Mitä mieltä pornosta?

Pingu94

Näppärä viestien naputtelija
Mulle selvisi hiljattain että puolisoni katselee pornoa salaa. Se tuntuu loukkaavalta ja siltä että en kelpaa hänelle. Asia voisi olla ok, jos meillä olisi seksiä useammin, mutta kun sitä on tosi harvoin hänen haluttomuuden takia.

Mitä mieltä te olette pornosta? Katsooko muiden miehet pornoa?
 
Meillä mies ei katso, mutta en olisi pahoillani jos yhdessä katsoisimme. Ei kuitenkaan kiinnosta miestä. Porno on ok, kunhan ei vaikuta elämään esim. jos muu ei miestä kiihota kuin pornotähdet.
 
Sitä mieltä että hyi olkoon! En voisi ikinä katsoa, eikä katso mieskään. Ei kiinnosta kumpaakaan, enemmänkin ällöttää jo pelkkä ajatuskin.
 
Nuorempana suutuin ja loukkaannuin miehelle verisesti kun kertoi katsovansa pornoa. Tunsin riittämättömyyttä. Sittemmin, "vanhempana ja viisaampana", asenteeni on tasaantunut. Pornoakin on kaikenlaista ja se voi olla myös ihan aistillista. Itseäni ei kiinnosta. Oletan että mies edelleen joskus katselee, mutta en ole saanut tästä mitään viitteitä enkä vaivaa sillä päätäni.
 
Ei jaksa kiinnostaa itseäni, se nyt on sellaista jyystöä. Enpä tiedä miten suhtautuisin jos mies katsoisi, tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta. Kunhan ei luulisi, että itse tykkään sellaisesta käsittelystä. :rolleyes:
 
Hmm, en itse asiassa tiedä katseleeko mies pornoa vai ei - nykyisin kun ei enää tarvitse ns. pornojemmoja (videot, dvd:t, lehdet) ja kaiken visuaaliviihteen voi striimata mobiilisti. :think005

En itse pahastu vaikka kumppani katsoisi pornoa, kunhan se ei vaikuta parisuhteeseen. On ihan normaalia että ihmisellä on myös se "oma" sooloseksielämä parisuhdeseksielämän lisäksi. Jos tosin ensin mainittu haittaisi yhteistä puuhailua, asialle tulisi tehdä jotain.

Olin (positiivisesti) yllättynyt, kun luin muutama vuosi sitten artikkelin naispositiivisesta pornosta ja kävin itsekin tutkimassa asiaa - nykyään on tarjolla paljon muutakin kuin järkyttävää jyystöä, joka siis ei ainakaan itseä sytytä yhtään. Poimin yhdestä pätkästä jopa muutaman idean omaan makuuhuonekäyttöön. :grin
 
Myönnän, että itse katson joskus. Parisuhteessa kuitenkin en katso, ellei ole yhdessä sovittu sen olevan ok. Ehdotin miehellekin yhdessä katselua, mutta ei innostunut. Tästä päättelin, ettei hän itsekään suhteessa katsoisi, sanoikin joskus ettei ole järin innostunut katsomaan, kun seksielämä meillä toimii. "Kiinni" en ole saanut kertaakaan. Ajatus siitä, että hän katselisi mieluummin kuin olisi kanssani, on vastenmielinen, mutta mikäli seksille yhdessä on joku este/toinen ei halua, on se ok. Visuaalinen kiihotus ja tunnepohjainen kiihoittuminen ovat mielestäni kuitenkin hieman eri asioita.
 
Koen, että keskimäärin miehet ja naiset ovat tässä asiassa niin erilaisia, että keskimäärin on vaikea ymmärtää toista. Miehillä näköaisti on yleensä hirveän paljon oleellisempi kiihottumisen suhteen, naisilla taas halu herää sanoista ja ajatuksista. Miehet katsovat kuvia alastomista naisista, naiset lukevat Reginasta naisen unelmia. Tai mitä nyt nykyaikana luetaankaan, silloin joskus 90-luvulla niitä ainakin luettiin.

Siksi minusta on täysin luonnollista, että minä en saa mitään irti miehille tehdystä pornosta, mutta ei minulla ole mitään sitä vastaan jos toinen katsoo pornoa. Minä sitten puolestani luen eroottisia tarinoita, koska niissä kuvaillaan miltä jokin tuntuu, kuva kun kertoo niin kovin vähän ja sekin vähä on ylinäyteltyä ja teennäistä.

Ja toki on olemassa naisia, joille visuaalisuus on ykkösjuttu ja miehiä, joita se ei kiinnosta, mutta keskimäärin asia vaikuttaa olevan päin vastoin.
 
En usko että mieheni pornoa katsoo, mutta en sitä vastustaisi jos hän katsoisi. Sitten kyllä haittaisi, jos se vaikuttaisi meidän parisuhteeseen ja seksielämään. Siltä kantilta kyllä ymmärrän harmisi Pingu94. Ehkä voisit kokeilla jutella miehelle asiasta. Kertoa asiallisesti miltä sinusta tuntuu ja kysyä miksi hän haluaa katsoa pornoa.
 
En ole kiinnostunut siitä, katsooko mies tai ei. Jos katsoisi, kun meillä ei syystä tai toisesta ole seksiä, se olisi ihan ok. Mutta kuten moni muukin on sanonut, jos porno alkaisi ajaa "oikean" seksielämän ohi, näkisin sen ongelmana ja varmasti tuntisin riittämättömyyttä.
 
Aivan sama katsooko vai ei, se ei muuta mitään mihinkään suuntaan. Varmaan mies katsookin pornoa, ja joskus harvoin katson itsekin.
 
Siinäpä katsoo jos haluaa, ei ole toistaiseksi ainakaan ollut minulta pois :grin Joskus harvoin saatan itsekin jonkun pätkän katsoa.
 
Olemme mieheni kanssa keskustelleet tästä ja en näe siinä mitään pahaa. Seksielämämme ei kärsi. Porno voi jopa välillä piristää seksielämää. Itsekkin saatan silloin tällöin katsoa. Avoimuus näidenkin asioden kohdalla on lähentänyt meitä. (Huom. puhun pornon kohtuukäytöstä.)
 
Muokattu viimeksi:
Hmm, minusta se on jokaisen oma asia katsotko vai ei. Enemmän ihmettelisin jos joku ei ikinä katsoisi. Ja luulen myös, että sillä voi olla jopa piristävä vaikutus muuhun seksielämään. En uskoisi, että porno voisi olla syynä seksielämän huonontumiseen parisuhteessa vaan kyllä siinä on silloin ihan muut syyt.
 
Itse laitan pornon samaan kategoriaan muiden elokuvien kanssa, yhtälailla pornoelokuva on mielikuvituksen tuote, jolla ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa, kuten ei millään muullakaan fiktiivisellä elokuvalla.

Siinä olen samaa mieltä hillevin kanssa, että ennemminkin piristävästi voi vaikuttaa, ja että on ihan muut syyt parisuhteen seksielämän heikkenemiseen kuin pornon katselu. Mutta tosiaan erottaen sen, jos pornon katselu on hallitsematonta ja siihen on syntynyt riippuvuus, joka vaikuttaa muutenkin elämän muihinkin osa-alueisiin kuin vain sänkyhommiin puolison kanssa.

En todellakaan usko, että miehet pornoa katsoessaan tosissaan vertailevat pornotähtiä omaan puolisoonsa. Kyllähän naisetkin ihastelevat jotain hyvännäköisiä elokuvien komistuksia, mutta eivät ikinä vaihtaisi omaa miestään niihin. Luulen, että aika monella miehellä menisi pili piiloon jos joku pornon megatähti koputtaisi oveen ja sanoisi, että miten olisi pienet sessiot...
 
Noista riippuvuuksista. Pelasin joskus paljon tietokoneella, jonkun mielestä ehkä olisin ollut laskettavissa siitä riippuvaiseksikin. Tunsin paljon muitakin, jotka pelasivat paljon, ja varmaankin ympäristön mielestä he olivat siitä riippuvaisia. Tosiasiassa kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että peli oli vain pakopaikka tosielämälle. Ja sen näki aivan kirkkaasti siitä, että kun jonkun elämä muuttui, ei hänellä ollut mitään vaikeuksia olla palaamatta pelaamaan, vaan pelaaminen loppui kuin seinään. Mitään "vieroitusoireita" ei tullut.

Nuo pelaamiset ja pornonkatselut "riippuvuutena" ovat vain tosielämän pakoilua, tilanteessa, jossa oikeasti pitäisi tehdä muutoksia tosielämään eikä pakoilla sitä kuvitelmiin. Eikä tämä tarkoita, että pornoriippuvainen olisi tyytymätön seksielämäänsä, vaan tyytymättömyys voi olla ihan mihin tahansa liittyvää, vaikka työttömyyteen tai masennukseen.
 
Pakko huomauttaa, että porno kyllä voi todellakin heikentää seksielämää. Tapailin hetken aikaa miestä, joka ihan avoimesti myönsi katsoneensa niin paljon, ettei valitettavasti kunnolla pysty kiihoittumaan ilman katselua. Eli vain ihan tavallista seksiä harrastaessa ei välttämättä vain ole tarpeeksi kiihoketta, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka viehättävä toinen on tai ei ole. Hänen mieltymyksensä olivat myös varsin raisuja. Kyllä ne puuhat onnistuivat, mutta oli aikamoisia haasteita. Yksi syy siihen, etten suhdetta hänen kanssaan jatkanut, koska seksi ei oikein kunnolla toiminut... Hän kuitenkin väitti ettei ollut riippuvainen varsinaisesti, vaan entisessä suhteessaan ajautunut tilanteeseen, kun ei kotona puuhia ollut. En parin kuukauden tapailumme aikana kertaakaan häntä tavannut katselemasta.

Silti mielipiteeni on, että lähes jokainen riippuvuus lienee ainakin alkanut jonkinlaisesta totuuden pakoilemisesta.
 
En mä usko että porno vähentäisi miehen haluja tai et se kiihottuis vaan pornosta. Meillä on hyvää seksiä sillon kun sitä on. Tuntuu vaan että mies katsoo pornoa ja masturboi mun kanssatouhuamisen sijasta ja se loukkaa. :sad001
 
Takaisin
Top