Mitä lapsesi pelkää?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Mitä sinun lapsesi pelkää? Kerro myös lapsen ikä. :)

Meillä 9-vuotias pelkää ötököitä, 7-vuotias jossain määrin pimeää (pelkäsi ennen enemmän, mutta nyt on alkanut päästä pelostaan), 3-vuotias jonkin verran myöskin ötököitä ja pimeää sekä ukkosta ja muita kovia ääniä ja 2-vuotias möreä-äänisiä ihmisiä sekä joitakin kovia ääniä, joiden lähdettä ei ymmärrä.

Ja heidän äitinsä pelkää hysteerisesti sammakoita. :grin
 
Poika, kohta 5-v, pelkää jossain määrin pimeää, kovia ääniä, erään järven pohjaa ja ötököitä. Ötökkä-pelossa taitaa olla takana pelko että ne pistää tai puree. Silloin kun pitäisi nukkua pelkää myös mörköä ja lihansyöjäkasveja. Pyörällä ajamisessa on myös jotain pelottavaa (tulee mieleen Lassi ja Leevi sarjakuvat, joissa Lassin pyörä hyökkää hänen kimppuun).
 
En itse asiassa tiedä, mitä meidän poika pelkäisi. Pimeästä ei sinällään tykkää, mutta luulen, ettei nyt varsinaisesti vielä ainakaan pelkää sitä. Pojan huoneessa on kyllä himmeä yövalo ollut jo pitkään, osittain myös siksi, että kun asutaan maalla, eikä katuvalot pala öisin, on helpompi pimeään vuodenaikaankin käydä siellä pojan huoneessa niin, ettei tarvitse isoja valoja laitella.

Ukkosta taas ei ole kuullut kuin kaukaa suht hiljaisena, se ukonilma kun ei meille päin kovin lähelle tule ikinä. On kyllä kuullut sitä jyrinää, mutta ihmetteli sitä vaan.

Ehkä niitä pelkoja tulee sitten myöhemmin, ja tietysti oppii niistä myös kertomaan, jos sellaisia on. Nyt poika ei vielä puhu.
 
Poika on 3v ja on aika arka. Kovat äänet, liikkuvat autot ja moottoripyörät, ahtaat tilat näin äkkiseltään mainittuna. Muumeja Muumimaailmassa myös pelkäsi.
 
Hei joo, Gingerin viestistä tuli mieleen kuorma-autot ja muut isot ajoneuvot, niitä poika aristelee vielä, vaikka muuten on kyllä kiinnostunut traktoreista ja niistä isoista autoista, mutta sitten kun ne käynnistetään ja niillä lähdetään pojan läheltä liikkeelle, niin se taitaa vähän pelottaa. Rataslenkilläkin haluaa ottaa minua kädestä kiinni, kun rekka tms. ajaa ohi.
 
Ihmisiä, taskulamppua, itikoita, ampiaisia, koiria, hoitoon jäämistä, vieraseen paikkaan menemistä ja raketteja ainakin.

Työkaluja, ukkosta, ajoneuvoja, hämähäkkejä tai sammakoita ei ole koskaan pelännyt.
 
Kaikenlaisia kovia ääniä, tulee se sitten työkalusta, imurista, muusta kodinkoneesta, työkoneesta, isommasta autosta, moposta tai ukkosesta. Näin ollen pelkää myös koiria ja imuria. Lapsella on ikää 5-v.
 
Pian 4 vuotta täyttävä esikoinen pelkää kovia ääniä. Ja 2-vuotias kuopus pelkää ukkosta ja hämähäkkejä.
 
Ei ole hirveästi tullut vastaan mitä tyttö pelkäisi. Pimeässä hän ei suostu nukkumaan niin ehkä sitä. Kovia yllättäviä ääniä saattaa säikähtää, mutta jos ääni ei tule yllättäen ei niitäkään. Ikää on 1v 4kk.
 
4v pelkää tehdä erilaisia fyysisiä asioita joissa ei ole vielä hyvä, kuten ajaa pyörällä tai hypätä veteen. Sitten jos kuitenkin päätyy kokeilemaan, onkin aivan innoissaan - ja seuraavalla kerralla taas huutaa pelkoaan.

Pelkää myös pimeää ja nukkuu valo päällä. Näkee kuulema mielikuvituksessaan pelottavia kuvia.
 
3v sanoo aina että pelkää isin työkavereita. Kummasti vaan aina takahuoneessa pelko unohtuu ja haluaa tanssia ja leikkiä kaikkien kanssa :D
 
Takaisin
Top