Mitä mielessä? Pännii, mietityttää, ihmetyttää...

Niittipyssy

Niittipyssy

Kommentoinnin ninja
Eloäidit 2020
Mietin että tällaiselle sillisalaattiketjullekin voisi olla tarvetta (: Eli tänne saa purkaa tuntojaan, hakea lohdutusta ärsytyksen hetkellä tai vaikka pohtia ääneen mielessä pyöriviä asioita.

Ja mitäkö itse mietin? Näitä tunteiden ristiriitaisuuksia! Uskon positiivisen ajattelun vaikutuksiin ja myös lähisuvussa on ollut varsin onnistuneita raskauksia, joten tavallaan en epäile hetkeäkään etteikö meillä ensi keväänä olisi vauvaa sylissä, mutta kuitenkin mietin että mitä jos ultrassa ei näykään mitään o_O

Haluaisin myös kertoa raskaudesta jo koko maailmalle mutta yritetään pitää matalaa profiilia edes ens tiistaille, kerrotaan lähipiirille kun on päästy kuulemaan ekat sydämenlyönnit <3 Toisaalta on ihanaa kun tämä on vielä vain meidän kahden salaisuus mutta toisaalta olisi jo ihanaa päästä kertomaan uutiset tukijoukoille :D

Lievää tajunnanvirtaa tästäkin näköjään tuli.... lisäksi mietin että kai tuo papu on mun kohdussa suojassa kun lauantaina mennään huvipuistoon o_O ajattelin rajuimmat laitteet jättää kyllä väliin...
 
Aikalailla samoilla fiiliksillä mennään.. Periaatteessa ei pitäisi olla mitään syytä miksei kaikki menisi hyvin, mutta silti pelottaa, että mitä jos... Viikon päästä olisi varhaisultra niin jospa sieltä saisi hieman varmistusta, että masussa joku asukki on eikä tämä kaikki ole vain kuvitelmaa.. :oops:

(En ole uskaltanut itseäni edes vielä tuonne listalle laittaa mukaan kun tuntuu, että jos sillä tuo itselleen huonoa onnea :eek:)
 
Hysteerinen ensikertalainen täällä moi!
Raskaus on odotettu, mutta myös täysin yllättävä. Ja mua pelottaa ja jännittää suunnilleen kaikki! Jokaikinen uusi oire ja tunne herättää epäilyksiä ja ajatuksia. Yritän olla rauhallinen ja stressaamatta, mutta kaikki on niin uutta.

Meillä on ensimmäinen ultra sekä neuvola 1.8. Sen jälkeen olen luvannut rauhoittua ja alamme myös kertomaan läheisille. Aika moni ajatus vaan kiertää kehän ensin tuon päivän kautta "sitten kun tiedetään, että kaikki on hyvin". Yritän ajatella vain positiivisesti että maaliskuussa meitä onkin kolme.
Ehkä vaikeinta on se, että olemme olleet jo pitkään ilman ehkäisyä ja aloin jo uskoa, että ollaan ikuisesti kaksin. Niin nyt tämä ihana yllätys mullistaa koko ajatusmaailmani kokonaan ja ehkä juuri siksi on vaikeuksia uskoa todeksi tätä onnea. Olen vieläkin tehnyt testejä uskoakseni enemmän.

Kenties kohta alan itsekin oikeasti uskoa?
 
BrendaLee sanoi:
Hysteerinen ensikertalainen täällä moi!
Raskaus on odotettu, mutta myös täysin yllättävä. Ja mua pelottaa ja jännittää suunnilleen kaikki! Jokaikinen uusi oire ja tunne herättää epäilyksiä ja ajatuksia. Yritän olla rauhallinen ja stressaamatta, mutta kaikki on niin uutta.
Click to expand...

Tämä! Me ei nyt kauaa ehditty edes yrittää mutta kuumeilua on ollut jo pidempään, mulla jo useampia vuosia, niin silti plussa oli nimenomaan YLLÄTTÄVÄ. Ei kyllä osannut mitenkäänpäin varautua seuraavien päivien tunnemyrskyy... :D Plussasta 1,5 viikkoa ja välillä ihmettelen että onko tämä todellista.
 
Mäkää en oo viä uskaltanu merkata itteeni listaan, se on jotenki semmonen "pysyvyys"-juttu. Miten pahalta se tuntuiskaan jos sieltä pitäis itsensä sit poistaa. Odotan siis neuvolaan/ultraan asti ja jos kaikki hyvin niin sit listaudun.:)
 
Mulla on myös tuo sama :) Ensimmäinen kerta koskaan, kun toivon että heinäkuu menisi äkkiä ohi :nailbiting:
 
Täällä myös pännii ja jurppii...

Minun ongelmani ovat vaihtelevat mielialat....ne nimittäin heittelee kuperkeikkaa. Välillä olen ikionnellinen elämään ja välillä tuntuu, että seinät kaatuu niskaan. Ennen raskautta rukoilin uutta raskautta ja nyt katson omia jo vanhempia lapsia ja mietin, että eiiii... taas kaikki alusta...siis mitä v....a! Pysyisi nyt vain mieli tasaisena kuin junarata. Sellainen minä olen normaalisti. Hyvin tasainen ja selkeä persoona ja nyt.....ei ole totta! Näin kävi myös viime raskaudessa joka oli erittäin toivottu. Iski epätoivo, että en jaksa enää. Sitten tulikin tuomio sairaasta lapsesta ja mieli ja sydän itki menetystä... Rasittavaa...siis kerrassaan rasittavaa. Ja kaikki tämä johtuu hormoneista, sen onneksi sisäistän! :)
 
Myy, vähän samat tunteet täälläkin.

Meillä takana pitkä yritys tämän toisen kanssa, ja tää on jotain mitä oon siis jo vuosia halunnut. Silti ajatus siitä että kaikki pitää aloittaa alusta tuntuu vähän utopistiselta.
Ja ihanalta.
Eli vuoristoradassa mennään tunteiden kanssa :D
 
Eiks tää ollu just turhan hätäilyn palsta? Tein tänään pitkän lenkin ja lenkin loppuvaiheilla laskeuduin pyörän selästä, niin tunsin jonkinlaisen napsahduksen lantiossa. Se ei juurikaan sattunut, mutta tuntui, kuin jotain olisi naksahtanut paikalleen :eek: Hetken olin hämilläni, että pitäisikö nyt panikoida ja pelätä?
Päätin siis stressiä välttääkseni tulla kirjoittamaan säikähtämiseni tänne ja jatkaa rauhallisempana. Jos onnistun :nailbiting:
 
Heippa, uskallan tähän keskusteluun nyt kirjoitta vaikken vielä lisääkään itseäni listalle, omien laskujen mukaan pikkukakkosen laskettu aika olisi 3.3. Ennen esikoista oli yksi kkm ja yksi km, ja nyt huhtikuussa sain taas keskenmenon. Ei siis uskalla vielä iloita, vaikka kovat oireet on jo. Positiivista on että raskaudun ilmeisen helposti (jokaisesta mahdollisuudesta seurannut plussa) mutta näitä menetyksiä en jaksaisi enää. Nyt on maailman ihanin esikoinen kuitenkin jo olemassa joten ajattelen että vaikka kävisi huonosti niin tiedän että pystyn tähän hommaan kuitenkin, ekalla kierroksella kun epäilin itseäni kovasti ja olin varma että minussa on jotain vialla. Haluaisin jo kertoa uutiset myös siksi että haluaisin tuoda keskenmenoja enemmän esille, ne kun ovat kovin yleisiä mutta todella huonosti hoidettuja ja vähän puhuttuja. Kuitenkin olen taikauskoinen ja pelkään että jos kerron niin kuitenkin kaikki päättyy huonosti.. Samalla yritän nauttia kesästä ja olla stressaamatta koska sekin on huono juttu.. :D argh! Voisiko ajatukset kääntää välillä off-asentoon?
 
Viitaten aiempaan "naksahtamiseen". Tuli tuossa mieleen, että olisikohan se voinut johtua vain siitä, että varmasti nyt alitajuisesti suojelen vatsaani ja käytän varmasti erikoisia liikeratoja. Niin kenties napsahtaminen johtui siitä, että jotain rentoutui tai meni "oikealle paikalleen" takaisin :playful: Onko muilla yhtä tarkkoja diagnooseja asiasta tai vastaavasta?
Btw hyvin meni tää etten mieti siä :wink Toki nyt kyse ei ollut stressistä, vaan puhtaasta kehon ihmettelemisestä.
On tämä vaan ihmeellistä aikaa <3
 
BtendaLee: varmasti hyvin mahdollinen diagnoosi, myös raskauden edetessä progesteroni löystyttää niveliä (että se vauva mahtuu syntymään) joten raskausaikana kaikenlainen napsuminen ja sijoiltaan meneminen tapahtuu helpommin kun normaalisti. Joten varmasti ei huolta vaan hyvä juttu vaan!
 
Nautilus sanoi:
joten raskausaikana kaikenlainen napsuminen ja sijoiltaan meneminen tapahtuu helpommin kun normaalisti.
Click to expand...

Kiitos!!! <3 Tää tais just pelastaa mut aika monelta tulevalta pelolta :D Menen siis noin viikolla 6 nyt. Mä oon nimittäin aina ollut kova paukkumaan nivelistäni! Mummo on sanonut että "terveen ihmisen luut paukkuu" niin olen aina luottanut siihen :joyful: Nyt vain selkeästi napsuu hieman uudet paikat.
 
Mite voi tuntuu silt et ei ois ees raskaana. Koskaan oo ollu tällasta oloo raskaana ollessa. Ei oo huono olo. Eikä millää jaksa oottaa nt ultraa et uskoo et siel on oikeest elämää... viel kuukaus.
 
Mites onko muita vuorotyöläisiä? Miten jaksatte yövuoroja tehdä raskaana? Mä jätin ekassa raskaudessa jostain 20 viikolta asti yövuorot pois. Mutta nukkuminen on ollu huonompaa esikoisen vauva-ajasta lähtien niin saa nähä miten pitkään jaksan yötöitä tehdä :(
 
JMT sanoi:
Mites onko muita vuorotyöläisiä? Miten jaksatte yövuoroja tehdä raskaana? Mä jätin ekassa raskaudessa jostain 20 viikolta asti yövuorot pois. Mutta nukkuminen on ollu huonompaa esikoisen vauva-ajasta lähtien niin saa nähä miten pitkään jaksan yötöitä tehdä :(
Click to expand...

Mä siirryn vakituiseen yövuoroon näillä näkymin parin viikon päästä. Viimeisen puol vuotta oon tehny vuoroja aikavälillä 06-18 ja odotan yövuoroa niiiiiiiiin paljon! Vihaan aamuherätyksiä ja uskon että stressilevelit laskee kun pääsee pois päivävuoron hälinästä :D Terkkari oli vähän huolissaan mutta sain kuitenkin luvan mennä kokeilemaan koska olen aiemminkin tehnyt pelkkää yötä ongelmitta.

Tietty mulle sitten helpompaa se ettei rytmiä tarvitse kääntää muuta kuin viikonloppuisin jos tahtoo (:
 
Niittipyssy sanoi:
Mä siirryn vakituiseen yövuoroon näillä näkymin parin viikon päästä. Viimeisen puol vuotta oon tehny vuoroja aikavälillä 06-18 ja odotan yövuoroa niiiiiiiiin paljon! Vihaan aamuherätyksiä ja uskon että stressilevelit laskee kun pääsee pois päivävuoron hälinästä :D Terkkari oli vähän huolissaan mutta sain kuitenkin luvan mennä kokeilemaan koska olen aiemminkin tehnyt pelkkää yötä ongelmitta.

Tietty mulle sitten helpompaa se ettei rytmiä tarvitse kääntää muuta kuin viikonloppuisin jos tahtoo (:
Click to expand...

Mulla taas on epäsäännöllinen vuorotyö niin vuorot vaihtelee jatkuvasti mm. yöstä aamuun ja takas yöhön. Vaikeuttaa nukkumista tosi paljon.
 
Oon nyt hoitovapaalla, mut esikoisen aikaan tein vuorotyötä. Öitä piti tehdä muistaakseni n. rv28 asti. Tein mahdollisimman vähän öitä ja suunnittelin vuoroni ergonomisesti, jotta jaksoin paremmin. Yöt oli rankkoja, väsytti enemmän kuin ennen raskautta ja pahoinvointi lisäänty. Aamuisin oli kamala olo ja pidättelin oksennusta aina kotimatkalla. Ainakin näin jälkikäteen muisteltuna oli siis rankkaa tehdä yövuoroja, mut kai sitä muutaman yön listassa silti jaksoi.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top