikulunutta/nukkaista/tahraista guugguuta, metsolaa, newbietä myydään jollain 10-15€ hinnalla. 😳 Meillä käytetään lähinnä pj-kenkiä, niin ne ei voi samoin muotoutua ekan käyttäjän jalkoihin kuten peruskengät, joten melko huoletta olen ostanut, toki katsottava ettei ole ihan toispuoleisestu kuluneet tms.

Jotain vaatetta itselle, myös pj-kenkiä. Kestovaippoja, ne nyt voi pestä vaikka 90 joten pöpöt kuolee. Metalli, lasi ja posliiniastioita, kestää pesun (ei muovisia). Kirjoja, leluja. Lelut joko pestäviä tai sitten siistinnäköisiä isompien leluja. Kantoliinoja &-reppuja. Olen ostanut jopa käytetyn kuukupin. 🤣🙈 Pariin kertaan harkitsin viitsinkö&voinko, mutta totesin, että kyllä ne kaikki pöpöt kuolee kun uittaa desinfiointiaineessa ja keittää kattilassa. 😅

Turvaistuimia ja kypäriä en ostaisi käytettynä, ellei saa luotettavalta tutulta. En luota vieraampien sanaan kolhimisista yms. ja tällaista turvallisuustuotteiden oltava varmasti kunnossa.

Mitään isompia esineitä harvemmin, koska pienemmältä paikkakunnalta ei yleensä löydy kun tarvitsis, ja postitus olis kallista ja työlästä. Nuo vaatteet ym kulkee postilla
 
Tykkään ostaa laatua (ei välttämättä kallista merkkitavaraa, mutta tuotteita jotka kestää eli en osta halvintakaan), joten pyrin ylipäätänsä ostamaan suht vähän ja vain sellaista mikä sitten kestää käytössä. Ne mitä ostan, ostan käytettynä tai uutena, ihan miten löytää. Lapsia ei vielä ole, mutta toivon että pystyisin ostamaan lapsille, jos sellaisia syntyy, käytettynä mahdollisimman paljon. En halua tukea pikamuotia tai kertakäyttötuotteita.
Turvavarusteet (kypärät, turvaistuimet yms.) vain uutena. Huonekaluissa sohvaa tai patjaa en ostaisi myöskään käytettynä, niiden puhdistus liian vaikeaa. Muoviastioita en myöskään tykkää ostaa käytettynä, koska muovi kuitenkin kuluu käytössä ja sen jälkeen on vaikeampi puhdistaa & voi irrota muovia.
 
Lapselle vaatteita ostan käytettynä. Teinille on ostettu jotain merkkivaatteita ja laukku Vintedistä, sellaisia mistä ei uuden hintaa maksettaisi. Oon löytänyt onneksi ihan hyväkuntoisia kohtuuhintaan. Oon nyt ehkä enemmän ostanut nettikirppareilta kuin livekirppikseltä. Pieni paikkakunta, niin ei ole montaa kirppistä ja on suoraan sanoen inhottavaa, kun jotkut vie vaatteitä myyntiin suoraan pyykkikorista, ihan likatahraisia ja reikiäkin voi olla. Haluan lapselle laadukkaat ulkovaatteet, usein ostan ne alesta. Rukkaset ostan uutena, ne on kovalla kulutuksella niin pitää olla ominaisuudet tallella. Kengät olen ostanut pääsääntöisesti uutena, mutta osan käytettynä. Oon vähän kiikun kaakun sen asian kanssa, kumpi on kengissä järkevämpää. Meillä on pj-kenkiä, käytetyt voi olla samanhintaiset kuin uudet alessa. Toisaalta lapsi saa varsinkin nahkakengät kulutettua nopeasti kamalan näköiseksi, niillä ei ole juurikaan sitten jälleenmyyntiarvoa. Muutamiin käyettyihin kenkiin olen ollut erittäin tyytyväinen, mutta nyt yhdet oli hiukan pettymys. Kengistä oli ihan hyvät kuvat, eikö annettu mitenkään väöröö tietoa, mutta kantapäät oli aika kuluneet, en kuvasta huomannut ja yksi renksu alkoi purkautua aika pian sen jälkeen kun tuli meille. Lisäksi kenkiin (vk) ei mahtunut villasukkaa, oli niin sirot malliltaan. Meillä on samaa merkkiä ollut aiemmin kesäkenkiä ja ne sopineet.
Nyt kattelen talvikenkiä teinille Vintedistä. Teini kuluttaa kenkänsä loppuun todella nopeasti ja vaan tietyt merkit kelpaa. Ihmiset taitaa tehdä kengissä aika paljon vikaostoksia, pelkkä kokeilu ei välttämättä kerro, onko kenkä mukava jalkaan, niin oon muutamat hyväkuntoiset löytänyt hyvään hintaan Vintedistä.
Musta nuo yritysten pitämät nettikirppikset on ihan hyvä juttu, kun joku on tarkistanut vaatteen kunnon. Nuorimmaiselle ostin juuri takin hyvää merkkiä. Takki oli minun silmään uudenveroinen ja maksoi ehkä neljäsosan uuden hinnasta.
 
Vaatteista ostan oikeastaan kaikkea muuta paitsi alusvaatteita, uikkareita. Urheiluvaatteita ja kenkiä harkitusti, niiden pitää olla aika uudenveroisessa kunnossa että ostan. Huonekaluista joskus joo, mutta harkiten. Sitten satunnaisesti vinyylilevyjä ja joitakin käyttöesineitä.
 
Minäkään en gygieniatuotteita, alusvaatteita tai uimapukuja ostaisi käytettynä. Ne ei tulleet mieleenkään aiemmin.

Liityn myös hintojen kauhistelijoihin. Voisin väittää ostaneeni eskoiselle paljon vauvanvaatteita ja taaperollekin ihan 1€ hintaan (paitoja/bodyjä/housuja). Nykyisin tuntuu se nuhjaantunutkin paita olevan 5€. Mitä kirpparihinnoille on tapahtunut tässä kymmenessä vuodessa. 😅 Ja viimeinenkin harkinta ostaa käytetyt jalkineet katoaa, kun linttaan kävellyt lapsen talvisaappaat maksaa 30€.
 
Minäkään en gygieniatuotteita, alusvaatteita tai uimapukuja ostaisi käytettynä. Ne ei tulleet mieleenkään aiemmin.

Liityn myös hintojen kauhistelijoihin. Voisin väittää ostaneeni eskoiselle paljon vauvanvaatteita ja taaperollekin ihan 1€ hintaan (paitoja/bodyjä/housuja). Nykyisin tuntuu se nuhjaantunutkin paita olevan 5€. Mitä kirpparihinnoille on tapahtunut tässä kymmenessä vuodessa. 😅 Ja viimeinenkin harkinta ostaa käytetyt jalkineet katoaa, kun linttaan kävellyt lapsen talvisaappaat maksaa 30€.

Ja miulla ainakin menee fiilis koko kirppispöydästä, jos huomaan, että pari ensimmäistä tuotetta on aivan ylihinnoiteltuja. Taaperoarjessa on aika kortilla niin en jaksa tuhlata sitä kollaamalla pöytää, jossa saattaa olla pari järkevästi hinnoiteltua tuotetta. Toinen mitä en voi sietää niin likaisten vaatteiden vieminen myyntiin. Vaikka pesen kotona kaikki vaatteet niin tuollaisesta tulee niin epähygieeninen fiilis, etten halua itseni tai lapseni päälle vaatteita, jotka ovat tulleet sellaisesta taloudesta.

Mitä te muut olette valmiita maksamaan käytetyistä lastenvaatteista?

Miusta 1-3€/ ehjä perusvaate on ok.
Juhlamekosta voin maksaa 5€ samoin kuin hyväkuntoisista ulkovaatteista. Kengistä olen maksanut 1-6€.
Yhden käytetyn Ted Bakerin uutta vastaavan vauvan collegehaalarityyppisen tikkihaalarin ostin 10eurolla, kun en vain voinut vastustaa. Se oli vaan niin vietävän söpö. 🤭😁

Ja siis itse silloin, kun jaksan myydä, niin myyn monesti vielä halvemmalla tai annan vaatteita pois.

Välillä kun sattuu tulemaan hyviä kirppispöytiä vastaan niin tyhjennän puoli pöytää, kun osuu koot, tyyli, kunto, tarve ja hinnat kohilleen. 😁 Toisinaan olen muutamalla kympillä saanut kassillisen vaatteita ja toisinaan joutuu tulemaan tyhjin käsin. Siinä se hauskuus kai piileekin, kun välillä tekee huikeita löytöjä ja onnistuu säästämään rahaa. 🤩
 
Miten puhdistatte käytetyt lelut? Esim kankaiset missä on sisällä jotain kovaa/"peili". Puulelut?

Pienemmän vauvan kanssa olin tarkka, mutta nyt en enää kun kerhoissakin imeskelevät kaikki samoja leluja. Kuitenkin olisi kiva puhdistaa omaksi tuleva lelu.
 
Miten puhdistatte käytetyt lelut? Esim kankaiset missä on sisällä jotain kovaa/"peili". Puulelut?

Pienemmän vauvan kanssa olin tarkka, mutta nyt en enää kun kerhoissakin imeskelevät kaikki samoja leluja. Kuitenkin olisi kiva puhdistaa omaksi tuleva lelu.
Mie oon pessyt käsin ja puiset puhdistanut fairyvedellä pyyhkien. En kyllä ostele käytettynä kankaisia leluja.
 
En osta/ota mitään vaatteita tai leluja käytettynä, paitsi tutuilta. Kengät, hanskat yms. ostetaan aina uusina. Toki isosiskolta on jäänyt jotain vaatteita pienemmälle.
Ja isompi lapsi sai talvikengät halvalla, kun työkaveri sai ihan väärän kokoiset kengät verkkokaupasta, eikä ehtinyt palauttaa.

Mies on myynyt vauvatavaraa verkossa. Turvaistuin ( sellainen joka suuntaan kääntyvä ) kävi kaupaksi heti, samoin Ikean hoitopöytä, vaikka ei edes uutena ollut kovin kallis.
 
En osta/ota mitään vaatteita tai leluja käytettynä, paitsi tutuilta.

Haluatko kertoa, miksi et? Tämä ei siis ole mitenkään ilkeässä mielessä kysytty vaan aidosti kiinnostaa, millaisia ajatuksia erilaisten toimintatapojen takana on. 😊
 
Unohtuipas mainita, että en vauvanleluja kyllä osta käytettynä, sellaisia mitä lapsi laittaisi suuhun. Isommillekin lapsille käytetyt lelut pitää olla sellaisia, että ne voi puhdistaa hyvin / ovat selkeästi sen näköisiä ettei ole niillä juuri leikitty.

Mulla oli aiemmin ongelmaa käytettynä ostamisen kanssa. Tää siis sen takia, kun pelkäsin että käytetyn tavaran mukana tulisi esimerkiksi homeitiöitä. Esimerkiksi jos talossa jossa tavara on ollut, on ollut sädesieni, kaikki tavara tulisi hävittää, ettei sieni pääse levittymään uuteen kohteeseen tavaran kautta. Mulla itsellä ollut vakava homeelle altistuminen lapsena ja oon edelleen erittäin herkkä homeelle. Päätin, etten halua olla niin hysteerinen ja olen uskaltanut ostaa tavaraa käytettynä, huomaan useimmiten välittömästi tavaran hajusta jos se ei ole puhdas.
 
Mietin että jos kerhossa vauvat imeneet 20v sitä samaa lelua. Välillä syönyt pilttiä ja sitten taas imemään lelua. Niin ei ne kyllä kauhean puhtaita ole, mutta sitä on aina tehty niin kai ne selviää😅 Sitten taas jos joku antaa tai myy vanhoja lelujaan niin jotenkin järkeilen että ei kukaan mitään huonoja leluja myy, vaan omilla lapsillaan olleita hyviä leluja joita ei raaski heittää pois, mikä on paljon parempi kun nuo kerhon lelut 🙈

Eipä ole meidän kohta 10kk vanha vauva ollut kipeänä kertaakaan, vaikka itse useastikin. Ehkä auttaa kun on sieltä kuukauden iästä asti kuljettu 2-3krt/vk imeskelemässä likaisia leluja. 😅

En olisi ikinä uskonut ajattelevani näin, mutta niin sitä vaan mieli muuttuu.
 
Mietin että jos kerhossa vauvat imeneet 20v sitä samaa lelua. Välillä syönyt pilttiä ja sitten taas imemään lelua. Niin ei ne kyllä kauhean puhtaita ole, mutta sitä on aina tehty niin kai ne selviää😅 Sitten taas jos joku antaa tai myy vanhoja lelujaan niin jotenkin järkeilen että ei kukaan mitään huonoja leluja myy, vaan omilla lapsillaan olleita hyviä leluja joita ei raaski heittää pois, mikä on paljon parempi kun nuo kerhon lelut 🙈

Eipä ole meidän kohta 10kk vanha vauva ollut kipeänä kertaakaan, vaikka itse useastikin. Ehkä auttaa kun on sieltä kuukauden iästä asti kuljettu 2-3krt/vk imeskelemässä likaisia leluja. 😅

En olisi ikinä uskonut ajattelevani näin, mutta niin sitä vaan mieli muuttuu.
Minä siis myönnän itse olevani aivan ylineuroottinen kaikkien pöpöjen suhteen. Lapsen kanssa on kyllä ollut aivan pakko opetella sietämään pöpöjä ihan eri tasolla. 😅 Meilläkään ei meidän kohta 2v taapero ole ollut kipeänä ja isänsä ei taida edes muistaa pestä tuon käsiä aina kerhosta tai ulkoa tulon jälkeen, kun hän ei itsekään ole yhtään pöpökammoinen. 🙈

Itse arvostan kyllä, jos pystyy suhtautumaan järkevästi. Pienen vauvan kanssa nuo kerhoilut yms olivat minulle henkisesti täyttä tuskaa juurikin sen takia, että tiesin kaikkien vauvojen imeskelevän niitä leluja vuoron perään. 🙈
 
Takaisin
Top