Mitä Letrozolin jälkeen?

pätkis85

Sukkela juttelija
Mitkä mahtaa olla vaihtoehdot? Letroille oli kyllä vastetta ainakin ensimmäisessä kierrossa missä oli seuranta ultra. Toisessa ja kolmannessa kierrossa ei ollut ultraa. Kolme kiertoa letroilla menty ei raskautta. Clomeille ei ollut vastetta, follit jäivät liian pieniksi.

Mitäs nyt sitten? Siirrytäänkö tässä vaiheessa pistoshoitoihin vaikka folli kasvoikin letroilla? Jostain luin että pistoshoidoilla tulisi laadullisesti paremmat follit?
 
Moi,
minulla kävi niin, että kokeiltiin 5kk Letrozolilla. Hyvä vaste, mutta ei millään vaan toivottua tulosta.
Viimeiseen letrokiertoon tehtiin klinikalle inseminaatio. Se ei valitettavasti kuitenkaan onnistunut, vaikka
"olosuhteet" olivat lääkärin mukaan erittäin hyvät.
Sen jälkeen tehtiin kaksi inseminaatiota kevyellä pistoshoidolla, pistettiin muistaakseni 3 tai 4 päivää pientä annosta.
 
Moi!
Minulla alkoi tässä kierrossa letrozolit. Söin niitä kierron 2-6. Päivät. Kierron 8. Päivä kävin follikkeliultrassa ja oikealla näkyi 10 mm follikkeli.
Sain heti pistoslääkkeeseen reseptin ja sitä käytän nyt kierron 8-11. päivät, jolloin ultrataan uudestaan.
 
Täälä mulla ensimmäinen Letro kuuri menossa. Niitä syön nyt kp 3-7 ja siitä sitten pistoslääkettä ovitrelleä. ultraan menen 7 pv. kesäkuuta....Itse kärsin PCOS stä.... toivottavasti tärppäis. tsemppii muillekkin :hello2
 
Minulla on myös PCOS, alkuun käytettiin Letrozolia muutama kierto. Aluksi näytti tulevan vastetta, mutta sitten yhdessä kierrossa oli follikkelin kasvu taas perin hidasta, joten siirryttiin Letrozolista Gonal-F:ään. Se kierto olikin todella poikkeuksellinen kierto minulle, koska ikinä aiemmin en ollut havainnut mitään ovislimoja, vaikka olinkin yrittänyt niitä seurailla. Ja tuosta kierrosta heti tärppäsikin.
 
Tätä myös miettineenä monesti, ovuloin ilman lertojakin ja letrot vain buustaamassa kiertoja, miten on kun letroilla tehty jo 6 inssiä eikä yhtään toivottua tulosta testissä, niin onko silti inssi jollain onnistunut monen epäonnistuneen letroinssin jälkeen vai vaihdettu lääkettä ja onnistuttu vai onko ainoa vaihtoehto "mukakaikkitoimii" kiertoon rankemmat hoidot?

Onko ketään?
 
Meillä kokeiltiin myös letrot vaikka ovuloin ilmankin. Periaattessa, jos letroilla tai clomeilla ei raskaus ala, voidaan koittaa ovulaation induktiota pistoslääkkeillä (esim puregon tai gonal-f) ja ehkä yhdistää siihen vielä inssi. Jos niillä ei onnistu niin seuraava vaihe on jo rankemmat hoidot eli ivf, jossa käytetään samoja pistoslääkkeitä, mutta isommilla annoksilla.

Mulla kaikki toimii muuten eli ovuloin luomuna ja kierto pyörii normaalisti, mutta endometrioosi haittaa raskauden alkamista ja ivf-kierroissa follikkeleita ja munasoluja tulee harmillisen vähän ikään nähden. Miehessä ei ole vikaa. Yhtään plussaa ei olla reilun 3 vuoden aikana saatu. Luomuna mentiin 1-1,5 vuotta, sitten löytyi endo ja letroja koitettiin muutama kierto, kun oltiin ivf-jonossa. Tehtiin eka ivf (josta yksi siirto ja nega), sitten jonotettiin leikkaukseen (endon siivous) ja nyt elokuussa tehtiin toinen ivf, joka meni täysin penkin alle (vain 2 follia joten ivf muuttui inssiksi). Nyt kolmas ivf alkamassa parin viikon päästä.

Tsemppiä kaikille tämän vaikean taipaleen kanssa!
 
Muokattu viimeksi:
Tuttavapiirissä on myös ollut näitä muka-kaikki-toimii-tapauksia, joilla ei ole letrozolit riittäneet. Yksi tuttavapariskunta sai lapsen ensimmäisestä FSH-piikityskierrosta, toinen IVF:llä ja kolmas sai lapsen vasta adoptoimalla. Loppujen lopuksi tämä on tuuripeliä, kun ei lääketiedekään täysin tiedä, miten hedelmöittyminen ja kiinnittyminen tapahtuu.
 
Takaisin
Top