Mitä lapsesi harrastaa?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä lapsesi harrastaa ja minkä ikäinen hän on?

Meillä on hieman mietinnässä harrastuksen aloitus, joskin katsotaan ensin vähän aikaa alkusyksyä päiväkodissa niin näkee tuntuuko hän olevan vielä sellaisen tarpeessa.
 
4v harrastaa naperotanssia, balettia ja naperotemppua (telinevoimistelua). Syyskuussa alkaa myös sisarusmuskari 1-vuotiaan kanssa. Pienempi käy myös vauvauinnissa, isomman kanssa käydään uimassa omin päin silloin tällöin. Yritän houkutella isompaa myös ratsastamaan naapurin poneilla että saisin talleille seuraa, mutta se on toistaiseksi jäänyt vain muutamaan kertaan.

Ollaan käyty monenlaista kokeilemassa ja lapsi on saanut valita mitä harrastaa. Temppujumppa piti lopettaa kun alkoi olla liikaa aktiviteetteja, mutta tuon 3 iltaa viikossa jaksaa hienosti, varsinkin kun ei ole joka päivä päiväkodissa. Lapsi on tosi liikunnallinen ja tykkää tanssia, heti huomasi heinäkuussa kun oli vain telinevoimistelu että ylimääräistä virtaa on, vaikka uimassa ja puistoissa käytiin ja hoploppiinkin oli kesäpassi, pihallakin riittää lääniä temmellettäväksi. On heinäkuusta asti odottanut talvea että pääsee hiihtämään. Harrastakoon nyt, eiköhän iän myötä suosikkilajit valikoidu. Väkisin ei viedä pienempääkään, joka rakastaa uintia ja muskaria. Katsotaan mitä hän valitsee aikanaan.
 
Meillä 9-vuotias harrastaa kilpauintia ja 7-vuotias jalkapalloa. Nämä ovat riittäneet, koska treenejä / kisoja / pelejä on 2-3 ja joskus neljäkin kertaa viikossa.

Pienemmät, 2- ja 3-vuotiaat, eivät vielä harrasta. Käydään itseksemme välillä uimassa tai muskarissa tms, mutta mitään säännöllistä harrastusta ei vielä ole. Isommalle voisi tosin jo jotain ajatella, mutta perusarki on niin kiireistä, etten välttämättä kaipaa yhtään enempää kuskausta ja aktiviteettia. Lapsi täyttää joulun aikaan neljä, joten ehkä sitten ensi vuoden puolella voisi katsoa, josko hänelle löytyisi joku kiva harrastus. Vielä hän ei ole itse kysellyt harrastuksen perään.
 
8v harrastaa tanssia, uintia ja luistelua, 6v tanssia ja luistelua, 5v alottaa luistelun. Pienimmät ei harrasta vielä mitään:)
 
9 vuotias harrastaa futista, partiota, sählyä ja pelikerhoa. 7 vuotias partiota, sählyä ja pelikerhoa. 5 ja 4 vuotiaat käyvät liikuntakerhossa ja päiväkerhossa, haluisivat molemmat johonkin satubaletin tyyliseen, mutta alkaa olla kalenteri aika täynnä... 2 vuotias ja vauva ei harrasta mitään :grin No paitsi perhekerhossa käyvät minun ja 4 vuotiaan kanssa.
 
4v tytöt ovat vuoden verran käyneet jo uimakoulussa ja nyt jatkuu taas. Muuten on käyty ratsastamassa itsekseen lainahevosella. Vajaa 2v harrasti muskaria viime vuoden, mutta nyt menee päällekkäin alkavan kerhon kanssa, joten ei sinne päästä. Harrastaa sitten kuitenkin sitä kerhoa pari kertaa viikossa.

Kaikki kolme ovat toivoneet jotain tanssia tai jumppaa, mutta ei ole aikaa ja energiaa kuiskailla, kun yhtä lasta viedään monta kertaa viikossa jo omiin terapioihin jne. Käydään perhekerhoissa omien aikataulujen puitteissa.
 
Kohta 4v käy isänsä kanssa perhefutiksessa ja itsekseen vesipeuhussa.
 
Takaisin
Top