Mitä on köyhyys?

[Selah]

Luin artikkelin, jossa 18–20-vuotiaat yksiössä asuvat opiskelijat kertovat köyhyydestään, ettei ole varaa käydä ravintoloissa tai (kalliissa!) kahviloissa. Rahat eivät riittäneet lääkkeisiinkään, mutta mihin ne sitten menivät?

Itse tein lomat töitä, ne rahat käytin budjettimatkusteluun. Opintotuestakin jäi joinain kuukausina säästöjä. Asuin soluasunnossa (kaukana kotoa, ilman taloudellista tukea) ja söin lähinnä vain koulun ruokaa, kotona puuroa ja leipää. En käynyt kahviloissa tai ravintoloissa(Happy mealilla ehkä kerran kuussa porukan mukana), vaatteet ostin kirppiksiltä. En kokenut olevani köyhä, ajattelin että tämä on opiskelijaelämää, ja nautin siitä. Ihmettelin jo silloin, mistä opiskelijoilla riitti rahaa tupakkaan, alkoholiin ja karkkiin.

Miksi nuoret kokevat itsensä köyhiksi, jos eivät voi käydä ravintoloissa tai syödä "kunnon" ruokaa? Onko tämä yhteiskunnallinen vai kasvatuksellinen muutos? Mitä he odottavat olevan normaalia elämää kolmekymppisinä, ja ovatko he valmiita tekemään töitä sen eteen, vai ajatellaanko, että tietty elintaso vain kuuluu itselle?
Olikohan vähän liian poliittisen kuuloinen avaus, mutta oikeasti mietin kasvatuksellisesta näkökulmasta omalle ja ympärillä oleville lapsille. Voiko köyhyys-mentaliteettia välttää opettamalla lapsille olemaan tyytyväinen siinä tilanteessa missä on?

 

[Ginger]

Työttömän yksinhuoltajaäidin kasvattamana en kokenut silti olevani köyhä. Köyhyys on enemmänkin mielentila.
Meillä oli vaikeaa, koska äitini kärsi sairauksista, jotka kyllä kieltämättä varjostivat lapsuuttani. Äiti kuitenkin käytti kaiken mahdollisen rahansa meidän hyväksi, hän ei käyttänyt ollenkaan alkoholia tai tupakoinut eikä ylipäätään tuhlaillut rahaa mihinkään. Sitä vain oli vähän, mutta selvittiin.

Ei me käyty matkoilla (en päässyt lapsena ikinä esim. ulkomaille tai edes Lappiin, joskus kävimme kylpylässä parinkymmenen kilsan päässä, se oli ihan ok), meillä ei ollut autoa (asuimme hyvin pienessä maalaispitäjässä, eipä kulkenut linja-autokaan..), en käynyt koskaan missään ulkona syömässä (ihmettelin ala-asteella kerran mikä se semmoinen kebab oikein on, kun luokan pojat jutteli sitä käyneensä syömässä. Söin kebabiakin ekan kerran vasta täysi-ikäisenä, eikä me missään Hesessä käyty ollenkaan), harrastukseni pääosin koostui siitä, että viihdyin kirjastossa, rakastin lukemista ja kuuntelin paljon musiikkia kirppareilta ostetuilta levyiltä. Merkkivaatteita en koskaan lapsena pitänyt päälläni, enkä kyllä osannut niitä kaivatakaan. En saanut viikkorahaa tai muuta vastaavaa.

Äidin rahafilosofia tuolloin oli, että älä koskaan ota lainaa (tästä olen näin aikuisena itse vähän eri mieltä, viisaasti voi ottaa), tee mahdollisimman paljon itse ja pitää iloita pienistäkin asioista. Tämä jälkimmäinen tuli siitä, että meillä oli viikonloppuisin kuitenkin yleensä jotain pientä herkkua, kuten sipsiä ja yläasteella sain jopa ne mustat Adidaksen Superstar -kengät joita olin mankunut tuolloin varmaan 2 vuotta.
Me tosiaan elettiin äidin työttömyystuella, mutta aina meillä oli rahat lääkkeisiin, vuokraan ja ruokaan.

Minusta on aivan typerää valittaa ettei pääse ravintolaan. Joo, olin minäkin nuorena aika ulkopuolinen muiden silmissä, kun en ikinä käynyt missään tai päässyt mihinkään, koska raha. Minua on myös koulussa tästä kiusattu. Nykyään ollaan niin paljon valveutuneempia kaikin tavoin ja ärhennellään omista oikeuksista, vaikkeivat ne edes oikeuksia olisi. On etuoikeus, että pääsee nauttimaan kulttuurista, ravintoloista, mukavista vaatteista yms. Ei mikään jokaiselle kuuluva oikeus, mikä pitäisi jotenkin "antaa". Se tuntuu ihmisiltä unohtuneen.

Vähävaraisen lapsuuden jälkeen sitä on itsellä nykyään vakituinen työpaikka, auto, omakotitalo ja AMK-koulutus. Mutta en tuhlaile rahaa vieläkään, eipä sitä silti paljoa ole, vaikkakin enemmän kuin ihan lapsena. On aika syvään iskostunut se halvimman juuston ostaminen.

 

[Pingviiniemo]

Me ei koettu olevamme köyhiä kun opiskeltiin eikä ollut lapsia! Sitä vaan elettiin niukemmin.

Sitten kun lapset taas tulivat kuvioihin opiskelun lomassa, niin koen että olimme hyvin köyhiä. Kävimme ruoka-avussa ja laskut tuli juuri ja juuri maksettua ja tili oli kuun lopussa tyhjä… se oli kyllä stressaavaa aikaa…

Opiskeluun liittyvä kohtuullinen köyhyys on mielestäni hyvä jokaisen käydä läpi, sillä se auttaa oppimaan arvostamaan rahaa ja töiden tekoa.

Sen sijaan lapsiperheköyhyys on iso taakka, kun senkin olen kokenut. Sitä en toivoisi kenellekään…

 

[herkkis]

Miksi nuoret kokevat itsensä köyhiksi, jos eivät voi käydä ravintoloissa tai syödä "kunnon" ruokaa? Onko tämä yhteiskunnallinen vai kasvatuksellinen muutos? Mitä he odottavat olevan normaalia elämää kolmekymppisinä, ja ovatko he valmiita tekemään töitä sen eteen, vai ajatellaanko, että tietty elintaso vain kuuluu itselle?
Olikohan vähän liian poliittisen kuuloinen avaus, mutta oikeasti mietin kasvatuksellisesta näkökulmasta omalle ja ympärillä oleville lapsille. Voiko köyhyys-mentaliteettia välttää opettamalla lapsille olemaan tyytyväinen siinä tilanteessa missä on?

Luulen, että nämä ”köyhät” opiskelijat tulevat varakkaista perheistä, joissa on opittu että rahaa nyt vain tulee käyttöön ihan itsestään. Eli vanhemmat eivät ole vaatineet lapsia tekemään kotitöitä, jos haluavat viikkorahaa tai jonkin kalliimman hankinnan, jolloin lapsi ei opi työn arvoa. Toisaalta ei kenties ole lapselle sanottu tarpeeksi usein ”ei”, jolloin lapsi ei opi tyytymään siihen mitä jo on.

Osin näen tämän siis yhteiskunnallisena muutoksena: yleinen elintasonnousu on johtanut siihen, että harvalla on mitään käsitystä todellisesta köyhyydestä. Toisaalta koska useimmiten molemmat vanhemmat käyvät töissä, on lasten rakkautta helpompi ostaa tavaroilla kuin kurilla, mikä saa lapset kasvamaan siihen uskoon että aina pitää saada uutta ja lisää.

 

[Vargynja]

Kyllä minusta voi hyvin puhua köyhyydestä, jos ei ole varaa lääkkeisiin. Samaten jos ei ole varaa syödä muuta kuin puuroa ja leipää. Ei ravintolassa tarvitse olla varaa käydä tai ostaa gurmeeta, mutta edes jossain määrin kunnon ruokaa. Se on sitten asia erikseen jos ruuan ja lääkkeiden sijaan käyttää rahat alkoholiin, bilettämiseen tai niihin kahviloihin ja ravintoloihin.

 

[herkkis]

Kyllä minusta voi hyvin puhua köyhyydestä, jos ei ole varaa lääkkeisiin. Samaten jos ei ole varaa syödä muuta kuin puuroa ja leipää. Ei ravintolassa tarvitse olla varaa käydä tai ostaa gurmeeta, mutta edes jossain määrin kunnon ruokaa. Se on sitten asia erikseen jos ruuan ja lääkkeiden sijaan käyttää rahat alkoholiin, bilettämiseen tai niihin kahviloihin ja ravintoloihin.

Mutta nämä opiskelijat asuvat yksiössä, minkä kyllä pistän kategoriaan itseaiheutettu köyhyys. Jos raha ei riitä perustarpeisiin, niin sitten pitää tinkiä ylellisyyksistä. Tai ehkä olen pudonnut kelkasta enkä ymmärrä oman yksiön tärkeyttä. Vastikään kuulin kun suurperheessä kasvaneen tytön päiviteltiin joutuneen jakamaan huoneensa siskojensa kanssa. Luulin että se on ihan tavallista ja oma huone luksusta.

 

[Perimeter]

Mutta nämä opiskelijat asuvat yksiössä, minkä kyllä pistän kategoriaan itseaiheutettu köyhyys. Jos raha ei riitä perustarpeisiin, niin sitten pitää tinkiä ylellisyyksistä. Tai ehkä olen pudonnut kelkasta enkä ymmärrä oman yksiön tärkeyttä. Vastikään kuulin kun suurperheessä kasvaneen tytön päiviteltiin joutuneen jakamaan huoneensa siskojensa kanssa. Luulin että se on ihan tavallista ja oma huone luksusta.

Missä sitten pitää asua, jos ei yksiössä? Kaksiot on vielä kalliimpia, puhumattakaan isommista asunnoista. Telttaan on vähän vaikea saada sähköä, vai yritätkö sanoa, että opiskelijoiden pitää rakentaa oma slummi jonnekin, että saa katon päänsä päälle? Vai ehkä haikailet takaisin 1800-luvulle, että opiskelija asuu satunnaisten ihmisten luona. No okei sitten, montako opiskelijaa sinä olet valmis majoittamaan kotiisi, ja millä ehdoin? Opiskelija siivoaa teille, tekee ruuan kaikille ja kaikki talon pihatyöt, niinkö?

 

[herkkis]

Missä sitten pitää asua, jos ei yksiössä? Kaksiot on vielä kalliimpia, puhumattakaan isommista asunnoista. Telttaan on vähän vaikea saada sähköä, vai yritätkö sanoa, että opiskelijoiden pitää rakentaa oma slummi jonnekin, että saa katon päänsä päälle? Vai ehkä haikailet takaisin 1800-luvulle, että opiskelija asuu satunnaisten ihmisten luona. No okei sitten, montako opiskelijaa sinä olet valmis majoittamaan kotiisi, ja millä ehdoin? Opiskelija siivoaa teille, tekee ruuan kaikille ja kaikki talon pihatyöt, niinkö?

Ihan noita soluasuntoja ajattelin tai jos on kavereita samassa tilanteessa, niin kaverikämppä. Vuokrayksiö on varmaan kallein mahdollinen asumismuoto opiskelijalle.

 

[Kipuna]

Minusta köyhä on sellainen, jolla ei ole varaa ostaa lääkkeitä ja joutuu käymää esim. ruokajonoissa. Joskus köyhän ja pienituloisen raja on häilyvä.

Nykyään on normaalia, että pitäisi olla varaa syödä ravintoloissa, shoppailla uusia vaatteita ja käydä vähintään kerran vuodessa ulkomailla. Elintason noustessa myös vaatimukset ovat nousseet.

Ollessani opiskelija en kokenut olevani köyhä, mutta pienituloinen kyllä juu. Asuin yksiössä, mutta olisi kyllä ollut järkevämpää asua juurikin solussa ainakin jonkin aikaa.

 

[Pilkki24]

Minä en myöskään ymmärrä millä tavalla nuo asiat ovat sellaisia mitä muiden pitäisi tarjota.

Opiskellessa minä kävin töissä, että pystyin maksamaan soluasuntoni vuokran (ei oltu silloin yleisen asumistuen piirissä), sain syödä muutakin kuin kaurapuuroa ja ostettua itselleni vaatteita käytettynä. Joskus harvoin oli varaa käydä ulkona syömässä ja sekin tosiaan siitä syystä, että kävin siellä töissä joka viikonloppu ja välillä koulun jälkeen Vanhempani auttoivat toisinaan, mutta ei heilläkään ollut liikaa ylimääräistä.

Minusta ne ylimääräiset asiat pitää kustantaa omalla työssäkäynnillä tai jos vanhemmat pystyvät maksamaan (ja haluavat niin tehdä) niin heidän toimestaan. Nuo kahvilat ja yksiöt yms ovat kuitenkin ylimääräistä luksusta eivätkä mikään perusoikeus tai elinehto.

Aion kyllä parhaani mukaan auttaa omaa lastani tulevaisuudessa, jotta hän saa keskittyä koulunkäyntiin. Mutta en halua kuitenkaan ns. hemmotella piloille maksamalla kaikkea mahdollista ylimääräistä vaan auttaa tarpeellisissa kuluissa. Koen että oma opiskeluaikani oli sen takia rankkaa, että jouduin liian nuorena liian isoon vastuuseen itsestäni ja jouduin tekemään liikaa töitä. Toisaalta koen, että se teki miulle hyvää karaisemalla ja opin ymmärtämään velvollisuuksien merkityksen ihan kokreettisesti.

Ja taas löydän itseni metsästämästä sitä kultaista keskitietä.

 

[Miyn]

Kommentoin tuohon ravintola-asiaan. Mun lapsuudessa me ei koskaan käyty ravintolassa, pizzeriassa eikä kahviloissa. Kotona syötiin kotona tehtyä ruokaa, joskus jotain eineksiä. Silloin 80-luvun lopulla - 90- luvun alussa käytiin kyllä jonkun verran ruotsinristeilyillä ja siellä käytiin ihan a'la cartessa. Muistan kun kerrankin sain tosi hyviä ranskalaisia (ja sen lehtipihvin). Kotimaassa kuljettiin leirintäalueilla mutta silloinkin tehtiin aina itse ruoka.
Sitten kun tuli eka Rolls meidän kaupunkiin ja kaikki kaverit siellä kävi, en itse ymmärtänyt koko konseptia (että voisi mennä ulos syömään). Vanhempien mielestä sinne sai mennä esimerkiksi kesäloman alun kunniaksi syömään -sen yhden kerran vuodessa.

Ja edelleenkin näin aikuisena pidän (hienoja) kahviloita ja ravintoloita sellaisina special case - special occasion -juttuina. Että jos on vaikka shoppailupäivä, niin käyn kahvilassa syömässä leivoksen tai jos tapaan kaveria pitkästä aikaa ja vietetään iltaa yhdessä niin siihen voi kuulua ravintolassa käynti (me nähdään oikeasti kunnolla ehkä sen kerran vuodessa).

 

[työllinen]

Omana opiskeluaikana kymmenisen vuotta sitten joo koettiin, että ollaan köyhiä. Pärjäiltiin, mutta ei sitä rahaa nyt varsinaisesti juuri ylimääräistä ollut. Kimppakämpässä asutitiin, aina jännitti saako kesäksi töitä ja lainaa piti nostaa, että sai perus elinkustannukset katettua.

Sen jälkeen elinkustannukset ovat nousseet, tukia leikattu ja opiskelutahtia kiristetty. Ei käy kateeksi.

 

[Pilkki24]

Omana opiskeluaikana kymmenisen vuotta sitten joo koettiin, että ollaan köyhiä. Pärjäiltiin, mutta ei sitä rahaa nyt varsinaisesti juuri ylimääräistä ollut. Kimppakämpässä asutitiin, aina jännitti saako kesäksi töitä ja lainaa piti nostaa, että sai perus elinkustannukset katettua.

Sen jälkeen elinkustannukset ovat nousseet, tukia leikattu ja opiskelutahtia kiristetty. Ei käy kateeksi.

Oma tilanteeni oli 15-20 vuotta sitten ja sain tuilla juuri ja juuri maksettua kaupungin laitamilla sijaitsevan soluasunnon vuokran. Lainaa en ottanut vaan kävin kaikenlaisissa töissä mitä vain sain (jälkikäteen miettien se opintolainan ottaminen olisi ollut silloin ihan fiksua). Eikä ne työt aina olleet mitään lempipuuhaa, mutta sainpahan rahaa. Parhaimmillaan miulla oli kolme eri työpaikkaa samaan aikaan. Osassa tietysti tein vain satunnaisesti/ kausiluontoisesti. Minusta se työnteko vain kuuluu siihen itsestä huolehtimiseen.

Vaikka elinkustannukset ovat nousseet niin olen ymmärtänyt opiskelijoiden saavan kuitenkin rahaa sen verran että ruokaankin riittää vaikkei töissä kävisikään. Ainakin baareissa riittää tuttujen yökerhotyöntekijöiden mukaan opiskelijoita ryyppäämässä ettei taida ihan huonosti mennä opiskelijoilla kuitenkaan, jos rahaa riittää bilettämiseen. Voin toki olla väärässäkin ja tosi monilla vanhemmat maksavat rientoja tai nämä ovat niitä ketkä käyvät myös töissä tms.

Tietääkö kukaan tarkemmin millaisia opintotuet ovat tänä päivänä?

 

[Olive]

Oma tilanteeni oli 15-20 vuotta sitten ja sain tuilla juuri ja juuri maksettua kaupungin laitamilla sijaitsevan soluasunnon vuokran. Lainaa en ottanut vaan kävin kaikenlaisissa töissä mitä vain sain (jälkikäteen miettien se opintolainan ottaminen olisi ollut silloin ihan fiksua). Eikä ne työt aina olleet mitään lempipuuhaa, mutta sainpahan rahaa. Parhaimmillaan miulla oli kolme eri työpaikkaa samaan aikaan. Osassa tietysti tein vain satunnaisesti/ kausiluontoisesti. Minusta se työnteko vain kuuluu siihen itsestä huolehtimiseen.

Vaikka elinkustannukset ovat nousseet niin olen ymmärtänyt opiskelijoiden saavan kuitenkin rahaa sen verran että ruokaankin riittää vaikkei töissä kävisikään. Ainakin baareissa riittää tuttujen yökerhotyöntekijöiden mukaan opiskelijoita ryyppäämässä ettei taida ihan huonosti mennä opiskelijoilla kuitenkaan, jos rahaa riittää bilettämiseen. Voin toki olla väärässäkin ja tosi monilla vanhemmat maksavat rientoja tai nämä ovat niitä ketkä käyvät myös töissä tms.

Tietääkö kukaan tarkemmin millaisia opintotuet ovat tänä päivänä?

Mä valmistuin 2021 yliopistosta, muistelen että mun opiskeluaikoina opintotuki oli jotain 300€ hujakoilla, asumistuki (en enää muista oliko se silloin yleisen piirissä vai ei, kun sitähän on nyt veivattu ees taas) noin 200€ ja sit opintolaina 650€. Nämä siis per kk. Itse kävin opintojen ohella töissä, ja mulla oli oma hevonen Heppa maksettiin lainalla, hevosella oli vuokraaja ja töissäkäynti rahoitti myös. Suurimman osan opiskeluajasta asuin joko solussa, tai sit kumppanin kanssa, mikä helpotti myös tilannetta.

 

[Liliann_]

@Perimeter Todellakin, soluasunnot ovat se, missä opiskelijoiden pitäisi asua. Itse asuin lähes koko opiskeluajan soluasunnoissa. Vuokra oli aina 200-300€. Ja se oli myös kivaa, koska oli uusi kaupunki niin olipa ainakin aina juttukavereita. Yksiössä asuminen on aivan järkyttävän kallista luksusta, eikä mun mielestäni luuli opiskelijoille.

Minä en ikinä ottanut edes opintolainaa. Pärjäsin hyvin! Huonekalut oli kierrätyskeskuksesta, söin koulun ruokalassa päivisin, olisko ollu 4€ ja sai kunnon pihvin, halvemmalla sai myös kunnon ruokaa. Kävin baareissa, mäkkärissäkin, ei mulla omasta mielestäni ollut tiukkaa rahallisesti.

 

[Kipuna]

Tuli mieleen, että itse söin välillä 2 kertaa ruokaa päivässä yliopistolla 11 aikaan lounas ja sitten joskus 15-16 aikaa toinen ruoka. Oli kyllä ihanan monipuolista ruokaa edukkaasti

 

[Perimeter]

Samoilla perusteilla kaikkien muidenkin pitäisi asua soluasunnoissa. Että mars nyt muuttamaan ihmiset! Soluasuminen on halpaa ja sopii kaikille ja kaikkiin elämäntilanteisiin!

Kamalaa, kun minä asuin aikoinaan yksiössä ja jopa kaksiossa opiskeluaikana!

 

[Pilkki24]

Samoilla perusteilla kaikkien muidenkin pitäisi asua soluasunnoissa. Että mars nyt muuttamaan ihmiset! Soluasuminen on halpaa ja sopii kaikille ja kaikkiin elämäntilanteisiin!

Kamalaa, kun minä asuin aikoinaan yksiössä ja jopa kaksiossa opiskeluaikana!

Jos ei ole varaa asua yksin niin onhan se ihan hyvä vaihtoehto ottaa kämppis. Tunnen useita, jotka asuvat aikuisenakin kämppiksen kanssa, kun se on halvempaa kuin asua yksin.

Ihanaa, jos siulla on ollut varaa asua noin, mutta jos ei ole niin eikö silloin pitäisi asua halvemmassa?

Samoin, jos jollain on varaa opiskellessa käydä ravintoloissa ja ostaa merkkivaatteita niin hyvä hänelle, mutta riittäisikö, että yhteiskunta hoitaa kaikille edellytykset ostaa kotiruokaan ainekset ja halvempia vaatteita tarpeeseen? Loput on sitten kustannettava sieltä omasta tai vanhempien pussista sillä omalla tai vanhempien työllä tai säästöillä ja sijoituksilla.

Opiskeluaikoina asuin soluasunnossa, kun ei ollut rahaa asua yksin. Työssäkäyvänä olen asunut sitten niin vuokralla kuin omistusasunnoissakin sen mukaan missä on ollut varaa ja halua asua.

Onko se oma yksityinen asunto joku elämisen perusedellytys mikä pitäisi yhteiskunnan maksaa? Minusta ei ole.

Ja soluasuminen oli siitä kiva, että siinä tutustui ihmisiin. Nuorena kaipasin itse seuraa ihan eri tavalla kuin aikuisena. Pitkäaikaisimman kämppikseni kanssa meistä tuli jopa ystäviä. Puhutaan, että nuoret ovat nykyään yksinäisiä niin tuossa olisi ainakin yksi keino purkaa sitä.

 

[Kipuna]

Jenkeissä on ihan normaalia asua asuntolassa ja jakaa huone jonkun muun kanssa. Yksittäiset huoneet ovat kalliita ja eivät varmasti riittäisi kaikille.

Oli aiemmin vaihdossa suurkaupungissa ja asuin asuntolassa. Olihan se alkuun erikoista, mutta siihenkin tottui Aikoinaan soluasuminen oli varmaan Suomessakin yleisempää kuin nykypäivänä? Toki opiskelijalle solussa asuminen voi olla helpompaa, mutta perheelliselle se ei sovi. Minulla oli myös koira minkä kanssa ei olisi voinut muuttaa soluun, mutta työssäkäynnillä sai onneksi yksiön kulut maksettua.

Itse ajattelen, että lähtökoisesti valtion tulisi tarjota tukea asumiseen pienituloisille, mutta mikä se taso sitten on, se on toinen asia. Ainakaan byrokratialla ei pitäisi vaikeuttaa kämppisasumista.

 

[Pilkki24]

@Kipuna juuri tuota hain itse takaa, että minusta sen valtion tarjoaman avun tason ei tarvitsisi olla siellä yksiöissä ja ravintoloissa syömisessä vaan soluasumisessa ja kotiruoka-aineiden saamisessa.

Meillä on Suomessa todella heikko taloudellinen tilanne, jota verojen nosto ei tule helpottamaan. Ihmisillä ei ole varaa ostaa etenkään kalliimmalla jolloin yritysten ei kannata investoida. Menemättä tuohon sen kummemmin niin tosiasia on se ettei meillä yksinkertaisesti ole varaa tarjota opiskelijoille keskituloisen työssäkäyvän ihmisen elintasoa.

Olen ehdottomasti sen kannalla, että opiskelijoita ja pienituloisia pitää tukea, mutta minusta on kommunistinen ajatus, että kaikilla pitäisi olla sama elintaso riippumatta siitä missä elämäntilanteessa on ja mitä elämässään tekee ja sellaista en itse kannata.